Agikisat 16.11.

Viime lauantaina kisat Justin kanssa Ojangossa. Ekaa kertaa saikun jälkeen otettiin kolme starttia. Tuomarina oli Esa Muotka ja rimat 50 cm. Yritin pitää tulostavoitteet pois mielestä (vaikeaa) ja keskittyä vain siihen, että en varmistelisi. Onnistuin kahdella radalla kolmesta.

Ekana oli agirata ja voi jestas, mikä flow! Oli varmasti yksi meidän parhaista radoista! Heti kakkosella onnistunut pyörityskäännös ja siitä hyvä kiihdytys. Käännös ennen puomia myös tiukka, mutta puomilla tuli kontaktivirhe (Justin uran toinen). 10-putkesta olisi pitänyt mennä putkeen, mutta kiirehdin persjättöön ja Just tuli mun liikkeen mukana hypyn yli. Eli putken lukittaminen tarvitsee lisävahvistusta. En antanut virheiden haitata vaan jatkettiin ihan samalla tavalla. Radalla oli ilahduttava takaakierto/putki-erottelu, joka onnistui loistavasti! Lopussa olin ajatellut, että jos Just tekee hitaan keinun, teen renkaan jälkeen persjätön, jos nopean, niin viskileikkauksen tokavikalle hypylle. No ei Just jäänyt keinulle munimaan vaan suoritus oli jopa vähän riskirajalla, joten leikkasin hypylle. Se olikin erittäin onnistunut ohjausvalinta; persjätöllä olisi varmaan tullut vähän pidempi kaarros ennen loppua, kun oma liike olisi vienyt liikaa eteenpäin. Videolta kellotettuna aika olisi ollut jotain -5 ja etenemä jopa 4,3 m/s!!! Toki puomin kontaktiloikka ja 11-putken oikaiseminen säästi vähän aikaa mutta silti, aika makeeta!

Toisen radan videointi valitettavasti epäonnistui mutta yritän kuvailla sanallisesti. Rata sai mut aivan tiloihin, suunnittelin siihen neljä (!) japanilaista sekä keppien päällejuoksun. Nyt jos koskaan pääsen kokeilemaan riskillä ohjaamista! Ainoa kohta, jossa annoin itselleni luvan varmistella, oli pituuden kääntö, kun sitä ollaan treenattu vain kerran. Siinä olikin parannettavaa: tuntui, että kun valssi ei ollut ajoissa, niin Justia ärsytti ja teki sellaisen keinuheppalaukkakaarteen. Kolmoselta neloselle japanilaisella ja nelosella valssi. Keppien sisäänmeno onnistui hyvin ja se päällejuoksu onnistui!!! 😍 Olin suunnitellut persjättöä 9-10-väliin ja lähdin hurjana kiihdyttämään, kun Just meni 8-putkeen. Kun käännyin katsomaan, se oli hyppäämässä 14-hyppyä 😂 Hetken tuijotin häkeltyneenä, kunnes tajusin huutaa perään "HIENO TYTTÖ!"  😂 En ollut tutustumisessa voinut kuvitellakaan, että se tuonne olisi irronnut. Jatkettiin renkaalta. 13-14 meni myös sujuvasti japanilaisella. 18-putkelle leikkasin takaa ja 19:lle taas japanilainen. Ai että sujui hyvin! Ihan voittajafiilis tämän toisenkin nollaradan jälkeen!

Kolmas rata tuntui tutustumisessa "niin meidän radalta". Siinä ei ollut niin selkeitä riskinottopaikkoja vaan tuntui, että tää selvitetään ihan meidän perusosaamisella. Tämä oli ehkä vähän vaarallinen ajatus, koska sertiruusuke alkoi taas kummitella mielessä, ja sehän aiheuttaa helposti varmistelua. Alun valssi meni hyvin, samoin puomin kontakti. Vitosella mahdollisesti vähän yliohjasin, samoin keppien lopussa olin liian edellä = koiran linjalla. Sen jälkeen kuitenkin hieno kiihdytys putki-pituus-A ja sen jälkeinen tiukka käännös hypyllä. Putken jälkeinen hyppy meni huonosti: Just olisi halunnut mennä kepit ja mun valssi oli peruuttelua enemmän kuin liikettä. Sain kuitenkin pelastettua oikean esteen eikä alkanut ärsyttää vaan jatkettiin hyvällä kiihdytyksellä taas eteenpäin. Putkesta-putkeen pieni epäröinti, koska toinenkin putki oli tarjolla. En leijeröinyt muuria, koska ajattelin, että mun liike hyödyttää enemmän. Renkaalle ohjasin erityistarkasti, koska siinä oli moni koira mennyt ohi. Loppuun vielä yksi japanilainen ja nollilla maalissa. Koiraa palkatessani kuulutettiin, että meni yliajan puolelle ja tuloslistasta näin, että peräti 4 sekuntia!!! Vaadittu etenemä 3,9 m/s, meillä oli 3,67 m/s. Aivan jäätävä pettymys iski tässä kohtaa, ihan kuin kylmä suihku. Vahvoja tunteita on vaikea hillitä, mutta tuollaista ei saisi tapahtua koiran nähden. Muistetaan, että Just oli SM:in jälkeen monta viikkoa hyvällä tuulella; ei tarvii paljon miettiä, miten voimakas pettymys vaikuttaa siihen. Sijoituttiin kakkoseksi ja palkintojenjaon jälkeen ajeltiin tallille jäähkäilemään. Pettymys ei siis kohdistunut koiraan vaan siihen, että musta tuntui, että ohjasin "vanhaan tyyliin" varmistellen ja siitä rankaistiin heti noin isolla yliajalla.

Kotona sitten videotarkistus, ja totesin, että tuohon putken jälkeiseen valssiin tuhraantui ainakin kolme sekuntia. Ja kun vertasin A-rataan, niin pettymys haihtui: sillä vauhdilla oltaisiin ehditty aikaan C-radallakin. Enkä mä nyt niiiiin pahasti varmistellut, ehkä vähän kahdessa kohtaa. Olen katsonut A-radan videon aika monta kertaa ja en voisi tyytyväisempi olla. Vauhti näyttää samalta kuin ennen pentuja mutta taitoa on tullut lisää. Eniten ihmetyttää, että oikeesti jo marraskuussa pystyin ohjaamaan 2/3 rataa ilman varmisteluja, vaikka varmistelun lopettaminen oli kauden päätavoite, jonka oletin sen toteutuvan joskus loppukeväästä. Näihin fiiliksiin kun pystyis jäämään kiinni! Ja vetämään samalla draivilla myös niillä "meidän radoilla". Hirmuinen kisakuume nousi myös, ja Hannan luvalla otetaan vielä kahdet kisat ennen lepokautta.

Erittäin mielenkiintoinen huomio palkkaamisesta. Treeneissähän Just ei irtoa yhtään, jos palkat on mulla. Lähiohjaustehtävät sujuu hyvin. Nyt ekalla ja vikalla radalla leikitin Justia ennen rataa, heitin palkkapurkin maaliin sen huomaamatta ja lelun taskuun. Ekalla radalla se oli lähiohjauksessa kiinni mutta muuten eteni hyvin. Tokalla radalla tuntui alussa vähän nihkeämmältä mutta sitten taas irtosi tosi kauas. Hmmm... tätä pitää tutkia ja testailla tarkemmin!