sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Tokokoe 4.9.

 Pitkään hillottu tokon koetauko on ohi. Oli tarkoitus mennä kokeeseen 10.9., mutta mökkireissu siirtyi ja pisti mun syyskuun suunnitelmat uusiksi. Sain sitten äkkilähtöpaikan I-HAHin kokeeseen 4.9. Kivikkoon. Tuomarina oli Susanna Berghäll ja mukana oli myös tuomariharjoittelija. Täytyy kyllä sanoa, että päivä vaati hyvin paljon mielenhallintaa. Parhaita kavereita ei ollut paikalla, mutta tuttuja kavereita kuitenkin, joiden kanssa hengata. Mentiin paikalle julkisilla, ja koe alkoi 45 minuuttia myöhässä, joten ehdittiin hengailla kentällä aika kauan ennen paikkista. Onneksi Just otti rennosti, ja säätila oli ihan täydellinen, lämmin muttei kuuma. Olin ajatellut, että toivottavasti ei oltais ekana suoritusvuorossa, mutta oltiinhan me! Ja loppupeleissä se oli tosi hyvä asia, koska koepäivä venyi ja venyi kolmesti uusitun paikkiksen takia, joten jos oltais oltu loppupäässä, niin oltais jouduttu odottamaan tuntikausia ennen yksilöliikkeitä. Sitä paitsi pystyin aika pitkälle arvaamaan liikkeiden aloituspaikat. Sitten edellisen postauksen loppuun viitaten, olin antanut Justille normaaliannoksen ruokaa, vähän vahingossa, lähtiessäni kotoa. Oli siis tarkoitus antaa pieni määrä. Tässä taas vanhat möröt palasivat mieleen, mutta ajoin ne päättäväisesti mielestäni luottaen meidän yhteistyöhön. 

Paikkis meni ihan täydellisesti ekasta kehääntulosta alkaen. Koko meidän paikkisryhmä sai kympin. Toisessa ryhmässä sen sijaan sattui ja tapahtui ja se tosiaan uusittiin kolme kertaa. Seuraava mielenhallintatesti: ehdin kolme kertaa valmistautua menemään yksilöliikkeisiin minuutin päästä, kun tulikin tieto, että paikkis uusitaan ja vielä kestää. Tässä kaikessa säädössä meni lähemmäs puoli tuntia ja lopulta päästiin yksilöliikkeisiin 13.30 aikoihin, kun luokan olisi pitänyt alkaa klo 12. Ja Just oli tosiaan ollut mun kanssa kentällä koko ajan, kun ei ollut mahista laittaa sitä autoon tai häkkiin. Taas päätin, että en anna viivytyksen haitata meitä ja me pystytään kyllä tekemään suorituksemme, vaikka joudutaankin valmistautumaan monta kertaa.



Liikejärjestys nosti mun itsevarmuutta - ihan täydellinen meille. Suoritus alkoi hyppynoudolla. Kehääntulo aikalailla täydellinen! Heitin tapani mukaan kauas, mutta kapula lensi aika suoraan. Just juoksi sinne ja takaisin laukalla mutta muistaakseni tuomari sanoi sen pyöräyttäneen kapulaa vähän ja antoi arvosanaksi 9. Just myös hymyili tuomareille ohi mennessään 😁 Tästä siirryin itsenäisesti siihen, mistä arvasin seuraavan liikkeen alkavan - siirtymä oli oikein kiva. Kaukoissa Just ei noussut ekalla käskyllä ja ehdin jo ajatella "voi ei"... mutta sitten nousikin tokalla ja muut vaihdot meni hienosti ja loppuperusasentokin otettiin oikeasta käskystä; tästä 8. 

Tosi hieno sosiaalinen palkkaus mutta sitten olinkin ihan hukassa, mihin ollaan menossa, joten jouduin hetken odottamaan liikkurin ohjeita, mikä ei onneksi haitannut yhteistyötä. Seuraamisessa Just lähti vähän huonosti ja pikaisesti pysähtyikin kurkistamaan kylkeään mutta jatkoi sitten. Peruutuksessa kaksi askelta meni hyvin, kolmannella Just kääntyi mutta palasi itse oikeaan paikkaan. Sen jälkeen loppuosa tuntui paremmalta. Tuomari huomasi kyllä mun vartaloavut mutta tykkäsi kokonaisuudesta, joten saatiin ysi. Liikkeestä istumisessa tuntui, että annoin tosi voimakkaan avun mutta videolla ei näytä niin pahalta, ysi tästäkin. Liikkeen päätyttyä Just jäi vähän jumittamaan, joten en vapauttanut vaan jäin odottamaan, mihin liikkuri meidät ohjaa. Kun sain ohjeet, Just ottikin kontaktin ja palattiin kuplaan. Luoksarissa Just otti vähän häiriötä viereisestä kehän reunasta ja haukahti kerran odottaessaan ja sitten ekasta kutsusta nousi vain seisomaan. Toisesta kutsusta lähti ja haukahti vielä kerran. Itse luoksari oli hyvä loppuasentoineen. 6,5 tästä. Ens kerralla käytän nimeä lisäksi kutsussa!

Kierrossa Just bongasi tötsän hyvin mutta sitten jäi jumittamaan. Mulle iski hetken epävarmuus, että antaako käsky vai ei, kun Just ei ottanut kontaktia. Odotin hetken ja annoin käskyn, ja sitten kierto meni hienosti. Vähän myös nytkähdin lähettäessä, joten näillä virheillä ysi. Ulkopuoliset ei varmaan huomanneet mitään, mutta itse näin, että Just vilkaisi tötsien taakse, oisko siellä palloa. Hyvin on kuitenkin oppinut jatkamaan matkaa, jos palloa ei löydy! Olin tosi iloinen kierron onnistumisesta ja kehuin vähän railakkaammin, mistä Just selvästi innostui alkamatta kuitenkaan huutamaan. Tästä tosi pitkä siirtymä kentän toiseen päähän meni upeasti ja tehtiin vielä ylimääräinen kierros, kun tuomarit ei olleet valmiita. Vikana liikkeenä ruutu, jossa Just lähti ekasta käskystä, pysähtyi ruudun geometriseen keskipisteeseen ja meni ekasta käskystä maahan. Ilmeisesti ennakointitreeni on mennyt perille, kun se ei sitten noussut ekasta käskystä 😂 Oli ihan sen näköinen, et tää oli varmana hämy, en mee lankaan! Toisesta sitten nousi. Tuomari sanoi palautteessaan "ettei kuullut" mun tuplakäskyä (vaikka tuomariharjoittelija kuuli), joten antoi 9½. Kokonaisvaikutuksestakin 9, joten yhteispisteet 279 ja I-tulos, 2. sija! Palautteessa tuomari mainitsi mun vartaloavuista, joista osa on tietoisia ja osa ei mutta arvosti kokonaisuutta ja yhteistyötä.

Oon kyllä ihan älyttömän onnellinen tästä onnistumisesta. Tavoitteena oli uskaltaa mennä ja tehdä yhteistyöllä palkaton suoritus. Olin ajatellut Justin haukkuvan niin paljon, että kaikista liikkeistä lähtee pisteitä tai meidät heitetään ulos, mutta sehän haukkui vain yhdessä liikkeessä!!! Tuomareita nauratti, kun kerroin tästä pelosta 😂 Alkaa kyllä näyttää siltä, että ääntely on aika pitkälle palkanodotusta, kun aamuruoan syöneenä kisakehässä sitä ei juurikaan tule. Paitsi että tavoitteet saavutettiin, saatiin vielä hieno ykköstulos. Tuntui, että päästiin todella näyttämään osaamista kehässä ilman jännityskoomaa tai palkattomuuden aiheuttamaa lässähdystä. Just oli kyllä ihan täydellinen kisakaveri koko päivän ja oli maksalaatikot ja pizzat ansainnut. Tää oli myös mulle tärkeä onnistuminen henkisesti: että sain kaikki vanhat möröt kuriin ja uskomalla meidän osaamiseen ja pidettyä oman mielentilan hallinnassa eli olemaan sellainen ohjaaja, jonka Just ansaitsee.

1 kommentti:

  1. Kivan näköistä tekemistä, onnea hyvästä tuloksesta! Tiedostamattomat vartaloavut on kyllä siitä pahoja, kun itse tosiaan luulee olavansa täysin eleetön, mutta saattaa olla isojakin nytkähdyksiä ym joita ei vaan itse huomaa. Kokemusta on. :D

    VastaaPoista