maanantai 10. elokuuta 2020

Viimeiset lomarallyt

 Lauantaina käytiin Annikan kanssa hallilla. Ulkona oli +26 astetta, mutta hallissa ehkä vain jotain 22, tuntui ihan mukavalta. Outoa, kun Annikalla oli vain 1 koira mukana ja mulla 3... Aloitin Jokun kanssa taas pienillä aktiivisilla sivuilletuloilla ja seuraamispätkillä. Sitten päivän pääaiheeseen eli takapalkkaan. Ensin otin luoksaria niin, että lelu oli koiran takana. Vapautin joko sille tai sitten kutsuin mulla olevalle lelulle. Vähän helpotin sillä, kummassa paikassa oli parempi lelu. Vika toisto oli tosi makee: Joku ponnisti jo lähteäkseen mun luo mutta sitten takapalkan sana ehti aivoihin asti, Joku kääntyi kannoillaan ja otti lelun! Tästä kunnon bileet ja sit tauko.

Tokassa setissä jalostin tätä ideaa entisestään. Jätin lelun kentän laitaan (putken taakse pois näkyvistä), tehtiin aina kolme juttua ja sitten vapautin lelulle. Esim. sivulletulo, kierto lyhyestä matkasta, hyppy lähettämällä tai maahanmeno. Aina välissä sosiaalinen palkka. Joku selvästi ajatteli kyllä palkkalelua temppujen välissä mutta lähti sinne vasta oikeasta sanasta. Aika hienosti ekaksi kerraksi! Viimeisellä kierroksella Annika oli "liikkurina", mikä oli Jokulle aika uusi juttu, jota pitää treenata ehdottomasti paljon lisää. 

Lyyti sai tehdä yhden kierroksen ja oli ihan jäätävän hyvä! Upea seuraaminen koko ajan ja tehtävät toimi. Rata meni näin: lähtö-270 vasemmalle - sivulla peruutus - ohjaajan ympäri - istu-puolenvaihto takaa-istu - hyppy - spiraali vasemmalle - eteentulo - molemmat vasempaan täykkäri - liikkeestä maahan - kierrä koira - istu-maahan kierrä koira - hyppy - merkki ja kutsu - 270 oikealle - maali.

Ainoa haaste oli sama kuin viimeksi eli noiden maahanmenojen erottelu; Lyyti olisi halunnut lähteä lennosta seuraamaan myös jälkimmäisellä kyltillä. Niin ja sitten merkille asti Lyyti ei ihan ekalla kierroksella päätynyt vaan jäi haistelemaan puoliväliin. No sieltä löytyi jälkikäteen nami, että se varmaan osui nenään. Toisella yrityksellä toimi. Lopuksi otin vielä radan alun ja palkkasin, kun tuntui hyvältä.

Just teki myös 2 kierrosta. Ensin lähti taas vähän vaimeasti; paikka oli ihan ok ja kontaktiakin piti, että ei varmaan virheitä tulis, mutta ei tunnu hyvältä, kun ei ole sellainen ryhdikäs. Peruutus meni hyvin ekalla yrityksellä! Sitten tehtiin vähän erikseen ohjaajan kiertoa lelupalkalla, kun viime tempputreenien jälkeen vaihdoin siihen käskyn. Ja aika hienoja kiertoja alkoi tulla! Näiden vauhdikkaiden palkkausten jälkeen vire alkoi olla loistava. Jatkettiin rataa ja palkkasin namiheitoilla. Jatkamaan lähtemiset tein jännitteen kautta, eli Just katsoi mua parin metrin päässä, pidin jännitettä, kunnes kutsuin takakautta seuraamaan. Justilla oli niin siistii! Persjättökäännöstä pitäisi vaan treenata jonkun valkun silmien alla, kun se tuntuu helposti menevän eriaikaiseksi. Maahanmenot meni loistavasti ja merkki skipattiin. 

Tauon jälkeen näytin Justille kaikki superherkut, mitä mulla oli, mutta ei ne oikeastaan aiheuttaneet toivottua vaikutusta. Taas lähti vähän vaisusti, joten keskeytin, otettiin pari vauhdikkaampaa palkkausta, taas noita naminheitosta kutsuja jännitteen kautta ja sitten radalle. No Just! Sieltähän se haluamani vire löytyi ja tehtiin merkille asti rata hienosti läpi. Eli päivän opit: Ei Justille kannata palkkoja näyttää nostatusmielessä - se vaan ärsyttää sitä. Työvire löytyy tekemällä, vauhdikkaasti palkkaamalla ja kutsuilla. Tämähän on tietysti ihan loogista periaatteen "älä houkuttele vaan palkkaa" mukaisesti! Pikkuhiljaa alkaa löytyä keinot, miten hyvään vireeseen pääsee, eikä kyse vain ole koiran päivän tuulesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti