Maanantaina mun ryhmän nosetreenit työpaikalla. Hydrolaatteina Opellan euca ja laakeri. Sisällä oli
kolmen tilan sisäetsintä, joista yhdessä tilassa oli ainakin kahdeksan tyhjää siirrännäistä mutta ei kätköä. Ulkona
kahden tilan ulkoalueen teemalla
alueen läpikäynti. Lastauslaituri oli yksi tila ja sen edusta toinen. Edustalla oli toi "hissi", jolla ryhmä oli edelliskerralla treenannut koiran nostamista. Siinä oli nyt kätkö metallisessa rampissa. Yksi ohjaaja seisoi kätkön edessä, yksi koira ei ymmärtänyt tätä etsittäväksi alueeksi ja yksi koira ei olisi heti viitsinyt ilmaista. Toinen kätkö
135 cm korkea. Se oli levinnyt voimakkaasti alaspäin, mutta koirat ei kovin hyvin itsenäisesti lähteneet hakemaan ylöspäin (paitsi Kira 3-lk).
Kolmas kätkö oli
roskiksen takarenkaassa. Tää levisi voimakkaasti roskiksen alta. Kaikki ohjaajat olivat hienosti kartalla ja osasivat ohjata koirat roskiksen taakse, josta koirat nappasivat kätkön. Muut tiesivät kätköjen määrän; Kiran kanssa lopetettiin löytöön korkealta kätköltä, kun suoritus oli niin upea.
Justilla oli motivaatiokuurina palkkana nakkeja. Just treenasi ennen ryhmää aulassa tiukkaan teipattuja vientilaatikoita. Ekalla Just epäröi ilmaisussa ja tarkisti ensin muut. Nakkipalkan jälkeen päästin sen toiselle alueelle ja siellä ilmaisu tuli aivan välittömästi oikean laatikon kohdalla. Ulkona Just antoi mun nostaa itsensä tuohon hissin päälle, joten sain rastitettua treenilistalta noston ja roskikset. Viimeisenä illalla ryhmän jälkeen Just tsekkasi vielä huoneen, jossa oli tyhjät siirrännäiset. Mä en prässännyt niille eikä ollut tarkoituskaan, eikä Just harkinnut yhteenkään ilmaisua vaan jatkoi itsenäisesti toiseen tilaan.
Tämän poistumisen seurauksena jäi kyllä lähikätkö jakkaran takajalassa nappaamatta, vaikka ryhmäläiseni tarkemmalla lähetyksellä olivat siihen hienosti kiinnittyneet. Toinen kätkö oli helposti ohitettava kätkö avonaisen oven alla ja viimeinen tyhjällä seinällä oleva täppä, josta olin varoittanut, että tällaista ei kokeessa voisi olla. On kyllä kivaa, kun on kunnolla leviävä hydrolaatti ja voi tehdä vaikeusastetta kätköillä, kun haaste ei tule siitä, ettei hajua tule. Nytkin jakkarakätkö oli ihan seinän vieressä matalalla eli sinne piti todella tunkeutua. Vieläpä viimeksi ihan samalla asetelmalla kätkö oli ollut korkea, paloletkupömpelin alareunassa. Kaikki koirat tekivät kuitenkin upeasti työn kerrasta loppuun asti. Ihan huiput treenit ja isoja onnistumisia kaikilla koirakoilla.
Torstaina agitreenit, joissa taas leijeröintiteemainen rata. Jokohan ens viikolla ois jotain muuta 😂 Jokun kanssa meni kyllä aikamoiseksi soveltamiseksi, kun yritettiin keksiä kepeille vaihtoehto. 1-4 meni ihan superhienosti. 7-7-9-pätkällä oli vähän haasteita ja siitä alkoi säätö. Helvetin kovaa me kyllä juostiin, vaikka vähän sinnetänne! 😂
Tän säätökierroksen jälkeen tehtiin suunnitelman muutos ja otettiin keppien sijaan oikealta putki, sitten 3-putki toiseen suuntaan ja siitä jatkettiin 11:lle ja keskityttiin hetkeksi tähän pätkään. Ensin en ehtinyt ohjaamaan takaakiertoon mutta sitten irrotin oikeesti ja lähdin heti liikkeelle, niin ehdin ihan helposti. Hannan sanoin: "Tärkeintä ehtimisessä on päättää ehtivänsä." Kun oltiin päästy vauhtiin, tehtiin vielä tarkka suunnitelma loppuradalle ja otettiin 11-19. Mä juoksin paljain jaloin nilkkahaavan takia, ja oli ilmeisen hyvä pito, kun sain hienot kiihdytykset aikaan. Ainoa virhe oli esteen 18 ohitus. Otettiin siihen kerran etupalkka ja lopuksi vielä ilman etupalkkaa. Kun tääkin meni täydellisesti, lopetettiin tähän.

Just oli myös mukana. Se oli keskiviikkoaamuna ontunut kökköä varpaanvälissä, joten olin aika hysteerinen sen voinnista enkä uskaltanut treenata mitään vauhdikasta. Ennen agia Team Mustat Timantit paikkisteli Uraputkessa. Eka menikin ihan nappiin - Just oli ainoa, joka pysyi 😂 Tulipahan treeni sille, että kaverit häipyy. Korjauskierros menikin kaikilta täydellisesti. Otettiin vielä sitten vielä uusi, lyhyt paikkis, jossa käytännössä vain jättö ja paluu.
Agin jälkeen tunnari hallissa. Kaadoin koko tunnariboksini hallin lattialle. Just hetken tasasi itseään kapuloilla, kunnes aloitti hienosti etsimisen ja toi oman varmasti. Annika keräsi kapulat takaisin boksiin, joten nyt niitä on toinen ihminen käsitellytkin. Toisena juttuna kaukot, ihan perusok, ja kolmantena vielä vasemmalle kääntymistä, kuten Milkan semmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti