lauantai 29. elokuuta 2015

Tokopäivitys

Lyytikin on palannut taas treenikentille, joskaan kovin ahkerasti ei olla keritty touhuilemaan: kahdet Hannan ohjatut ja yhdet pikatreenit. Hannan treeneissä teemana sivulta lähteminen. Lyytin mielestä sivulla on hyvä olla ja sieltä yksin lähteminen maailmalle voi joskus olla aika jännittävää. Ja kun avoimessa on kolme liikettä, joissa pitää lähteä sivulta, niin pitäisihän se olla aika vahvana. Ekoissa treeneissä merkinkiertoa ja ruutua. Merkin taakse sai lelun kivasti piiloon; tehtiin sen lisäksi myös niitä, että Hanna heitti lelun merkin taakse ja myös niin, että mä heitin lelun perään (joskin ekalla kerralla jäädyin totaalisesti ja heitin aivan liian myöhään :D). Tuli kivoja, innokkaita lähtöjä pitemmältäkin matkalta. Ruutua tehtiin kolme toistoa, lelulle ja ilman, sinnekin lähti hyvin. Hallissa ei ruutuun ei lelua saa piilotettua hallissa  mutta pitää treenata nurmella tässä lähiaikoina.

Toisissa treeneissä sivulta lähtöä ruutuun ja noutamaan. Lyyti oli jo nähnyt, kun Just ja Bea treenasi ruutua, joten tiesi, missä se oli. Eka toisto siis tyhjään ruutuun ehkä n. 10 metrin päästä. Meni aika kivasti, joskin heitto ois saanut taas olla parempi. Sit jätettiin lelu sinne ja lähetys hallin päästä (25 m). Tosi varmasti ja innokkaasti lähti taas. Vikalle toistolle jätettiin lelu, mutta Hanna kävi hakemassa sen pois ja heitti sitten Lyytille sen tullessa. Tääkin meni hyvin ja olin tosi tyytyväinen siihen, et pystyttiin tekemään useampi toisto. Noudossa jatkoheittoa, jolla saatiin Lyyti karkaamaan kapulan perään! En ois uskonut tätä päivää näkeväni! Tätäkin parempi tehdä ulkona, että pääsen juoksemaan karkuun ilman että törmään seinään. Viimeisellä minuutilla vielä ohjattu seuraaminen. Ihan ok, käännökset taas vähän leväperäisiä, juoksusta pysähdys hyvä, mutta peruutuksessa mentiin molemmat ihan sekaisin :D

Justille ekoissa treeneissä kapulan pitoa. Keksin tässä pari viikkoa sitten treenata sitä lelulla enkä namilla ja johan alko Lyytin tyttö kirjottaa. Kyllä sitä saa ihmetellä omaa tyhmyyttä. Pidän siis lelua rinnan päällä ja heitän siitä kopiksi. Sitten kapula suuhun, "jes", saa pudottaa ja lelu kopiksi. Ekoissa Hannan treeneissä nää peruspidot meni yhtä hyvin kuin kotona. Kehua en saanut, kun kapula oli suussa, se aiheutti pudottamisen. Molemmat pitää siis suun tiukkaan kiinni :D Siirrettiin myös paikkaa edestä sivulle, koska sinne se tulee jatkossakin palauttamaan. Siinä vähän oma toiminta meni sekaisin mutta parin toiston jälkeen alkoi sujua. Ja mikä tärkeintä, koiralla innokas ja iloinen ilme! Ihan toista kuin ruoan kanssa treenatessa. Loppuun vielä vähän häiriötreeniä. Just meni jokaisesta Hannan käskystä maahan ja maukumista katsoi silmät pyöreinä, muuten jaksoi kohtuullisesti pitää kontaktia.

Toisissa treeneissä nakkimölli! Seuraaminen meni omaan tasoon nähden ihan hyvin. Käännöksissä autoin namilla aika paljon, ja pidemmillä osuuksilla oli aika väljä. Liikkeestä maahanmenossa alas hyvin mutta hemmetin namikäsi veti sen ylös sieltä :D Luoksarissa haukkuja, muuten ok. Kapulan pito 5 sekuntia oli varmaan pisin aika ikinä. Hienosti piti mutta päästi irti Just ennen kuin mun käsi oli kapulassa, sain kuitenkin kopin eli pisteille ois jäänyt. Kaukot ja hyppy ihan kivasti, vain apu sivulletuloon. Kommenteiksi tuli auttamisen vähentäminen kokonaisuutena ja sitten pitää treenata hallittua kehumista, ettei Just innostu haukkumaan. On niin vaikeaa olla hillitty, kun koira tekee niin hienosti :D

Ekojen treenien yhteydessä oli myös paikkistreenit, jotka meni molemmilta hyvin. Lyyti teki istumisen, Just makuun ja jätön. Vähän meinaa mennä kaikkien käskyistä maahan :p Pisin palkkaväli tällä hetkellä 20 s.

Tällä viikolla Lyyti tokoili Hertsikassa erään tapahtuman jälkeen, mistä lisää myöhemmin ;-) Ei ollut muita kamoja mukana kuin leluja, joten tehtiin kiertoa tolpalla. Harjoiteltiin loppuosaa eli avuilla kiertämään ja sitten tavoitteena saada koira vauhdikkaasti luokse ilman että tarjoaa stoppeja. Pari toistoa peruutin, viimeisellä seisoin paikallani, lelu roikkui passiivisena vasemmassa kädessä. Alkaa sujua! Sitten jääviä. Ensin istumisia, jotka meni hyvin. Sitten maahan ja seiso, jotka myös onnistui, mutta sitten istuminen unohtui ja Lyyti tarjoili maahanmenoja. Vähän helpotettuna istuma-asentokin löytyi. Viimeisenä kaukot, kisamaisesti mutta palkka (karvapallo) heti ekasta vaihdosta. Purkkipalkkaa ei ollut mukana, joten loppupalkkana jahtausleikit :-)


perjantai 21. elokuuta 2015

Agilitypäivitys

Elokuun eka viikko, mun viimeinen lomaviikko oltiin mökillä. Oli aika erilaista verrattuna lomaviikkoon kaupungissa, puhumattakaan työviikosta. Keskimäärin 6 tuntia päivässä löhöttiin laiturilla ja sit illalla käytiin lenkillä. Lyytin kanssa ajettiin 1 jälki ja vähän etsittiin hevosenkenkiä, muuten ei treenattu yhtikäs mitään.

Maanantaina 10. päivä Lyytin tyttärellä Naavalla (P. Juhanuslupaus) oli terveystarkit. Tulokset tuli sunnuntaina: kaikki priimaa. Nyt on 5/6 pennusta kuvattu ja kaikki pelkkää priimaa. Ihan uskomatonta, onkohan tässä joku virhe... :D

Kun oltiin siellä suunnalla valmiiksi, käppäiltiin siitä sitten hallille. Annika tuli kaveriksi Skyn ja Xandran kanssa. Just teki taas kaksi settiä, ensin keppejä ohjureilla. Annettiin aikaa, ei hetsattu hirveästi ja koira yritti Just kovasti. Ajatusta on jo! Toisessa setissä hyppytekniikkaa: korkeuden arviointi 9-12-12-15-15. 9 ft hyvä, ekassa 12 ft välissä kiirehti alkuhypyillä ja viimeinen niistä putosi. Toinen hyvä. Ekaa 15 ft väliä yritti ilman askelta, no eihän se onnistunut, laskeutui riman päälle alas. Toisella kertaa korjasi hienosti ja otti hyvän askeleen, siihen lopetettiin. Viimeiseksi vielä A:ta. Ei laitettu speedbumpia vaan rima ja erilaisia hihnoja ja aina tultiin esteen kautta ja palkka oli vasta hypyn takana. Kerran vielä kokeiltiin se, että Annika vain seisoi vieressä, siinä ihan yhtä hyvä toisto :-) Lyyti oli vielä saikulla ja sai vain etsiä tunnaria.


Keskiviikkona Jannen treenit, ulkokauden viimeinen kerta. Tehtiin pätkiä 1-7 ja 10-17. Alkukiemurat aika säätöä, mutta ei jääty niitä hinkuttamaan. Puomilla ekan kerran jäi kontaktille laittamatta tassuja maahan! Todella harvinainen virhe Justille! Toinen toisto parempi. Takaakierrot myös vähän säätöä, kun ajoitus pielessä ja saksalainen leveä.

Mut sit päästiin itse asiaan eli vauhtisuoraan ja A:han, josta mainostin Jannelle, että ollaan treenattu kovasti (kokonaista kolme kertaa). Eka palkka vauhtisuoran päästä. Törmättiin vähän esteellä nro 11, kun yritin persjättöä. Sitten koko pätkä 10-17, palkka A:n jälkeen (hihna merkkinä). Tällä kertaa leikkasin putkelle, niin ei tullut törmäilyjä. Olin siis takana, mutta Just irtosi suoran päähän todella hienosti! Niin hienosti, että jäin vähän ihailemaan ja ohjaus esteillä 15-16 vähän myöhässä, mutta A Just niin hyvä kuin olin mainostanutkin! Tehtiin viimeisellä minuutilla vielä toiseen suuntaan eli 23-26, siinä vauhti esteillä oli jo huonompi, mutta itse A-suoritus hyvä. Jannelta tuli kehuja, mutta myös muistutus, että tää ole valmis suoritus vaan pitää muistaa treenata sivuetäisyyttä, kääntymistä ym!

Lauantaiaamuna ajeltiin Hannan ja Annikan kanssa Ojankoon tekemään ratatreeniä vieraalla kentällä. Olikin aito tilanne, kun siellä oli kisat samaan aikaan. Kaikki teki kaksi settiä; Justille ekassa setissä A:ta ja rengasta, keinua ja esteitä niiden ympäriltä. A radalla meni aivan yhtä hyvin kuin yksittäisenäkin, mutta renkaalla oli ongelma, kun tultiin vauhdista.Sitä täytyis treenata tarpeeksi erikseen. Vielä vähän hyppymutkittelua 9-15, jossa lähetin putkelle niin, että ehdin juosta yläpuolta ja sit vaan leikkasin pituudelle.

Toisessa setissä rataa kokonaan. Meillä vain este numero 6 edestä ja renkaan paikalla muuri. Rata meni 15. esteelle asti aika kivasti :) Vauhti ei enää päätä huimannut, kun oli niin kuumakin, mutta varmaan eka kerta, et tehään noin pitkä rata nollalla sujuvasti! Tästä on videokin, lisään sen myöhemmin. 15. este oli puomi, jonka Just meni toooosi varovasti. Ois ehkä pitänyt näyttää se sille jo ekassa setissä eikä tehä pelkkää keinua. Puomin jälkeen unohin, mihin piti jatkaa ja siinä sitten säädettiin. Otettiin sit vielä pari kertaa, niin vauhti puomilla parani. Lopuksi loppurata, niin että mäkin muistin, mihin oltiin menossa ;-) Todella hyvät ja hyödylliset treenit kokonaisuutena tolle möllikoiralle!

Tänä keskiviikkona Jannen treenit. Oltiin hallissa, niin käytin heti tilaisuuden hyväkseni ja pyysin keppipäivitystä, kun siellä on ohjurit. Kerroin, et ollaan tehty kuudella kepillä. Janne laittoi pokkana 12 keppiä ja niihin 5 ohjuria, eli n. puolet tyhjää O_o Vähän siinä oli koiralla ja ohjaajalla ihmettelemistä, mutta kyllä niitä oikeita suorituksia alkoi löytyä! Löytyi ihan uudenlainen kehutapa: "hyvä - hyvä - hyvä" jokaisesta oikeasta välistä, eikä sellaista "JESSSS - VAAAUUU!´" niin kuin yleensä. Ja palkkaajan ei kannattanut hirveesti heilua, että koiralla oli työrauha. Janne sanoi, että nyt ei enää verkkoja ja muistutti taas, että tässä vaiheessakaan ei saa unohtaa tehdä kulmia, leikkauksia ym. Ja kun ohjureista on jo päästy eroon, niihin voi aina palata kulmatreeneissä. Viimeiset minuutit käytettiin A:lta kääntymiseen. Eli oma rytmitys (jäin taakse) ja palkka sivussa. Eka toisto oli hyvä, tokalle laitoin pallon jo niin kauas sivuun, esteen taakse, että Just oikaisi. Siihen avuksi pituuden tolppa. Enpä ois tätäkään tajunnut ;-)


maanantai 3. elokuuta 2015

Agitreeniä

Lyytin paraneminen on edennyt ihan mukavasti. Eilen kävi fyssari ja saatiin jatko-ohjeita. Tänään ensimmäinen päivä ilman kipulääkettä, katsotaan, miten lähtee menemään.

Just on agiliitänyt ahkerasti. Lomalla ehtii hyvin ratsastaa ja treenata samana päivänä :D Maanantaina aloitettiin Hannan kanssa hallilla. Mukana vain Just ja Sysi. Projekti kepit, tavoitteena siirtyä verkoista ohjureihin ja häivyttää niitä sitten. Tehtiin 6 kepillä, kaikissa väleissä ohjurit ja parissa näön vuoksi verkot. Nää meni hyvin kunnes oli pelkät ohjurit, sitten Just alkoi limboilla niitä. Otettiin uusiks vähän lähempää ja pienemmällä vauhdilla, joutui miettimään Just kovasti mutta löysi oikean tien! Tauon jälkeen korkeuden arviointia 40-45-45-50-35. 45 cm rima kahdesti, koska ekassa hypyssä oli jotain omituista. Toinen toisto ja 50 cm rima ok. Tässä vaiheessa meinasin lopettaa, "kun ei se varmaan enää jaksa", mutta pidettiin vain tauko ja otettiin pari toistoa A:ta, joka meni hyvin. Olihan se joutunut miettimän paljon mutta hienosti jaksoi kyllä.

Keskiviikkona Jannen treenit. Tehtiin pätkää 1-7. Ensin meinasin leikata putkella mutta sähläsin, eikä Just mennyt. Sit sanoin halunneeni juosta putken toista puolta mutta epäilen sen onnistumista. Janne valoi muhun uskoa ja kyllähän se onnistuikin, vaikka 5-esteen pakkovalssi oli sit aavistuksen myöhässä.

Sit harjoiteltiin sitä, että voisin ohjata 1-2-välin 14-esteen takaa. Ja tätä harjoiteltiinkin sitten loppuaika :D Nimittäin Just ei lukenut ohjausta yhtään, toisti vain koko ajan edellistä kaavaa. Eli ensin ohitti kakkosen ja oikaisi kolmoselle. Sitten kun vaihdettiin tehtävää ja menin seisomaan kakkosen yläpuolelle päinvastaiseen pakkovalssiin, se meni 1-2 kuten piirroksessa :D Oon joskus harjoitellut vastaavaa kuviota Lyytin kanssa mutta Justin kanssa se on unohtunut totaalisesti. Viimeisellä hetkellä otettiin vielä maksirengasta kutsumalla, lähettämällä ja yhteislähdöllä, se meni hienosti.

Perjantaina Annikan kanssa hallille. Lyyti oli taas porukoilla, joten Just sai tehä hommia kahden edestä. Ensin taas keppejä ohjureilla. Alussa näön vuoksi 2 verkkoa, sitten 1, sitten ei yhtään. Pelkillä ohjureilla alkoi taas virheet mutta kun Just ei saanut palloa, pujotteli takaisinpäin kävellen mutta oikein. Meinasin jo lisätä yhden ohjurin, mutta Annika onneksi esti ja sanoi, että pitää antaa koiran yrittää ja ajatella. Eli en hetsannut enkä lähettänyt, kävelin vain rauhallisesti vieressä. Tokalla toistolla lähti jo kiihdyttämään loppua kohti! Aina mä meen samaan lankaan ja autan, ettei se vain hetkeäkään menisi hitaammin. Totta kai se menee hetken hitaammin, kun se joutuu miettimään ja oppimaan uutta!

Sitten kontakteja erillisenä. Puomilla taas eka toisto hidas, sitten paransi. Keinulla sama, ensin hidas, sitten hyvä. A:lla lähdettiin häivyttämään speedbumpia laittamalla sen sijaan pieni speedbump tai rima. Jatkossa varmaan ensin jotain pieniä juttuja (esim. hihna, teippi) ja sitten pelkkä kaveri seisomaan. Tähän kohtaan tauko. Toisessa setissä kontakteja radan osana. Puomi meni ihan sikahienosti! Ekalla toistolla juoksin ohi ja vapautin heti, tokalla jäin taakse ja palkkasin kontaktille. Tähän Annika heitti, että mitä jos sen kanssa ei tekisikään puomia aina ensin erillisenä vaan tekis suorilta vauhdista. Täytyy kokeilla! Viime valmennuksessahan puomi oli radalla ja sehän meni jo ekasta toistosta ihan reippaasti. Myös keinu meni hyvin radalla, mutta olihan sitä toki tehty jo erillisenä. A tehtiin ensin parin hypyn kautta lelulle, toinen toisto putki-A-hyppy ja sen jälkeen vasta lelu. Kontaktit oli yhtä hienot edelleen, tokalla toistolla Just hetken katsoi ihmeissään laskeuduttuaan, että missä se lelu on mutta jatkoi laukkaa hypyn yli ja siellähän se oli. Just treenasi ihan tosi kauan, kun teki kahden edestä mutta ei taas mitään ongelmia jaksamisessa. Se heinäkuun kriiseili taisi siis todella olla valeraskautta ja nyt se on oma itsensä. Ihanaa, Just ihanaa!


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lyyti saikkuilee, Just treenailee

Maanantaina Lyytillä kävi huono tuuri. Oltiin tallin jälkeen Pilvijärvellä uimassa, ja koirat tietty veti rantahepulia. Lyyti astui jotenkin huonosti ja reväytti olkansa. Käytiin keskiviikkona ortopedillä tarkistamassa, ettei ollut murtumia, nivelsiteitä mennyt ym. Pehmytkudosvammaksi todettiin, joten hoitona lepo, kipulääkitys ja fysioterapia. Tosi harmi juttu ja huono tuuri, mutta kavereiden koirille on viime aikoina käynyt vastaavanlaisissa tilanteissa paljon pahemmin (ristarit, nivelsiteet, murtumat), että ei revähdys tosiaan ole maailmanloppu.

Nyt sit tokoilut on tauolla, mutta viime sunnuntaina ennen onnettomuutta kerittiin kuitenkin Lyytin kanssa käydä yhet kisamaiset treenit uusilla säännöillä. Vähän oman keskittymisen kanssa oli haasteita, kun olin tuolta melkein suoraan menossa Justin valmennukseen ja "kaikki harjoitteli" tuomaria (Carina S-R) myöten. Palkkailin väleissä. Paikkaistuminen oli ihan moitteeton, Seuraaminen meni kohtuullisen hyvin, alussa ja käännöksissä hieman haparointia, mutta uudet jutut eli askeleet eteen ja taakse sekä käännös oikeaan juoksusta meni hyvin. Liikkeestä seisominen muuten ok mutta vinkui. Luoksetulo taas muuten ok mutta 4 kertaa haukahti :D Liikkeestä maahanmenokin oli ihan jees. Ysiä ois antanut jäävistä.

Sitten ruutu, josta alkoi vaikeudet. Kun lähetin ruutuun, Lyyti ois lähtenyt palkalle mutta kun en sanonut "palkka" vaan "ruutu", niin eihän se sit lähtenyt mihinkään. Ja sitten vähän pahoitti mieltään eikä ruutuhommasta tullut enää yhtään mitään. Noudossa tuli taas esiin vanha vika eli jäi toljottamaan kapulan kanssa. Kaukot teki mutta lisäkäskyillä. Hypyn teki mutta hitaasti.

Eli selvästi tossa alussa pysyi pakka vielä kasassa, mutta ruutu kohti palkkaa oli liikaa. En nyt sit tiedä, onko kissanruoka vaan liian kova juttu (treeneissä on aina jauhelihaa ym) vai onko se toi kisamainen tilanne, kun se häiritsee. Vai pitäiskö olla näyttämättä se ennen kehään menoa, vaikka se aina tulisikin sieltä repusta. Ja sitten pitäisi muistaa, että kun ollaan kisamaisessa TREENISSÄ tai kokeessa liike on jo nollautunut, niin auttaisi ja kehuisi koiraa, kun se lähtee tekemään (esim. noudossa lähtee tuomaan).

Noista treeneistä ajeltiin Kivikkoon Justin valmennukseen. Teemana putket. Ensin tehtiin vähän putkiin irtoamista, joka ei tosiaan ole Justin ongelma vaan mun luottamusongelma. Sitten putkijarrua. Ensin käännyttiin pari kertaa vasempaan, meni hienosti. Mut sit kun piti kääntyä oikeaan, Just kääntyi edelleen vasempaan :D Pari kertaa tehtiin, sitten autettuna ja polokoira joutui miettimään oikein kovasti, hidasti - ja kääntyi oikeaan! Kavereilla oli hauskaa, kun ne näki katsomoon Justin arpomisen putkessa. Tähän tauko.
Tauon jälkeen rataa. Nina oli suunnitellut kolme n. 11 esteen rataa, joista me tehtiin kahta - ja saatiiin kummatkin nollalla läpi! Ihanaa juosta meidän tasolle suunniteltua rataa, joka on mahdollista tehä nollalla! Pitäisi vain muistaa lähteä aina ajatuksen kanssa. Ekaksi lähettiin nimittäin "tosta vaan" ja meni ihan totaalisen sekoiluksi. Ja sitten tarkkana siinä, missä on kiire ja missä ei eli missä kannattaa hakea koira putkelta ja missä ottaa etumatkaa. Mutta oli kyllä ihanaa olla taas "oman koiran" kanssa treeneissä, kun se edellinen valmennus meni niin pipariksi.

Keskiviikkona meillä ei ollut Jannen treenejä, joten treenasin Justin hallilla. Ensin rengasta hyppytekniikkasarjan päässä. Aloitettiin siitä korkeudesta, mitä Just on viime aikoina tehnyt, ja nostettiin aina pari nappia ylöspäin. Toistoja taisi tulla 4 tai 5 ja lopulta oltiin maksikorkeudessa. Ei yhtään virhettä tai epäröintiä! Sitten A:ta, speedbump taas siinä kontaktilta 2. pinna ylös. Kolme toistoa, onnistumisprosentti 100. Seuraavaksi puomia, muistin tällä kertaa tehdä ohijuoksun lisäksi taaksejäännin, kaikki onnistui. Ja vielä keinua, jossa meinasi ensin tulla lentokeinu ja sitten seuraavat toistot meni vähän hitaammin. Mut sit rupes löytymään taas. Kaiken kaikkiaan ihan supertreenit, Just oli ihan loistava <3

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Tokopäivitys

Lyyti sai pitää tokotaukoa kuunvaihteessa, kun en halunnut puhua kenenkään kanssa, niin en voinut sopia treenejäkään. No viime viikon tiistaina käytiin kuitenkin Hannan kanssa vähän puuhailemassa ja oli oikeestaan ihan kivaa. Ensin paikkiksia, Lyytille istuminen, Justille makuu. Joku on selvästi opettanut ton Justille, kun se makaa ihan pokkana. Palkkavälinä max 15 sek. Lyyti aloitti ohjatulla noudolla palloilla. Tehtiin kaksi toistoa per suunta. Ekat kolme meni ihan superhienosti ja innokkaasti, neljäs oli jo liikaa. Sitten siirtyessä jääviä niin, että kävelin vaan ja sanoin aina käskyn. Tosi hienosti erotteli ja yksi superhyvä istuminen nähtiin minimaalisilla avuilla. Merkin kierrossa oli jo ajatusta mutta tarjoaa luoksarin stoppeja. Eli jatkossa peruutan kierron jälkeen, että se unohtaisi stopit. Loppupalkalle tyhjä ruutu käskytettynä. Lyyti on selvästi oppinut, että apparilta tulee palkka, kun Hannan käskytys sotki sen ajatukset. Ei siis lähtenyt ekasta käskystä. Tokasta kuitenkin lähti ja tosi innokkaasti ja vauhdilla. Seis + maahan ok. Nyt täytyy taas tehdä vähän vauhtiruutua, että saa sen lähtemään aina ekasta.

Just teki myös ohjattua palloilla, ekalla kerralla kääntyi vasemman kyljen kautta ympäri oikealle lähtiessään, mikä hämäsi mua, mutta koira teki oikein. Myös vähän ruutua, jossa vauhtia ois saanut olla lisää. Laukkasi kyllä mutta ei Justin normaalia touhua. Sille vois myös tehä samaa kuin Lyytille eli appari heittää pallon lennosta, kun Just on tulossa ruutuun. Sitten vielä vähän seuraamista, jossa yksi askel eteen meni yllättävän kivasti ilman apuja. Ja vielä kapulan pitoa pari hyvää toistoa, lopetettiin ennen kuin oli menossa hermo.

Piti treenata myös viikonloppuna, mutta oli hevosenkenkäbisneksiä, joten se meni siinä. Tän viikon keskiviikkona Lyyti sai ottaa kouluttamisen jälkeen yhden putkinoudon hallilla. Se oli tosi makee, kapula meni vähän vinoon, Lyyti juoksi putken päähän, ei nähnyt kapulaa, sitten bongasi sen, kaappasi vauhdista ja toi laukalla sivulle asti. Oli muutenkin ihan liekeissä, mutta ei tehty enempää, kello oli jo 22.30 tässä vaiheessa.

Torstaina treenattiin molempien parhaiden treenikavereiden Annikan ja Hannan kanssa jälleen Savelassa. Paikkikset taas, meni hyvin. Justia vähän häiritsi jäniksenpapanat kainalon alla, niitä teki mieli haistella. Lyyti aloitti ruudulla, ei alustaa mutta Hanna heittämässä lelua. Lyyti on oppinut jo tän kuvion, meni kyllä melko suoraan ruutuun mutta ennakoi vähän palkkaa ja päätyi vähän oikeaan reunaan. Mut nyt lähti ekasta käskystä ja tosi innokkaasti ja varmasti. Sitten tunnaria, jossa meinas mennä hermo, palataan siis lähtöpisteeseen. Palauduttiin onneksi tästä epäonnistumisesta, ja merkin kierrossa Lyyti oli taas tosi innokas. Tein lähetyksen kiertoon avuilla mutta vähensin apuja kierron jälkeen, annoin Lyytin vaan tulla suoraan leluun kiinni. Ei oikeestaan tarjonnut stoppia ollenkaan vaan alkoi olla ajatusta luoksetulosta. Loppuun vielä uuden avoimen mukainen hyppy + luoksetulo, jotka meni aika lailla käsikirjoituksen mukaan, jopa hiljaa. Vähän Lyyti nytkähti luoksarissa liikkurin käskystä mutta pysyi kuitenkin maassa. Tästä loppupalkka.

Just aloitti merkin kierrolla, jossa ensin sääti kaikkea muuta; kiersi valotolppaa, tutki muiden koirien tekemiä monttuja hiekassa ym. Siirsin sit merkkiä vähän tyhjempään kohtaan, niin jo rupes löytymään. Eikä tarjonnut stoppia vaan syöksyi leluun kiinni. Sit jatkettiin vähän seuraamista ja ruutua, vähän tuntui taas nihkeeltä.

Agilitypäivitys

Sunnyn kuolinviikolla käytiin parit agilitytreenit ihan vain, jotta edes vartin verran olis jotain muuta ajateltavaa. No ei kyllä ollut hirveesti järkeä. Itsellä huono fiilis, koiralla huono fiilis, ja vielä sattui se kesän ainoa helleviikonloppu. Keskiviikon treeneistä mietintämyssyyn jäi ajatukset välistävedoista ilman vasten kääntymistä. Lauantain hellevalmennuksessa Just oli ihan ihmeellinen, esim. lähdöstä juoksi vaan hypyn yli, muurin ohi, putkeen 10 metrin päähän. Whaaat... Että ei pelkästään sellasta kuumuusvetämätöntä.

Seuraavan viikon treenit meni pikkuisen paremmin, hetkeksi agilityahdistuskin väistyi. Just erotteli suoraan menemisen ja kääntymisen huippuhienosti. Näistä treeneistä sellainen huomio, että Just vähän pahotti mielensä, kun luuli saavansa paikan vauhtisuorasta ja pitikin kääntyä. Eli palkkaa yllättävämmäksi aina.

Tällä viikolla yritettiin saada kepit edistymään, mutta niin vain on käynyt, että Just katsoo verkkoja eikä keppejä. Ja kun otetaan yksi verkko pois siitä joka toisesta, niin heti tulee virhe. Paitsi ekan välin meni ihan hyvin. Janne sanoi, että voitais kokeilla ohjureilla ja sit kuudella kepillä.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sunny on poissa

Sunnylla oli kesäkuun ajan ollut pahenevaa yskää. Kokeilun vuoksi kokeiltiin sydänlääkitystä mutta siitä ei ollut vaikutusta. Viime viikon tiistaina mentiin sitten yessiin, jossa siltä otettiin keuhkoröntgen. Keuhkot oli yhtä "mössöä", kasvaimia tai niiden etäpesäkkeitä, väliäkö sillä. Oli siis aika päättää puoli elämääni yhtä tassua kuljettu matka.

Hukkaperä Repo Raija 26.4.2001-30.6.2015

Sunny huhtikuussa 2014

Viimeinen, juhannuksena otettu kuva