Joku urpo tosiaan meni aloittamaan juoksunsa, mutta sain vielä tämän kerran järjestettyä sen agilitytreeneihin. Ei nyt ihan mennyt nappiin, koska laitoin sen enempää ajattelematta uudet juoksupöksyt sille tuolla päälle ja oletin, että se toimisi, kuten normaalisti. No eipä toiminut vaan oli sitä mieltä, että pöksyt vähintään syö takapuolen ellei koko koiraa ja ovat ainakin kidutusväline. Hanna kysyi, olenko pitänyt niitä sillä ennen tätä ja hävetti vastata, että enpä ole. Kokeiltiin mennä vähän putkea ja leikkiä ja aina hetkellisesti teki ja sit taas rupesi nykertämään housuja. Sanoin jo, että ei tästä taida tulla mitään, parempi varmaan lopettaa treeni, mutta Hanna sanoi, että annetaan sen hetki olla ja kokeillaan sitten uudestaan. Näin tehtiin ja lopulta Joku kyllästyi kriiseilyyn ja innostui namiheittelystä. Sen jälkeen leikkiminenkin maistui ja sitten kokeiltiin punaisten numerojen pätkä 8-13 (keppien toinen puoli oli sivussa, että pääsi putkesta putkeen). Tästä leikkipalkka ja uudestaan sama pätkä. Enempää ei treenattu mutta leikittiin pidemmän kaavan kautta lopuksi eikä varmaan viiteen viimeiseen minuuttiin Joku nykertänyt pöksyjä ollenkaan. Eli olipahan taas melkoinen opetus itselle: koiran voisi totuttaa uusiin varusteisiin eikä saa luovuttaa heti vaan sille pitää antaa aikaa.
Justin kanssa musta rata. Kuvasta poiketen keinun paikalla oli A. Alkuslalom meni loistavasti kauempaakin ohjattuna mutta vitoselta Just olisi väenvängällä halunnut mennä kepit. 7-kepeillemeno onnistui joskaan ei kovin sulavasti. Kasin takaakiertoon Just lähti hienosti mutta jostain syystä ei lähtenyt ohjaukseen siinä kohtaa vaan haki 14-hyppyä ja homma meni kalasteluksi. 13-keppien avokulma tuotti taas vaihteeksi haastetta. Oltiin puhuttu, että voisin ottaa 17 toisinpäin ja lopettaa putkeen. Otin 16-hypyn radan sisäpuolelta mutta sitten menin ihan sekaisin, mitä piti tehdä ja lopetin ohjauksen. Se oli vähän ärsyttävää, koska Justin vire laski selvästi, kun ei tiennyt tarkalleen, oliko hyvä vai ei.
Olikin aika paljon hiottavaa, niin koko loppuaika meni siihen. Slalom meni joka kerta loistavasti; vikalla kerralla kutsuin nelosen kohdalta. 5-6-putkellemenossa Just tarjosi edelleen joka kerta keppejä. Hanna kuitenkin palkkasi putken jälkeen ja siitä vähän parani. Tämä pitäisi muistaa, että jos koira jää luuppaamaan jotain, niin kehänkiertämisen voi katkaista palkalla. Ja muutenkin Justia pitäis muistaa palkata välillä myös putkista. Sitten keppien avokulma (13) ja tässä tuli edelleen aika monta virhettä. Taas korjattiin palkalla. Tähän muistutuksena, että tarkoituksena ei ole, että mä teen ihmeellisiä temppuja saadakseni koiran tekemään oikein vaan koiran taitoja pitää saada parannettua eli palkkakiristystä peliin. Viimeisenä juttuna tehtiin vitosta niin, että palkkasin itse kädestä. Kivat treenit!
Lyyti ja Just -porokoiratyttöjen kuulumisia kotoa ja treeneistä. Muistoissa, ikuisesti Sunny
sunnuntai 27. lokakuuta 2019
lauantai 26. lokakuuta 2019
Agikisat 19.10.
En alunperin ollut katsellut JAU:n kisoja sillä silmällä, koska rallytreenit oli samana päivänä. Mutta kun selvisi, että maksit on illalla ja startteja on yli 500, ajattelin, että taidan sittenkin ehtiä kahteen viimeiseen starttiin. No eipä tehnyt tiukkaakaan, kun eka tutustuminen oli aikataulun mukaan klo 19.50 ja kisat tunnin myöhässä 😂
Osallistuttiin yhdelle hyppärille sekä agiradalle. Tuomarina oli Henri Luomala ja rimat 45 cm. Eka rata ei tutustuessa tuntunut mitenkään päin hyvältä. Liikaa pyörityksiä, jotka on meidän heikkous. Myös in-inin osaamisesta olisi ollut hyötyä. Alussa tein 2-putkesta takaakierron eri tavalla kuin kaikki muut ihan kiusallani. Kökköhän se oli mutta toisaalta jatkolinja parempi. Keskiradalla oli ärsyttävää pyöritystä, mutta lopussa päästiin vauhtiin ja loppukiemurat oli jo pätevää menoa. Vaikka yritin olla tekemättä nollaa, niin ei sille mitään voi, kun ei tule virheitä. Tulos siis -2,71 etenemällä 4,15 m/s. Sijoitus oli puolenvälin tienoilla.
Toista rataa ei tullut omalle kameralle, mutta sen voi katsoa livestreamista kohdasta 8:40:00. Startti oli klo 23 aikaan. Vaikka olen iltaihminen ja treenit on usein klo 22 asti, niin jopa mua väsytti jo vähän tuossa kohtaa. Pyöritykset eivät yllättäen edelleenkään sujuneet. Keskikohdassa rataa peruutin koiran tehdessä takaakiertoa 🙈 ja johtuiko siitä, unohdinko koiran vai eikö Just ollut tarkkana mutta seuraavana olleesta muurista tuli kielto. Jatkettiin siitä ja loppurata meni hyvin, joskin puomi oli melkoinen juoksari... Tulokseksi vitonen ja yliaikaa. Nollalla olisi kyllä ehditty aikaan, mikä on aina positiivista.
Kokonaisuutena jäi hyvä mieli ja 4. SM-nolla on tietysti iloinen asia. Pyörityksistä en tykkää edelleenkään 😂

sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Valkku + kimpparally
Torstaina lokakuun valkku Agility Akatemialla. Jatkoin samaa teemaa "varmistelusta eroonpääseminen" ja yritin suunnitella rohkeita ohjausvaihtoehtoja. Ekalla kerralla Just vähän karkasi lähdöstä, oma sijoittuminen meni pieleen ja 2-3-kaarteesta tuli hiiiirmuisen pitkä. Sitten vitoselta lähetin johonkin ja Just luki ihan oikein esteen 20 ennen kuin palasi oikealle radalle. Lisäksi vielä kepeille meni oikein sisään mutta ei taittanut 2. väliin. Onnistui kai kolmannesta kerrasta mutta sitten tein sen persjätön keppien jälkeen ja siitä olikin palkka ansaittu! Toisella yrityksellä alku meni jo paremmin mutta edelleen vitoselta ei meinattu löytää kutoselle. Nina sanoi, että ajaudun vitosella liian pitkälle, joten korjattiin tilanne sillä, että hain lähempää nelosta ja nyt onnistui. Kepit persjätöllä onnistui kolmesti! 😍 Aika makeeta toiselta treenikerralta!
Puomille Just ei löytänyt ekalla yrityksellä. Tokalla menin hakemaan liian läheltä eli taas iski tää "kaikki tai ei mitään". Kolmannella yritin kultaista keskitietä ja se oli jo kelvollinen. Lopussa kokeilin leijeröintiä 20-22 ja Just teki hyvin, mutta oli vähän turhaa kikkailua. Sain kuitenkin siitä positiivista palautetta, että kokeilin 😁 ja muutenkin kuulemma hyvät ja rohkeat ohjaukset. 14-putkella vielä nopeampi liikkeellelähtö merkkauksen jälkeen, koska muuten merkkaus hidastaa liikaa. Sain tehtäväksi mennä kisoihin ja yrittää olla tekemättä nollaa!
Lauantaina eka kerta kimpparallyryhmää. Koulutan sen jälkeen eli mun suunnittelemat treenit. Kolme lyhyttä pätkää: mes, voi ja alo (jonka pystyi tekemään myös oikealta puolelta). Aloitettiin mes-pätkästä. Liikkeestä istu meni upeasti mutta valkovuokko ei onnistunut ekasta, oli varmaan liian lähellä seinää / A-estettä. Sen sijaan uusinnat meni nyt erinomaisella ilmeellä! Ja kun sain kerran pyöräytettyä valkovuokon, niin sitten se sujui ja oikealla pyörähdys myös.
Voi-pätkä meni kerrasta oikein! Temppuiltiin siinä vielä hetki ja sit tauolle.
Toisessa setissä alo-pätkää mutta ekalla kyltillä tehtiin askeljäävät. Tää pätkä meni myös tosi hyvin! Viimeiseksi sama oikealta puolelta. Erinomaiset perusasennot 1. kyltillä! Muuten tällä pätkällä tuli enemmän ääntelyä, koska olin ottanut palkkapurkin taskuun ajatellen, että Lyyti on ehkä jo väsynyt. Lyytin kanssa on kyllä parempi pitää palkkapurkki omalla paikallaan eli piilossa repussa. Kivat treenit ja ihana mummokoira 😍
Lauantain huonoihin uutisiin tuli Jokun juoksut. Ensinnäkin jouduin perumaan superviikonlopun sen osalta ja toiseksi väli oli vain 5 kuukautta. Toivottavasti pidentyisi vielä tuosta...
Puomille Just ei löytänyt ekalla yrityksellä. Tokalla menin hakemaan liian läheltä eli taas iski tää "kaikki tai ei mitään". Kolmannella yritin kultaista keskitietä ja se oli jo kelvollinen. Lopussa kokeilin leijeröintiä 20-22 ja Just teki hyvin, mutta oli vähän turhaa kikkailua. Sain kuitenkin siitä positiivista palautetta, että kokeilin 😁 ja muutenkin kuulemma hyvät ja rohkeat ohjaukset. 14-putkella vielä nopeampi liikkeellelähtö merkkauksen jälkeen, koska muuten merkkaus hidastaa liikaa. Sain tehtäväksi mennä kisoihin ja yrittää olla tekemättä nollaa!

Voi-pätkä meni kerrasta oikein! Temppuiltiin siinä vielä hetki ja sit tauolle.
Toisessa setissä alo-pätkää mutta ekalla kyltillä tehtiin askeljäävät. Tää pätkä meni myös tosi hyvin! Viimeiseksi sama oikealta puolelta. Erinomaiset perusasennot 1. kyltillä! Muuten tällä pätkällä tuli enemmän ääntelyä, koska olin ottanut palkkapurkin taskuun ajatellen, että Lyyti on ehkä jo väsynyt. Lyytin kanssa on kyllä parempi pitää palkkapurkki omalla paikallaan eli piilossa repussa. Kivat treenit ja ihana mummokoira 😍
Lauantain huonoihin uutisiin tuli Jokun juoksut. Ensinnäkin jouduin perumaan superviikonlopun sen osalta ja toiseksi väli oli vain 5 kuukautta. Toivottavasti pidentyisi vielä tuosta...
lauantai 19. lokakuuta 2019
Oonan treeni + estetreeni
Maanantaina alkoi talvikauden Oonan treenit. "Liekeissä" eri riitä kuvailemaan Lyytin mielentilaa - se oli hullu. Hyppi ja pomppi ja huusi ja riehui. Oona katteli touhua hetken ja sanoi: "On se ennenkin ollut innokas mut en mä sitä koskaan tollasena oo nähny..."
Alussa oli edessä peruutus kohti hyppyä ja se onnistui hyvin. Myös hypylle oli ideaali kontakti ja irtoaminen. Puolenvaihdossa edestä toisella suoralla tuli ensimmäinen virhe enkä ole itse asiassa edes varma, mitä kävi. Hetken aikaa siinä ihmettelin, kunnes lähdettiin uusimaan. Tästä ensimmäinen huomio. Lyytin vire laski kuin porokoiran häntä, kun itsellä meni pasmat sekaisin. Kerroin Oonalle, että viime kisoissa onnistuin uusimaan ilman, että fiilis laski ja näytin, miten sen tein. Tästä pitäisi vaan aina pitää kiinni! Vaikka tilanteessa toimiminen on vaikeaa, niin silti ei saisi unohtaa koiraa ja häipyä vain äkkiä edelliselle kyltille. Radassa oli kolme houkutusta, joissa kontakti rakoili mutta oltiin kuitenkin samalla radalla. Yksi oli tosi lähellä seinää ja mun teki mieli alkaa himmailla mutta sain kuin sainkin rytmin pidettyä ja tästä sitten lelupalkka. Lyyti kuitenkin vähän liukastui lelun perään singottuaan ja mahdollisesti sen takia seuraava perusasento ei meinannut löytyä millään. Sitä seuraava tuli taas normaalisti, että tuskin mitään isompaa vahinkoa pääsi onneksi käymään. Merkki onnistui heti ekasta yrityksestä 😍 ja loppuradan liikkeestä seiso -kierrä koira ja liikkeestä maahan - kierrä koira peräkkäin. Sivulla peruutus oli kelvollinen mutta parempikin on ollut, samoin 360 vasemmalle. Täytyy nyt olla tarkkana noissa takapäänkäyttöä vaativissa liikkeissä, ne tarvii varmaan aika paljon ylläpitotreeniä, kun koira vanhenee. Lyytin vire oli edelleen superhyvä mutta näytti alkavan väsyä. Juteltiin sitten, että ei varmaan kannata enää erityisesti tähdätä tuplakisoihin, kun Lyyti on ollut viime kisoissa aina niin "kaikkensa antanut" yhdenkin radan jälkeen. Voihan sitä vielä kokeilla, mutta saattaa olla, että yhden startin kisat alkaa olla mummokoiralle ihan tarpeeksi.
Tiistaina estetreeni. Jokulle juoksarimattoa + keppejä. Matolla namimaatti ja Joku oli heti mukana tehtävässä. Sitten lisättiin mun liike ja alkoi tulla hutejakin. Välillä kuitenkin aivan loistavia toistoja. Jossain vaiheessa Jokulla alkoi vähän kiehua aivoissa ja oli mennyt A:n taakse ryömimään 😂 Ihan selvää paineen purkua. Sen jälkeen saatiin taas muutamia hyviä toistoja ja pari hutia. Ensi kerralla heti liikehäiriö mukaan ja mielellään pienempi toistomäärä. Kepeillä todettiin, että ei ole hyvä, että itse heitän palkan, koska Joku ehtii kääntyä takaisinpäin ekan keppivälin suoritettuaan. Hannan heittämä nami oli hyvä palkkaus tähän. Aloitettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin eli eka keppiväli oikealta. Sitten siirryin vasemmalle puolelle ja ensin Joku tarjosi väärältä puolelta sisäänmenoa. Sitten otin suoralta linjalta ja nyt rupesi sujumaan ja ihan parissa toistossa umpikulmakin toimi loistavasti. Tässä kohtaa kokeiltiin toisen "portin" lisäämistä, mutta sitä Joku ei tajunnut ollenkaan. Lopulta päätyi kieriskelemään Hannan eteen, jos siitä lentäisi namia 😂 Eli selvä edistys kulmissa ja palkkauksessa mutta vielä ei päästy lisäämään toista väliä. Ja juoksarimatolla iso edistysaskel oli tuo liikehäiriön mukaanotto eli kehitys kehittyy!

Justin kanssa aloitettiin tällä keppikuviolla (11-12-13). Ensin ihan vain putki ja kepit ilman puolenvaihtoa, sitten takaaleikkaus, kutsu toiselta puolelta, valssi ja viimeisenä päällejuoksu / persjättö. Takaaleikkauksessa avain oli pyöristää koiran linja ennen keppejä, etten nyt sentään juoksisi ihan päinvastaiseen suuntaan sen takana. Eli rauhallinen liike, ei ryntäilyjä. Kutsu toiselta puolelta onnistui mut tuntui kököltä eli selvästi ei meille niin sopiva ohjaus. Valssi toimi hyvin. Persjättö tässä on tosi makee, kun koiran pitää pujotella loppuun asti, vaikka ohjaaja tulee koiran linjan yli! Vitsi, mitkä bileet, kun tää onnistui!
Toisena juttuna Justille puomia. Tehtiin samalla tavalla kuin viimeksi eli Hanna meni aina eri paikkaan palkan kanssa piiloon ja heitti pallon vapautussanasta. Ja kyllä vaan näyttää, että läpimurto olisi tapahtunut, koska Just fokusoi täydellisesti omaan tehtäväänsä etsimättä palkan paikkaa ja yllättyi palkan sijainnista. Just mahtavaa!

Edellisviikon agit

Sitten siirryttiin mustaan rataan 1-6. Slalom meni kohtuullisen hyvin - kerran Joku tuli nelosesta ohi, kerran kolmosesta. Leikkaus vitoselle ja irtoaminen putkeen sujui hienosti joka kerta!
Justin kanssa aloitettiin sinisistä. Ensin ohjasin sisäpuolta ja onnistui heti. Sitten ohjasin seinän puolta ja ekalla yrityksellä meni kakkosväliin. Olin tiukkana ja mentiin alusta uudestaan, nyt onnistui. Sama toistui vielä kerran. Oon tosi tyytyväinen siitä, että Justilta voi oikeasti jo vaatia eikä motivaatio /vauhti laske yhtään! Vaikka palkka vetää eteenpäin, niin silti ei saa oikaista vaan pitää olla tarkkana.
Tämän jälkeen siirryttiin mustaan rataan. Ensin vitoselle leikkaus, joka toimi, mutta ehdin persjättöönkin. Seiskan kepeillemenoon tuli helvetinmoinen kiire, mutta onnistui kuitenkin. Tässä kohdassa alettiin treenata päivän pääasiaa eli kauempaa ohjattua slalomia. Olin itse ajatellut vähän väärin, että koiran ois helpompi olla kohtisuorassa ykköseen nähden, mutta olikin helpompi olla vinolinjassa eli kuvan alareunassa. Viimeisten treeniminuuttien aikana ehdittiin siihen, että olin kolmosesteen kohdalla kutsumassa! Kui siistii!
Torstaina hyppytekniikkatreenit Hannan kanssa Ojangossa ulkona. Aloitettiin mummojen rallyvuorolla. Tehtiin isolla, tyhjällä kentällä rallyseuraamista liikkuroituna kuten tokossa. Olipahan muuten vaikea liikkuroida, ei tullut mitään liikkeitä mieleen 😂 Ja sit oli jännä, kun lähdin seuruuttamaan, niin unohdin kehua, koska liikkuroituna ei kuulu kehua! Lyyti sen sijaan oli aivan loistava. Kaikki temput sujui superhyvin, vaikka en tosiaan pystynyt niihin valmistautumaan. Esim. yksi maahanmeno oli niin nopea, että meinasin astua Lyytikäisen varpaille, kun en ehtinyt laittaa omaa jalkaa vielä maahan. Edessä peruutus oli upea ja merkki onnistui ekalla yrityksellä. Lyytille selvästi sopii tämä tahti, että treenataan max. kerran viikossa ja kisataan kerran kuussa. Aika makeeta, kun koira on jo sillä tasolla, että sille riittää ylläpitotreeni harvakseltaan!
Molemmat teki taipumista ja etäisyyden arviointia. Justille kahdeksikko eli viiden hypyn taipumiset päädyissä ja keskellä poikittaiseste, jolla vaihdettiin suuntaa. Toisessa taipumisessa 5,5 jalan välit, toisessa 4,5 jalan välit. Optimi Justille olisi ehkä noiden välistä eli 5 ft. Ekalla kerralla tein poikittaishypyllä valssin, joka käänsi liikaa ja Just kiersi takaa. Loput kerrat persjätöllä, joka toimi hyvin. Just sai jutun juonesta heti kiinni ja eteni hyvin. Aluksi tuli liian pitkänä lyhyemmälle sarjalle. Korjattiin tätä palkkaamalla kerran ennen sarjaa, ja tämän jälkeen meni paremmin.
Jokulle ekaa kertaa viiden hypyn taipuminen. Ensin oli vähän epätasainen mutta jätti lelun ja suoritti esteet hienosti. Parani johonkin asti toistojen myötä mutta sitten alkoi kaivata parempaa palkkaa eli apparilla tai pitkänaruisella lelulla ois parempi.
Etäisyyden arvionti meni molemmilta hyvin - sopiva määrä askelia. Jokulle unohdettiin nostaa viimeinen este, Justille laitettiin muistaakseni 30 cm. Justilla palkkana namipallo, Jokulla Hanna oli palkkaamassa. Erityismaininnan ansaitsee Joku, joka ensimmäistä kertaa tarjosi pallon jättämistä Hannalle ja tuli mun kanssa lähtöön ilman kutsua tai käskyä!!! Jos saadaan tämä sama siirrettyä ratatreeniin, niin tää homma muuttuisi aika paljon helpommaksi!
sunnuntai 6. lokakuuta 2019
Erkkariviikonloppu
Sarjassamme yllytyshullut reissaa. Kun kerran Lappalaiskoirat ry järjestää erkkariviikonloppuna sekä agilityn että tokon rotumestaruudet, niin pitäähän sinne lähteä. Eikä haittaa, että ne on Kajjjaanissa, kun kerran Justin poika asuu siellä. Arvoin vähän aikaa, kuinka monta koiraa otan mukaan, mutta lopulta päädyin viettämään laatuaikaviikonlopun Justin kanssa. On se helppoa, kun on vain yksi koira ja sekin järkevä!
Saavuttiin Kajjjaaniin perjantaina alkuillasta. Lauantaina oli vuorossa tokon rotumestaruus, joka oli iltapäivästä. Lähtöjärjestys oli taas ohjaajan sukunimen mukainen aakkosjärjestys eli oltiin taas ekoina. Oltiin 1,5 tuntia ennen paikalla, kun halusin katsoa avoluokkaa. Just oli ihan sikahyvällä tuulella, lenkilläkin tuli roikkumaan hihnasta koiranohituksissa! Ja kisapaikalla tietysti ryömi lähes koko hallin läpi... Pallohallissa oli samaan aikaan pentunäyttely, mutta ei annettu sen häiritä, koska mieluummin tasainen hälinä kuin haudanhiljaisuus, jossa jokainen yskähdys tai oven avaaminen kuulostaa räjähdykseltä. Avoimen loputtua otin Justin ja tehtiin vähän sivulta maahanmenoja, mutta sitten ilmoitettiin, että alo alkaa aikataulun mukaan, joten laitoin Justin takaisin häkkiin. Uusi yritys vartin päästä ja tuomarinpuhuttelun + kehääntulotarkastuksen jälkeen kehään. Paikkis meni erinomaisesti, ekasta käskystä maahan, levollinen makuu ja vasta omasta käskystä sivulle, joten tästä 10. Sain Justin seurautettua kehästä rallyseuraamisella ja palkattua tästä, mikä oli aika hyvä kehätreeni.
Toisen paikkisryhmän aikana tein vielä hissukseen liikkeellelähtöjä ja kanafilenostatukset vielä Just ennen kehää. Seuraaminen lähti ihan kehänauhan reunalta, joten kehääntuloa ei varsinaisesti ollut. Seuraaminen meni yhtä hyvin kuin parhaillaan treeneissä! Hyvä kontakti ja asenne, kaikki perusasennot otettiin, temponvaihtelut ok ja käännökset kelvolliset. Yhdessä vasemmalle käännöksessä Just aavistuksen jätätti mutta itse kuitenkin korjasi oikeaan paikaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun lapussa oli arvosanana kymppi! Miten Just voi saada seuraamisesta kympin! Liikkeestä maahanmenossa hyvä valmisteleva seuraaminen, käsiavulla nopea maahanmeno mutta loppuperusasentoon tarvittiin tuplakäsky. Tästä 7. Luoksarista ysi, en tiedä, mistä lähti piste, oiskohan vinkunut tai oliko se tuo hidas tulo perusasentoon? Kapulanpidossa ei moitteita, siitä 10. Kaukot vähän jännitysmomentti, kun Just vaikutti huonommin fokusoituneelta. Meni kuitenkin ekasta maahan mutta sitten nousi istumaan vasta tokasta. Arvosanana 7. Hyppy meni oikein näpsäkästi ja siitä 10. Kokonaisvaikutus 9 ja loppupisteet 183! Ekaa kertaa Just sai myös KP:n. Sijoitus luokassa oli toinen ja rotumestaruudessa eka. Palkintojenjaossa tuli perinteinen kysymys: "Miten ihmeessä mä saan nää palkinnot vietyä junalla?!"
Olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Tietysti eniten lämmittää se, että kun sanoo koiralle "sivu", niin se lähtee mukaan tekemään sellaista seuraamista kuin parhaimmillaan treeneissäkin eli ei tarvitse kalastella eikä vilkuilla. Liikkeidenvälit eivät olleet niin hyvät kuin esim. valkun kisamaisessa eli Just ei juurikaan pomppinut nyt. Oli kuitenkin ihan iloisen näköinen vapautuksista, teki peruuttamista ja käsitemppuja ja siirtymiset tuli reippaasti ja vireen heittelemättä juurikaan. Itse muistin suurimmassa osassa väleissä käyttää vapautussanaa "vau" (eikä "jes") enkä jättänyt koiraa yksin siirtyessäni, vaikka ensimmäisenä lähtijänä ei ollut aavistustakaan aloituspaikoista. Ensimmäinen kerta Justin kanssa tokokehässä, kun ei tuntunut kamalalta!
Sunnuntaiaamu alkoi agilitymestaruuksilla. Tuomarina oli Johanna Nyberg ja radat oli ainakin nollien määrästä päätellen aika helpot. Pikkumakseissa oli vain 6 ja 7 lähtijää, joista meidän lisäksi kaksi kisasi lappalaisten rotumestaruudesta. Saatiin määrästä huolimatta kova skaba aikaiseksi, kun kaikki kolme vetivät tuplanollat!
Ekana oli hyppyrata, joka tuntui aika hyvältä, askelmerkit napsuivat mukavasti kohilleen. Ainoa tenkkapå tuli suoralla putkella, kun tein putkijarrun ja sitten alkoi epäilyttää, kääntyykö Just takaisin, kun en nähnyt putken liikkuvan. No, se tuli sitten kuitenkin ihan oikeasta päästä ulos ja sit mulla oli kiire, että ehdin persjättöön toisen putken päähän. Saatiin kuitenkin tilanne pelastettua ja nollilla maaliin. Aika oli -2,20 ja etenemä 4,16 m/s. Sijoituttiin luokassa kolmanneksi.
Agirata tuntuikin sitten vähän huonommalta. Minuun iski taas varmistelutauti ja vein koiraa sormenpäässä. Joko siitä johtuen tai muutenkin Just tuntui hitaammalta kuin hyppärillä. Olin lähellä sössiä kepeillemenon mutta onneksi tiimikaveri oli Just tarkkana. Väännettiin sitten nolla tältäkin radalta ajalla -2,91 etenemällä 3,92 m/s. Tässä luokassa oltiin neljänsiä ja rotumestaruudessa toisia.
Viikonlopun viimeinen koitos oli näyttely. Just sai sileän ERIn tällaisella arvostelulla:
47cm. Keskikokoinen. Erinomaiset mittasuhteet ja kokoon sopiva vahvuusaste. Kaunispiirteinen nartun pää. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvin kehittynyt runko. Saisi kulmautua edestä voimakkaammin. Takaa erinomaisesti kulmautunut. Liikkuu hyvällä askelpituudella ja yhdensuuntaisesti. Runsas, mutta kovin pehmyt turkki. Miellyttävä käytös. Purenta ok.

perjantai 4. lokakuuta 2019
Talvikauden aloitus
Agilitytreenit jatkuu tiistaisin samalla kuviolla eli ensin koulutan, sitten Just ja Joku treenaa Hannan ryhmässä. On kuulkaas valmennussuunnitelmat ja kaikki! Kausi aloitettiin ratatreenillä, jossa testailtiin vähän perusohjauskuvioita.
Jokun kanssa otettiin ensin yksi lähtöasento lelupalkalla. Tosin ekan yrityksen varasti 🙈 joten leluvahti on kuitenkin tarpeen. Toka hyvä. Sitten kokeiltiin 1-3 ja sehän meni kerrasta! Ohjasin kuvassa alapuolta eli kutsu ja veto 2-3-väliin. Mutta kun Hanna oli lelun kanssa nelosen takana, niin sinne oli liian kova veto. Kohdassa 4-6 todettiin, että Joku hölkkää tuollaiset paikat, jossa mennään yhtä matkaa. Otettiin vähän etupalkalla, mutta aika hyvä, että tuo tuli nyt ilmi, kun vähän jotain sen suuntaista olen ollut huomaavinani aiemminkin. 5-6-väliin tein valssin ja 8:lle leikkauksen. Ja siis tämä leikkaus meni aivan loistavasti joka kerran!!! Tuntui ihan hirveen luontevalta ja helpolta! Mölliradassa jatkettiin 9-putkesta suoraan putkeen, siitä 12 ja 13. Tehtiin lopuksi vielä kaksi toistoa tätä pätkää niin, että Hanna oli 13:n takana lelun kanssa. En tiedä, tapahtuiko Jokun päässä todella jotain mutta ainakin näytti siltä. Hanna nimittäin oikein vingutti lelua eikä yhtään yritetty salailla sen sijaintia. Joku oli menossa 9-putkeen, kun kuuli vingutuksen, pysähtyi, meinasi lähteä takaisin, käskin takaisin putkeen, meni ja suoritti kaikki loput esteet oikein!!! Eikä esim. oikaissut suoralta putkelta palkalle. Tehtiin toisen kerran sama, Hanna vingutti taas ennen ysiputkea, nyt Joku sulki korvansa ja suoritti koko pätkän täydellisesti 😍😍😍
Justin kanssa tein alun kuvan yläpuolta ja persjättö kolmosen jälkeen. Onnistui, mutta ekalla yrityksellä aliarvioin Justin vauhdin ja persjättö tuli aivan viime hetkellä. Justille sopi vitosen jälkeen valssi ja persjättö yhtä hyvin. 7-8-väli meni leikaten helposti. 11-12-13 valssi-valssilla, A:n jälkeen persjättö. Ekalla kierroksella mentiin taas koko rata, tokasta en muista tarkkaan, mistä palkattiin, mutta kolmannella palkka tuli heti kolmosen jälkeen. Puomin kontakti ei ollut lähelläkään optimaalista, joten keskityttiin lopputreenistä siihen. Koska olin itse flunssainen enkä enää viitsinyt juosta, tehtiin puomille menot aina à la Herra Kananen eli kaukaa ohjattuna. Hyvin toimii porokoirallakin 😉
Itse puomi olikin sitten niin mielenkiintoinen eläinkoe ja saa nähdä, ollaanko lähellä läpimurtoa. Ensin otettiin toisto näkyvälle etupalkalle, jonne Just varasti. Toinen toisto täydellinen. Sitten ruvettiin piilottelemaan Hannaa 😂 Ensin Hanna meni tynnyrin taakse piiloon. Just tuli kontaktille, haistoi kanafileet, käänsi nenäänsä 90 astetta oikealle ja ihan selvästi mietti, miksi mun kanafileeni haisee tynnyrin takana. Hanna heitti namipallon aina vapautussanasta. Seuraavalla toistolla Hanna oli taas eri paikassa piilossa. Just tuli puomia laukalla, katseli ympärilleen koko alastulon, ei nähnyt Hannaa, laittoi etujalat maahan ja sai vapautuksen + pallon. Sitä seuraava kerta olikin tämä lähellä läpimurtoa. Just tuli puomia, vilkaisi nopeasti ympärilleen, ei nähnyt Hannaa - ja päätti keskittyä omaan tehtäväänsä eli tassujen laittamiseen maahan! Wuhuu! Vielä viimeinen toisto toiseen suuntaan ja edelleen tuli tosi reippaasti loppuun asti, joskin aavistuksen tassut vinossa. Tähän en viitsinyt puuttua, koska kriteerit kuitenkin täyttyy. Just tätähän me ollaan haluttu - että Just keskittyisi omaan tehtäväänsä palkan sijainnista huolimatta ja sitten palkka lentäisi jostain. Katsotaan, mihin tämä lähtee kehittymään, mutta alku näyttää niin lupaavalta!
Tokoviimeistelyjä
Viime tiistaina testattiin Annikan kanssa Itä-Pakilasta uusi kenttä, jonne molemmilla on kävelymatka. Jonkin verran satoi vettä mutta ei häiritsevästi. Kenttä oli hiljaisen autotien vieressä ja kehä 1 meluvallin takana, jonkin verran ohi meni koiranulkoiluttajia ja muita illan kulkijoita. Lyyti halusi niin kovasti aloittaa, että annettiin sen aloittaa 😍 Otettiin pitkästä aikaa "sopivasta kohtaa" naksuttelua. Tällä kerralla erityismaininnan saa erityisen täsmällinen oikean puolen eteentulokyltti kolmella istumisella. Sen sijaan askelkäännös oikealla tuotti tällä kertaa vaikeuksia enkä meinannut saada sitä toimimaan namiavustuksellakaan.
Joku teki kaksi settiä. Ensimmäisessä sosiaalista palkkausta "liikkuroituna" eli Annika aina sanoi, mikä temppu tehdään seuraavaksi. Tehtiin siis ihan perustemppuja eli istu, maahan, seiso, käsikosketus, ohjaajan kierto ja kuono kämmenelle. Joku palkkautui kyllä hyvin kehuista mutta välillä ajatus katkesi ja esim. toi mulle kesken kaiken risun kentältä, kun ajatteli varmaan sen olevan palkka. Ennen viimeistä juttua ohi meni koira ja Joku haukahti sille. Sain sen huomion käännettyä itseeni, tehtiin keskittymistä vaativa homma eli kuonon pito kämmenellä ja kun tämän malttoi, niin lopetin treenin ja palkkasin lelulla, joka toimi paljon paremmin loppupalkkana kuin purkki!
Jokun toisessa setissä lähtöjättöjä ja luoksaria. Ensin agilitymaisesti, sitten tokomaisesti, palkkana vinkuhiiri. Nää meni ihan kohtuullisesti mutta lopussa alkoi aika selvästi väsyä, joten ei tehty kauan. Ilmeisesti oli väsyttänyt itsensä henkisesti, kun oli niin paljon ympäristöhäiriötä.
Just teki ensin kaukoja liikkuri takana. Nää meni superhyvin, ei minkäänlaista häiriönottoa. Sitten paikkiksen alun käskytystä, joka meni myös hyvin. Välillä Justin huomio kyllä herpaantui ja jäi katsomaan jotain ohimenevää häiriötä, mutta käytin tilaisuudet hyväkseni ja käskytin sillä hetkellä, kun katsoi muualle. Ja kun käsky meni läpi, niin palkkasin ruhtinaallisesti. Tärkeä treeni!
Sitten pikkutauko ja lopuksi siirtymäketju. Tässä ei ollutkaan minkäänlaisia keskittymishäröä! Aivan loistavat liikkeenvälit ja sosiaaliset palkkautumiset! Kun "mentiin kehään", Joku alkoi haukkua ohikulkevaa koiraa ja hetken jo harkitsin pysähtymistä. Mutta sitten taas käytin tilaisuuden hyväkseni, suljin Jokun mielestä ja tein Justin kanssa. Justilla ei ollut mitään ongelmia tehdä samoin, kun mä olin sen kanssa kuplassa. Tehtiin liikkeenaluiksi maahanmeno ja liikkeelle lähtö, siirtymistä osa oli pidempiä ja osa ihan lyhyitä ja kaikki meni yhtä hyvin. Loppupalkka tuli liikkeellelähdön jälkeisestä sosiaalisesta palkkautumisesta. Just super!
Maanantaina alkoi uusi tokoryhmä, jossa kouluttajana Päivi. Olin ostanut myös paikan ryhmää edeltävästä kimppatreenistä, niin Joku pääsi myös treenaamaan. Ja olikin aika makeeta, kun ei se ikinä ole ollut treenissä, jossa 5 koiraa 15x30 m hallissa treenaa yhtaikaa eri juttuja! Jokun lisäksi oli kaksi muuta pentua, jotka tekivät hommia pienessä tilassa ja kaksi EVL-koiraa, jotka tekivät ruutua ja muuta vauhdikasta. Joku tuli ensin halliin aktiivisena mua kohtaan, sitten tajusi, että täällähän on kavereita, jotka juoksee ja leikkii ja hetken aikaa silmät pyöri päässä. MUTTA ottaen huomioon, ettei se ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa, niin ihmeellisen nopeasti se kuitenkin tuli tekemään mun kanssa ja pystyttiin tekemään oikeastaan ihan kaikkia temppuja, mitä kotonakin. Lopputreenistä tehtiin jopa paikallaodottamista, joka toimii etupalkalla aika hyvin. Oon tehnyt nuo paikallaolojen lajien väliset erot niin, että tokossa käytän etupalkkana namia ja haluan, että Joku on kontaktissa muhun, lähtöasento tietysti sivulla. Agilityssa taas palkkana on lelu, lähtöasento jalkojen välissä ja haluan, että Joku fokusoi eteenpäin ekaan esteeseen.
Just sai tehdä kimppatreenissä paikkiksen, kun oli vähän vieraampia koiria. Sekä makuu että vuorotellen käskytys meni nyt tosi hyvin. Ohjattu treeni aloitettiin luoksarilla, joka muuten hyvä mutta vähän vino perusasento. Tässä huomaa, etten mä ole kovin hyvä toko-ohjaaja, kun en jaksa panostaa sentteihin :D Mutta tätä pitäisi nyt tehdä peilin kanssa tehokuurina, kun koira on Just tarkka kriteereistä. Sen sijaan Justin odottaessa halliin tuli (mun pyynnöstä) toinen koira omistajineen Justin taakse eikä se häirinnyt yhtään. Sitten otettiin liikkeestä maahanmeno, joka meni ihan jees. Sitten uusi kehääntulo ja seuraaminen, palkkasin kun tuntui hyvältä. Yritin löytää sen sopivan kävelyvauhtini, mutta käännöksissä tuntui taas epävarmalta. Päivillä oli muutamia ideoita tähän, joten eiköhän toteuteta niitä sitten seuraavilla kerroilla. Lopuksi vielä kaukoja, joiden aikana muut ryhmäläiset yskähtelivät (vaikea häiriö Justille). Lisäksi Päivi heilutteli kaukotaulua Justin vieressä, josta Just otti myös vähän häiriötä. MUTTA kaikki käskyt meni läpi, joten mission accomplished!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)