keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vuoden viimeiset treenit

 Oli tarkoitus treenata vielä ennen uutta vuotta, mutta jouduinkin koronatestiin epämääräisten flunssaoireiden takia, joten peruin hallivarauksen varmuuden vuoksi. Tapaninpäivänä kuitenkin treenattiin hallilla ja käytettiin uutta taktiikkaa, kun hallissa saa olla vain yksi henkilö kerrallaan. Tein ensin ulos pari nosepiiloa, sitten rakensin halliin rallyradan ja treenasin sen kaikkien koirien kanssa. Sitten etsitytin koirilla tekemäni nosepiilot parkkikselta, minkä aikana paikalle saapunut Annika teki pari piiloa lisää. Etsittiin loputkin piilot, Annika meni halliin treenaamaan ja purki radan sitten. Vähän kuin kimppatreenit yksin :)

Käytin myös uutta taktiikkaa radansuunnitteluun ja laitoin kyltit olkkarin lattialle. Tällainen rata tuli:
Tein Justin kanssa 2 kierrosta ja muiden kanssa yhden. Justin ekalla kierroksella harjoiteltiin noita radan tehtäviä erikseen ja toisella sitten ratana. Merkkinä oli matala kartio, ja ekan suoran kylttitelineitä oli takana häiriönä. Sattumalta hallissa oli myös hyppyeste täyskäännöskyltin jälkeen ja suora putki muutama metri loppusuoran vasemmalla puolella. 

Aloitettiin Päivin yksärillä vinkkaamalla sisäänpäin pyörähdyksellä. Aika vaikealta tuntui aluksi; koirahan ei oikein voi lähteä pyörähtämään, jos seuraa tiiviisti. Kyllä se siitä sitten ja sujui seuraamisen osana, eri puolilla ja eri suuntiin, mutta itse meinasin kyllä seota käskyissä joka kerta. Merkki meni tosi hyvin ja peruutuksen matka ei ollut yhtään ongelma! Oikealla peruutus sujui kohtuullisesti; välillä Just meinasi peruuttaa mun taakse. No, ehkä parempi niinpäin eikä että lähtisi aukeamaan ulospäin. Ratakierros meni kokonaisuutena hyvin ja erityisen kivaa oli sekä peruutusten että merkin onnistuminen. Perskukkanen kohti hyppyä ei meinannut onnistua millään, kun Just ajatteli, että käden huitaisustani voi hyvin käydä hyppäämässä esteen. Askelkäännöksen ekaan perusasentoon tulo oli myös haastava, samoin puolenvaihto jalkojen välistä meinasi venähtää joka kerta. Tähän pitää nyt kiinnittää vähän huomiota! Merkillä kävi sellainen makee juttu, että Just oli ilmeisesti taas menossa kohti hyppyä, mutta pysähtyi käskystä merkin kohdalla kuin seinään!

Lyytillä meni tällä kertaa peruutukset hyvin! Silläkin askelkäännöksen eka perusasento levähti, että oisko kuitenkin ohjauksessa vika. Merkille Lyyti ei tällä kertaa mennyt niin varmasti, taisi melkein joka kerta pysähtyä kerran matkalla ennen kuin löysi perille asti. 

Jokun kanssa tehtiin vähän sekalaista taas. Sekin teki vähän merkkiä ja edessä peruutusta, maahanmenoja ja sellaista ja väliin aina vähän seuraamista. Välillä oli ihan liekeissä, mutta jotkin asiat aiheuttaa siinä epävarmuutta / paineistumista. Hankalinta on se, etten oikein itsekään ymmärrä ja tiedä, mitkä, joten en pääse oikein niitä korjailemaankaan. 

Nosepiiloja oli neljä, joista kaksi mun ja kaksi Annikan laittamaa. Mun laittamista toinen oli pressun alla eli ihan matalalla, toinen tiiliseinässä, jota vasten koiran piti nousta. Nää löytyi molemmat hyvin kaikilla koirilla. Annikan laittamista toinen oli nosto-oven raossa, toinen veneen tukitiilessä. Nosto-ovi oli vaikea mutta löytyi, venepiilo löytyi helposti.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Päivi Nummen nettiyksäri

Syksyllä Lyyti voitti Koiranpäiviä-nettikisan ja käytin sen lahjakortin nettiyksäriin. Oli alunperin tarkoitus ottaa treeni Jokun kanssa, mutta koska se ei ollut vieläkään kovin hyvässä kunnossa enkä voinut kuvitellakaan ottavani siitä treenivideoita, tein Justin kanssa. Lähetin Päiville etukäteen videot SM-radasta, Tuusulan mölliradasta, tuosta edellisen tiistain treeniradasta sekä yhden olkkarivideon edessä peruutuksesta. Kerroin esittelyssä Justin harrastushistoriasta sekä tämän vuoden vastoinkäymisistä. Toiveiksi laitoin edessä peruutuksen matkan pidentämisen ja merkin aloittamisen. Luonnollisesti halusin myös kuulla Päivin mietteitä yleisesti meidän tekemisestä ja koiran itsevarmuudesta.

Ensimmäisenä puhuttiin temposta radalla. Päiviä nauratti, kun kerroin, että Justin kanssa kävelen hitaasti, Lyyti oli mölleissäkin 15 sekuntia nopeampi 😂 Päivi ei yrittänyt jyrätä mua kävelemään hitaammin mutta ensimmäisenä kouluttajana osasi analysoida, miksi nopea kävely on mulle niin luontevaa: agilitytaustan takia! Ei parin sekunnin välein eteen tulevat rallytehtävät tule liian nopeasti, kun on tottunut agilityyn! Vielä yksärin lopussa Päivi antoi "respectiä" siitä, että pystyn ohjaamaan tuossa tempossa. Kahta pointtia kuitenkin mietittiin:
  • Reippaus ja hätäisyys ovat eri asiat, siinä missä varma rauhallisuus ja epävarma hitailukin.
  • Anna koiralle aika suorittaa temppu loppuun asti ja tulla seuraamaan
    • Eli koiran tehdessä temppua en saa kävellä hirveetä vauhtia, että se ei jäisi taakse suorittaessaan 
    • Esim. pyörähdys: koira lähtee pyörähtämään - kävelen rauhallisesti - koira tulee seuraamaan tiiviisti - palkka tai kehu - jatketaan
Seuraavaksi tuli hyvä muistutus väliseuraamisen palkkaamisesta. Vaikka tehdään uusia temppuja, niin väliseuraamisesta pitää silti palkata enemmän. Tässä tunnustin, että olen TAAS uuteen luokkaan treenatessani palkannut uusista tempuista enemmän kuin väliseuraamisesta. Ihan sama efekti oli silloin kesällä, kun treenattiin voittajaa. Samaan ansaan olen taas kompastumassa! Nyt pitää tsempata tämän asian suhteen, ettei taas oltais samassa tilanteessa kuin heinäkuussa.

Sitten siirryttiin merkkiin, jota siis ei olla edes aloitettu. Kysyin neuvoa, miten sen aloittaisi, että Just ei sekoittaisi sitä tokon kiertoon. Päivi esitti kaksi ideaa:
  • Aloita matalalla merkillä, joka eroaa tokon kiertomerkistä
  •  ja eri metodilla:
    • kosketusalusta 
    • (yhdistettynä takaperinketjukseen)
Ja tietysti eri käsky ja erilainen ohjaus. Itse ehdotin tuota takaperinketjutusta, joka Päivin mielestä oli hyvä idea. Kokeiltiin sitten heti yksärin jälkeen kosketusalustaa, mutta jostain syystä Just tarjosi sille koko ajan maahanmenoa ja vielä niin salamannopeasti, että en ehtinyt edes antaa seisomiskäskyä. Saatiin tähän sitten jälkikäteisvinkki, että kosketusalustaa voisi nostaa tai käyttää eri alustaa, jolle Just ei välttämättä tarjoaisi maahanmenoa. Tosi mielenkiintoisia vinkkejä! Päädyin kuitenkin tekemään takaperinketjutuksella ja sehän toimi jo kahden treenikerran jälkeen kokonaisena tehtävänä ulkona näin hienosti: 
https://photos.app.goo.gl/VDgcqbXygRM2humQ

Edessä peruutuksen matkan lisäämiseen Päivillä oli sellainen vinkki, että pyytäisi koiran seisomaan eteen ja siirtyisikin itse taaksepäin ennen peruutuskäskyä. Näin koiran ja ohjaajan välimatka on pidempi lähtökohtaisesti, vaikka koira peruuttaisi vain pari omaa mittaa. Tämä toimi aivan loistavasti! Samaisessa ylläolevassa linkissä on myös peruutus kuusi päivää yksärin jälkeen ulkona.

Vielä Päivi otti esille perskukkaset. Niihin oli myös aivan ällistyttävä vinkki, jota en ole kuullut keneltäkään muulta aiemmin: Opeta koiralle sisäänpäin pyörähdys kuten Ruotsin säännöissä. Päivi sanoi käyttävänsä tässä samoja pyörähdyskäskyjä kuin normikiepissä mutta toisinpäin. 
Esim. jos koiralla on ulospäin pyörähtäessä vasemmalla pyöri ja oikealla ympäri, niin sisäänpäin olisi vasemmalla ympäri ja oikealla pyöri. Eli koira suorittaa aina saman liikkeen positiosta huolimatta.
No meillähän tässä tuli heti käskyongelma, kun meillä on kieppi ja kaappi. Tähän Päivi ehdotti, että voisin vähän muuttaa kaapin ääntämystä ja tehdä siitä vaikka karpin. Tätä kokeillaan seuraavaksi!

Lopuksi puhuttiin vielä siitä, että Justin kanssa ei kannata tehdä ihan samanlaisia toistoja peräkkäin. Jos tulee superonnistuminen, niin siitä superpalkkaus, sen jälkeen tehdään jotain muuta ja sitten vaikka uudestaan. Tuossa videolla olevassa treenissä kerrankin muistin sen ja tein peruutusta ja merkkiä vähän vuorotellen. Kertaakaan ei koiralle iskenyt epävarmuus tai soveltamishalu. Tämä on nyt vain pakko alkaa muistaa!!!

Olipa todella hintansa väärti tämä yksäri. Ihan hätkähdyttävää, kun saa jotain ihan uusia vinkkejä, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan! Ja tosiaan viikossa lähti kaksi viimeistä "ongelmakylttiä" mestarista aukeamaan. Taitaa siis kuitenkin käydä niin, että mennään ennemmin rallyn mestariin kuin tokon voittajaan talvella, kun kokeita taas aletaan pitää.

perjantai 25. joulukuuta 2020

2. ulkotreenitiistai

 Paljon on taas tapahtunut, enimmäkseen pahaa, mutta mennään nyt aikajärjestyksessä.

8.12. otettiin Annikan kanssa toinen ulkotreenitiistai eli ensin noseilua työpaikan pihalla, sitten rallya Itä-Pakilassa. Just oli selvästi tajunnut, että parkkiksella voi noseilla - oli ihan eri asenteella heti alusta asti liikkeellä, kävi melkein kuumana odottaessaan toimiston oven takana vuoroaan. Tällä kertaa mulle oli tapahtunut kardinaalimoka ja olin ottanut kahdesta eucalyptus- ja yhdestä laventelipullosta työpaikan jääkaappiin sen ainoan laventelin. Annika kuitenkin rauhoitteli, että kokeillaan, Selma ainakin kerran kokeiltaessa oli etsinyt laventelia ihan yhtä hyvin. Ja niin teki Justkin - ihan ensimmäisellä löydöllä oli vähän kulmat kurtussa mutta muut meni aivan suvereenisti. Meillä oli tällä kertaa 3 ulkoetsintäpiiloa ja 1 autopiilo. Ensimmäiset 2 ulkopiiloa oli mun laittamia: ensimmäinen kaapelikelan päällä olevassa halkeamassa, toinen lastauslaiturilla betonipainon ja laatikon välissä. Kaapelipiilon Just löysi kyllä nopeasti mutta ei heti ilmaissut sitä. Tässä olisi pitänyt kyllä palkata nopeammin, koska tosiaan kyse uudesta hajusta. Laituripiilon Just ilmaisi mutta ei varmistanut - tässäkin olisi pitänyt palkata eka ilmaisu.

Annikan tekemillä seuraavilla 2 piilolla sen sijaan tuli sellaiset oppikirjalöydöt, ettei parempia ois voinut toivoa. Eka oli auton pölykapselissa toisella puolella autoa. Just kiersi auton, tuli pölykapselille, tökkäsi hajulähdettä ja meni maahan. Toinen piilo oli seinässä kiinni olevassa kourussa. Tässäkin tuli tarkennus, ilmaisu ja varmistuskin vielä - ei mitään epäilystä jäänyt, missä piilo oli, vaikka en nähnyt sitä. Kui siistii!

Lyyti oli tällä kertaa mukana toisena koirana ja sekin löysi piilot. Sille en vain ole saanut aikaiseksi opettaa ilmaisua...

Sitten rallyhommiin. Otin teemaksi pyöritykset ja niiden jälkeinen seuraaminen - samankaltaisia kylttipareja kuin möllikisassa. Palkkasin tiiviiseen seuraamiseen tulosta ja tarkoista perusasennoista. Tästä on videopätkäkin, koska tarvitsin materiaalia nettiyksärille. Videolla suunnilleen puoli rataa, alkusuora puuttuu. 


Lisäksi Justin kanssa tehtiin edessä peruutusta Caritan neuvomalla tavalla takajalkatargetilla ja namialustalla sivussa. Avoimella kentällä peruutus lävähti ihan tosi pahasti vinoksi, ihan eri lailla kuin kotona, jossa on seinät ympärillä. Saatiin muutamia onnistumisia mutta aika vähän. Ja tuntui, että namialusta vain lisäsi vinoutta... Eli tähän en ollut ihan tyytyväinen, vaikka muuhun treeniin kyllä!

Lyyti oli taas luottokoira. Vähän tehtiin peruutuksia etukäteen, niin sehän meni koko radan ihan suvereenisti 😍 Tosin se oli vähän rauhallisempi tällä kertaa eikä niin intoillut, vaikka iloisesti tekikin.

perjantai 11. joulukuuta 2020

Joulukuun valkku

 Korona-ajan hengessä ulkotreenit yksi kerrallaan. Mun oli tarkoitus ottaa Just & Joku, mutta Jokulle tuli hirveä kriisipäivä keskiviikkona, pomputtelun lisäksi myös ontui jalkaansa 😭 joten se pääsi perjantaina käsittelyyn ja huilasi viikonlopun.

Justin kanssa tehtiin ohjattua ja tunnaria! Olipa virkistävää tehdä jotain muuta kuin avoimen liikkeitä! Aloitettiin ohjatusta ja kerroin, että ollaan tehty sitä osissa. Nina vei ensin kapulat, pyöräytin Justin eteen ja haetutin vasemman. Sitten Nina käveli taas kapulakierroksen ja otin seuraamisen palkaten siitä. Tässä kohtaa Just ei juurikaan jäänyt kapuloihin kiinni! Sitten kokonaisena liikkeenä, jossa taas vasen haettiin. Justilla ei ollut sitten minkäänlaista ongelmaa. Aika siistiä, että meillä on jo useampi kokonainen liike voittajaa! Tämän jälkeen otettiin vielä oikean nouto. Just kääntyi ohjauksesta oikeaan suuntaan, bongasi kapulan ja haki sen, mutta selvästi näki, että joutui tässä vähän miettimään ja muistelemaan. Eli huomaa, ettei ole vielä oppinut tietenkään liikkeen "kaavaa". Lopuksi otettiin vielä kapuloiden vienti + seuraamaan lähtö, jossa palkkasin heti tyyliin ekasta askeleesta, kun Just lähti aktiivisessa kontaktissa seuraamaan eikä jäänyt kapuloihin kiinni. Tässä kuitenkin näki, että se jo ajatteli kapuloita, joten liikkeellelähdöstä palkkaus oli enemmän kuin paikallaan. Todettiin Ninan kanssa, että hyvältä näyttää, mutta seuraamisesta pitää muistaa palkata paljon!

Tunnaria ollaan tähän asti tehty kotona viime aikoina pari kertaa ja joskus tyyliin Justin kantoaikana 2,5 vuotta sitten enemmänkin ja ulkona. Otettiin Just kotona mielenvirkistykseksi ennen treenejä ja hyvin Just muisti, vaikka vähän miettikin maahanmenoilmaisua, joka sillä on nosessa. Ollaan tehty niin, että väärät on uuniritilän alla (näkyvissä mutta saavuttamattomissa) ja oma on piilossa lähellä. Nyt valkussa tehtiin eka läheltä oma piilossa, toka kaukaa lähetettynä oma piilossa, kolmas kaukaa lähetettynä oma ritilän reunalla, neljäs kaukaa lähetettynä oma piilossa. Nina oli oikein tyytyväinen Justin rauhalliseen ja keskittyneeseen mielentilaan ja siihen, että ohitti väärät kapulat niistä välittämättä. 

Vinkit:

  • Justille ois varmaan parempikin tehdä pidemmästä matkasta, kun se tykkää tehdä itsenäistä työtä, turhaan hengittelen niskaan siinä metrin päässä. 
  • Jos siirtelen maata ja lehtiä oman päälle, niin sitä ei saisi tehdä omin käsin, koska silloin maahan jää tosi voimakkaasti mun haju. Eli jos tarvii siirrellä, niin pihdeillä. 
  • Muuten aina tietysti paras, että appari veisi kapulat, että vääriin tulisi toisen ihmisen haju. 
  • Appari voisi myös viedä jo tässä vaiheessa oman, ettei mun hajujälkeä tulisi. 
  • Aika pian voisi myös alkaa häivyttää ritilää eli laittaa vaikka 1 väärä "saataville" ritilän reunalle ja oma sitten siihen lähelle "helppoon" piiloon. Helppo lainausmerkeissä, koska joskus on vaikea tietää, mikä koiralle on helppo ja mikä vaikea.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Ulkotreenejä

 Halli kiinni koronan takia, joten treenataan nyt ulkokentällä yhden kaverin kanssa. Annikan kanssa aloitettiin viikko sitten uusi tiistaiohjelma: Annika hakee mut töistä ja treenataan ensin nose workia työpaikan parkkiksella, minkä jälkeen ajetaan Annikan lähikentälle treenaamaan tokoa tai rallya. Piiloja oli yhteensä 5, joista yksi autossa. Etsittiin ensin Justin kanssa Annikan tekemät piilot. Just tajusi heti, mitä oltiin tekemässä, vaikka ei tuossa paikassa olla koskaan nosetettu. Ensimmäinen oli roskalavan juuressa. Just ilmaisi tosi hienosti, mutta pyysin vielä varmistusnäytön. Just teki niin tehokkaan varmistusnäytön, että huopatassu lensi maahan ja sitten Just kävi siihen viereen maaten, että tässähän se nyt on! En enää muista, millainen toka piilo oli mutta varma ilmaisu siinäkin. Sitten mun tekemät piilot. Auto oli aika haastava; vanupuikko auton eturitilän sisällä. Just haisteli kerran koko auton ympäri, sitten tarkensi, löysi ja ilmaisi. Seuraava piilo oli seinässä n metrin korkeudella, pellin sisäpinnalla magneetilla kiinni ja tämäkin löytyi varmasti. Viimeinen oli roskapönttöjen alareunassa eli tosi matalalla. Just kävi kaikki roskikset ensin läpi ennen kuin palasi tarkentamaan. Jokukin sai etsiä muutaman piilon ja sekin teki omalla tavallaan ihan hyvin.

Itä-Pakilan kentällä aloitettiin Jokun kanssa juoksarimatolla, jossa tehtiin vähän vinolähestymisiä ja poistumisia. Ei kyllä pelkkä matto oo Jokun mielestä niin kiva kuin puomin päällä tehtynä! Tässä välissä tehtiin vähän vauhdikasta seuraamista sillee hinkkaamatta ja sitten lopuksi tokon kiertoa. Joku oli kyllä tosi innoissaan ja pomppi ihan entiseen malliin, ei mitään ahdistuksia 💖 

Justin kanssa tehtiin kaukoja joka välissä, aina eri kohdista palkaten. Ekalla kerralla kokonaisena liikkeenä ja palkkasin vasta loppuperusasennosta. Toisella kerralla palkkasin ekasta istumaannoususta ja viimeisellä kerralla sivulla maahanmenosta. Tokana juttuna Just teki kiertoa tarjoamalla. Meni tosi hienosti! Lisättiin häiriöitä tötsän kummalle puolelle, esim. noutokapuloita ja leluja mutta Just ei mennyt lankaan vaan kiersi joka kerta tosi innokkaasti. Kolmantena juttuna tehtiin ohjatun seuraaminen. Ensin ihan pelkkä seuraaminen ilman muita kuvioita, sitten Annika käveli "viemään kapulat" ja palkkasin, kun Just lähti hyvässä kontaktissa seuraamaan siitä välittämättä. Just teki kaikki pyydetyt tehtävät tosi innokkaasti ja keskittyneesti, mutta palkkausten jälkeen etsi nameja maasta jonkin verran. Joko se kadotti yhden heitetyn namin tai sitten kentälle oli jäänyt jotain muuta syötävää. Tuli kuitenkin joka kerta jatkamaan hommia ekasta käskystä, että sinänsä ihan ok.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Viimeiset hallitreenit

 Viime vkl viimeiset hallitreenit ennen koronataukoa. Lauantaina rallykimppa, jossa aiheena jäävät ja asennot istu-seiso-maahan. Lyyti sai olla esimerkkikoira, kun videoin koulutusryhmälleni mallisuorituksen. Sehän meni kyllä oikein hienosti 💖 Jopa liikkeestä maahan ja istu-maahan -erottelu sujui. Palkkailin toki ahkerasti.

Justin kanssa tehtiin sellainen variaatio, että tehtiin alkusuora vasemmalle ja sitten kutoselta eteenpäin oikealla. Tällöin tuli oikealla puolella noita kylttejä, jotka tehdään voittajassa vain vasemmalla. Palkkailin Justiakin ahkerasti. Kaikki muut kyltit meni tyylipuhtaasti, mutta liikkeestä seisomisessa koira oikealla Just vähän lähti kääntymään mukana. Tässä oli tärkeää, että en kehunut kiertäessäni! Samoin kyltillä nro 14 tuli huomio, että maahanmeno kannattaa tehdä ilman käsimerkkiä, niin Just tekee suoremmin. Liikkeestä istuminen meni tosi hyvin ja samoin siitä seuraamaan tulo oikealle puolelle. Justin variaatiossa kyltti nro 17 tehtiin 360 oikealle, että sillekin tuli takapäänkäyttökäännös liikkeestä kutsun jälkeen. Hyvin meni tämäkin!

Sunnuntaina nosekimppa. Piiloja oli 7 mutta ei tehty ihan kaikkia, kun aikaa oli rajallisesti. Just etsi ensin aidan alla olevan piilon, jossa hieno ja varma ilmaisu. Toinen piilo oli päällekkäin olevien tötsien välissä ja tämäkin löytyi hyvin. En ihan muistanut, oliko näissä putkenpainoissa piiloa, joten etsitytin nekin - ei löytynyt hajua. Kolmas piilo oli puomin jalassa. Tässä Just etsi aika laajalti, mutta kun tuli piilolle, niin ilmaisi varmasti. Tässä kohtaa Justille tauko. Toisella kierroksella vielä hyppysiivekkeissä oleva piilo ja putkenpainoissa oleva piilo ja nääkin meni hyvin. 

Lyyti sai tehdä puomin jalassa olevan piilon, hyppysiivekepiilon ja putkenpainopiilon. Hyvin sekin oli taas mukana tekemässä nenähommia 💖

tiistai 1. joulukuuta 2020

Kisamainen tokotreeni

 Keskiviikkona kouluttamisen jälkeen treenattiin Sirkuskentällä taas. Otin Justille kisamaisen avoimen luokan + hyppynoudon eli yhteensä 10 yksilöliikettä ja paikkis. Oli todella mielenkiintoinen treeni, josta tuli paljon ajateltavaa. Paikkis Viren maatessa vieressä meni hyvin.

Aloitettiin liikkeestä seisomisella, jossa koira teki kympin suorituksen mutta mä vilkaisin sitä ihan turhaan. Tuosta on päästävä eroon! Tokana liikkeenä hyppy, jossa Just ei lähtenyt ekasta käskystä! Ilmeisesti takaviistossa oli pupu, koska kuikuili vähän sinnepäin. Tokasta käskystä lähti hienosti, vaikka katsoi muualle! Tähän itselle muistutus, että koiran nimenhän saa sanoa kaikissa kutsuissa eli jos fokus vähän harhailisi, niin varmaan kannattaisi käyttää nimeä myös.

Seuraaminen lähti ruudun läheltä ja ai että oli vaikeaa! Justilla oli ihan hirmuinen veto ruutuun ja alkuseuraaminen meni ihan vänkäämiseksi. Keskellä tuli tosi hieno pätkä, sitten lopussa yhden käännöksen jälkeen taas huononi. Sitten tehtiin nouto, jossa heitin kapulan ruudun ja kiertomerkin välistä. Just oli jo menossa ruutuun, huusin uuden "tuo"-käskyn ja olipahan hieno hetki, kun Just pysähtyi, mietti vähän aikaa ja totesi, että nouto on kyllä myös ihan kiva ja haki kapulan! Seuraavana oli liikkeestä istuminen, jossa sama kuin seisomisessa eli koiralle kymppi, mulle miinusta vilkaisusta. Luoksarissa toistui sama kuin hypyssä eli fokus harhaili ja kaksoiskäsky. 

Kaukoissa tuli taas "sitä saa, mitä vahvistaa" -esitys. Olenhan viime aikoina palkkaillut ihan hirmuisesti ekasta istumaannoususta. No, kyllä Just nousi hienosti istumaan ja teki muutkin vaihdot - mutta kun palasin sivulle, se oli ihan plääh-fiiliksellä, että palkkaa olisi pitänyt tulla 4 vaihtoa sitten, eikä noussut sivulle kuin jollain neljännellä käskyllä. Tämän jälkeen Just pääsi vihdoinkin ruutuun! Se oli ihan kympin liike, ei mitään moitetta. Viimeisenä oli kierto, jonka olin pyytänyt tyhjälle kentälle. Tuuli oli kuitenkin torpedoinut Hannan hyvät yritykset ja heittänyt hypyn kassin sinne lähelle. Ja sinnehän Just meni. Toisella kerralla onnistui mutta en halunnut lopettaa tähän, joten otettiin vielä hyppynouto. Se oli ihan supersuperhieno, joten siitä sosiaalisen palkan kautta kanatikku, sitten hetki odottelua "tuomarinpalautteen" ajan ja sitten kentän reunalla loppupalkka. 

Siirtymät ja sosiaaliseen palkkaan vastaaminen oli loistavat läpi treenin! Liikkeissä tuli sen sijaan kaikenlaista mutta paljon opittavaa itselle. Tuosta kierrosta pohdittiin, että jos nyt ihan faktat faktoina, niin Justilla ei taida olla tarpeeksi suuri motivaatio kiertoon. Jos vaikka vertaa ruutuun, jonne se halusi koko ajan, niin kiertomerkki ei ole sen mielestä yhtä arvokas. Se valitsee mieluummin minkä tahansa muun kohteen kuin kiertomerkin, jos jotain muuta on tarjolla. Tästä ajateltiin, että voisin kokeilla kiertoa tarjoamisen kautta ja siinä lisätä häiriötä. Hanna ehdotti myös luoksaripelin variaatiota kierrolla. Näitä molempia varmasti kokeillaan ihan lähiviikkoina! Tässä vielä muistilista:

  • kiertoon lisää motivaatiota
  • kaukoissa palkkaa monipuolisesti ihan jokaisesta vaihdosta
  • luoksarissa ja hypyssä palkkaa fokuksesta
  • koetilanteessa muista käyttää koiran nimeä kutsussa, jos mieli harhailee
  • jäävissä on päästävä eroon koiran vilkaisemisesta jättäessä!