lauantai 30. tammikuuta 2021

Maanantaitreenit

Melkein perinteeksi muodostunut tuo maanantain treenivuoro. Tällä kertaa tällaista rataa, jossa taas haastavia kylttiyhdistelmiä: eteentuloperuutus + edessä peruutus, tuplasaksalainen + puolenvaihto edessä, putki + houkutus. Just suoriutui palkatun kierroksen ihan superhyvin, tuplasaksalainen meni tosi sujuvasti eikä oikean puolen perusasennoissakaan ollut epävarmuuksia. Putkelta taas ekan kerran tuli liian vauhdikkaasti, mutta tokalla jarru toimi ja seuraamispaikka löytyi. Muuten erottelut toimivat erinomaisesti, eikä Just yhtään ennakoinut vaan kuunteli joka tehtävän loppuun asti.

Sitten tein eeppisen palkkausmokan. Tehtiin "kisakierrosta" ja oltiin päästy putkelle asti hyvin. Vaikka harjoituskierroksilla Just oli tehnyt houkutusta tosi hienosti, tällä kierroksella yhtäkkiä bongasikin houkutuksena olleen pakasterasian. Reagoin siihen huonolla tavalla ja Just vähän hämmentyi. Otettiin sitten uudestaan ja palkkasin herkkutikulla mutta en antanut tikkua kokonaan. Tämä oli virhe; Justilla meni ihan aivot solmuun. Hirveä vinkuminen alkoi eikä mikään meinannut onnistua. Mun pitää ottaa tästä opiksi eikä enää tehdä vastaavanlaisia epäreiluuksia. Saatiin rauhottumisen jälkeen vielä muutama tehtävä mentyä järkevässä mielentilassa, niin tästä annoin sitten tikun kokonaan.

Lyyti pääsi myös tekemään ja oli taas ihan loistava. Se paranee vaan, ei yhtään mitään ongelmia missään, vaikka ei kuule ja on jäykkä. Ens viikolla sillä on synttärit, joten pitää ottaa sille useampi treenivuoro 😍

Rallyn jälkeen vielä noseilut pihalla. Annika oli tehnyt 2 seinä- ja yhden autopiilon, mä olin laittanut yhden seinään, yhden mataliin kartioihin ja yhden ämpärin kahvaan. Seinäpiilot löytyivät kaikki varmasti ja nopeasti. Autopiilo oli tällä kertaa rekisterikilven alla, ja Just joutui tekemään vähän enemmän töitä löytääkseen sen. Oli myös hyvät häiriöt, kun seuraava hallitreenaaja ajoi autonsa Annikan auton viereen ja otti sopivasti koiransa autosta Justin etsiessä. Just kyllä keskeytti etsinnän ja katsoi näitä muita mutta sitten jatkoi. Erityisen tarkkaan etsi renkaan läheltä, kun siinä oli viimeksi piilo - tarkkaan se muistaa! Mutta kun sieltä ei löytynyt hajulähdettä ja toinen koirakin oli jo mennyt, alkoi tarkentaa auton etuosaa ja sieltä tuli sitten varma löytö ja ilmaisu. Kartiot ja ämpärit oli haastavia; huomaa, että niitä ei olla paljon treenattu. Kyllä piilot löytyivät, mutta huomasi, että Justin oli vaikea keskittyä etsimään niistä - olisi etsinyt mieluummin läheisestä kuorma-autosta. Eli noita pitää nyt muistaa tehdä ja paljon!

Muuten ollaan noseiltu tällä viikolla pari kertaa kotona ja kerran tallilla. Kotipiiloissa oon lisännyt haastetta. Erityinen ilonaihe oli seinä, jossa oli monta huopatassua, joista vain yhdessä oli haju. Ollaan kerran ennen, keväällä, tehty vastaava treeni ja silloin tyhjät tassut hämäsivät Justia. No nyt ei mennyt lankaan vaan ilmaisi vain ja varmasti oikean 😍

Haju oli telkkarin oikean reunan alla olevassa huopatassussa


 

lauantai 23. tammikuuta 2021

Loistava rally ja eeppisen huonot nosepiilot

 Maanantaina käytiin taas hallilla. Tehtiin tällainen rallyrata, jossa teemana oli hankalat kylttiyhdistelmät:

Lähtö - istu, käännös oikeaan, istu - hyppy - puolenvaihto jalkojen välistä - pyörähdys oikealla - 2xoikea täyskäännös - molemmat vasempaan täyskäännös - liikkeestä seiso, kierrä koira - liikkeestä istu, jätä koira - liikkeestä kutsu koira - 3 askelta peruuttaen - käännös vasempaan - maali.

Treenaamassa oli tällä kertaa Lyyti ja Just ja kumpikin teki yhden pidemmän kierroksen. Justin kanssa tehtiin aina 2-3 kyltin yhdistelminä. Rata oli ihan pirun vaikea, mutta Just oli aivan huikean hyvä! 😍 Nyt jo näkyy, että panostaminen seuraamisesta palkkaamiseen on kantanut, ja Just teki aivan upeaa tanssiseuraamista molemmilla puolilla koko treenin läpi! Jokikiseltä tehtävältä palasi aina välittömästi tismalleen oikeaan paikkaan ja herkeämättömään kontaktiin, mikä tässä radassa korostui juuri noiden kylttiyhdistelmien vuoksi. Radassa oli monta kylttiä, jotka on olleet meille haastavia, mutta tällä kertaa sujui sekä puolenvaihdot että tuplasaksalainen oikealla. Myös erottelu toimi erinomaisesti eikä Just yhtään arvaillut tai ennakoinut vaan toimi täysin ohjeiden mukaan.

Mutta vaikea tuo silti oli, ei pääse mihkään! Hypyltä puolenvaihtoon jalkojen välistä ohjaajan askeleiden piti osua Just kohilleen ja koiran piti tulla heti hypättyään oikeaan seuraamispaikkaan. Pyörähdys - tuplasaksalainen - perskukkanen vaati tarkkaa kuuntelua ja ohjaajan käsimerkkien piti olla tarpeeksi erilaisia. Jäävät tehtiin peräkkäin ja suoraan liikkeestä kutsusta peruuttamaan oli kanssa ihan askelkuvioita. Siihen otettiin ehkä eniten toistoja, että saatiin sujumaan. 

En ollut suunnitellut ottaa rataa kokonaisena, mutta koska harjoituskierrokset meni niin hyvin ja Justilla oli edelleen virtaa, kokeiltiin. Oli kyllä ihan uskomaton fiilis, kun tuollainen setti onnistui kokonaisuutena ja ilman välipalkkoja. Harvoin jää fiilis, ettei ois paremmin voinut mennä, mutta tää oli sellainen kerta!

Myös Lyyti oli ihan liekeissä. Se saa erityismaininnan upeasta tuplasaksalaisesta; se suorastaan nuoli mun jalkoja pyöriessään! Liikkeestä seisomisessa säädin vähän käskytystä, kun meinasin ensin käyttää pelkkää käsimerkkiä, mutta toimikin paremmin kiltillä mutta kuuluvalla äänellä sanotulla "odota"-käskyllä. Lyytin kanssa suurin haaste oli kutsu + peruutus, kun peruuttamaan lähtö on niin vaikeeta ilman käskyä. Kyllä se taas sai jutun juonesta kiinni parin toiston jälkeen mutta helposti ehtii istua viimeisellä askeleella. Millä nyt toki ei oo oikeastaan enää väliä. Sen kanssa tulee aina niin hyvälle tuulelle  😍

Sitten parkkisnoset. Olin tehnyt varmaan maailmanhistorian idiooteimman piilon laittamalla magneettipurkin ilmalämpöpumpun metallijalkojen taakse. Pumppuhan puhalsi koko ajan ilmaa poispäin eli takaa ei varmaan tullut minkäänlaista hajua 🙈 Ärsytti tosi paljon, kun vasta on ollut puhetta ilmavirtojen vaikutuksesta ja siitä, että ne pitäisi ottaa huomioon. No, muut piilot meni ihan ok, vaikka tällä kertaa ei tullut sellaisia superonnistumisia kuin joskus. Rallytreenin suunnittelu meni siis ihan nappiin ja nosetreenin ihan persiilleen. Tasapeli!

lauantai 16. tammikuuta 2021

Rallyhommia, agiestetreeniä ja nosea


 Viime lauantaina taas yksin treenit. Käytin hallissa olevia esteitä hyväkseni ja radalle tuli banaaniputki sekä yksittäinen hyppy. Yritin panostaa seuraamiseen ja palkata aina kylttien välissä. Puolenvaihto takaa meni tällä kertaa todella siististi. Ilmeisesti Justia auttaa se, että pysähdyn ihan hetkeksi. Tuosta takanurkasta tuli aika haastava yhdistelmä, kun oli peräkkäin puolenvaihto takaa, eteentuloperuutus, oikea täyskäännös ja liikkeestä seiso oikealla. Nämä kaikki meni erillisinä ihan okei mutta yhdistelmänä Justilla nousi kierrokset ja tuli ääntä ja häsläystä. Tehtiin sitten näitä aina kahden kyltin yhdistelmänä ja palkkasin toisesta tai siltä lähtemisestä. Kahdeksikko oli aivan mahtava! Tuli tosi hienot takapäänkäytöt sisäkaarteessa ja sähäkkä nopeenopee ulkokaarteessa. Hypyn jälkeen taas palkka seuraamaan tulosta. Puolenvaihto edestä oli ihan näpsäkkä. Loppuun paikkaistuminen kylttien keräämisen ajan.

Joku treenasi myös näissä treeneissä. Kuvasin siitäpari pätkää valmennusrenkaan hakemusta varten, mutta taitaa jäädä hakematta, kun ei pomputtelu ehkä parane. Alla videot kuitenkin, jos ei muuta, niin voi katsoa ja itkeä.
https://photos.app.goo.gl/zhPig9Jpzi1yQYJ2A
 Joku teki vähän seuraamista lennosta, merkinkiertoa, noutoa ja keinua. Noudossa ekalla kerralla kantoi laipasta ja pudotti niin aikaisin, että palkka jäi saamatta. Toisella kerralla onnistui hyvin. Videolta huomasin muuten hauskan jutun. Kun olen lähettämässä Jokua kiertämään, se alkaa peruuttaa. No tietysti, sen peruutuksen käsimerkki on käsien laittaminen seläntaa ja mullahan on kädet selän takana siinä! Keinulla tein ensin matalalla pamauttelua ja nostin keinun päätä juuri ennen videon laittamista päälle. Eli videolla ns. vaikeutettu vaihe. Joku meni ensin aina väärinpäin siihen keinulle, mutta palkkasin kuitenkin rohkeudesta. Sitten sain sen lopulta oikeinpäinkin ja siitä reilummat palkat.

Maanantaina treenit Hannan kanssa pitkästä aikaa. Nuoriso Joku ja Pika teki agiestetreeniä, mammat Just ja Vire rallya. Ensin Justista: nopeenopeet spiraalissa oli ihan vauhdikkaat, eteentulo ja 360 vasemmalle siistit, mutta askel oikealle ilman perusasentoja oli tosi vaikee! Alokasluokan kyltti... Päädyssä tein puolenvaihdon tulppaanilla, joka sujui hyvin. Sitten taas palkkaa väliseuraamisista kiepin jälkeen ja namipallopalkka ohjaajan ympärikiertämisestä. Istu-seiso oikealla oli vähän epävarma, Just ei noussut ekasta käskystä seisomaan vaan korjasi istuma-asentoaan. Pujottelu oikealla oli myös vaikea! Tai siis ne suunnanmuutokset. Justin kanssa pitäisi varmaan saada tasaisempi rytmi. Kuvasta poiketen lopussa oli vielä ennen maalia hitaasti-kyltti, että tuli palkattua sitten hitaasta kävelystä oikealla puolella. Taas loppuun paikkaistuminen kylttien keräämisen ajan.

Joku teki juoksarimattoa maassa olevalla puomilla sekä 2x2 keppejä kolmella parilla niin, että ite juoksin vieressä. Lääkitys oli taas aloitettu, joten mitään odotuksia vauhdista ei ollut. Juoksarilla tuli 100 % hienot osumat mutta tosiaan ei sellainen meininki kuin yleensä. Kepeillä usein yksi väli jäi suorittamatta ja aina eri väli riippuen suunnasta. 

Treenien jälkeen Hannan laittamat kolme nosepiiloa. Olikin aivan erinomaiset piilot, jokaisella tuli onnistuminen jollain osa-alueella. Ensimmäisenä autopiilo. Lähetin Justin oikean takarenkaan vierestä etsimään kohti auton etuosaa. Se kuitenkin kääntyi välittömästi ympäri kohti auton takaosaa ja kaksi sekuntia myöhemmin ilmaisi auton peräkoukusta! Tää oli kyllä aika huikea suoritus.

Toka piilo oli hallin katoksessa pylvään sisäsyrjällä. Siinä Just löysi ja tarkensi hienosti mutta oli vähän haasteita ilmaisussa, kun piilo oli suoraan räystään alla. Pyysin näyttämään ja Just tarkensi uudestaan ja ilmaisi vähän puolivillaisesti. Pyysin vielä kerran tarkentamaan ja nyt saatiin kunnon ilmaisu.

Kolmas piilo oli seinässä, ehkä 120 cm korkeudessa ja samalla seinällä, jossa ed. lauantaina oli ollut haasteita. Nytkin oli haastetta, kun tuuli osui siihen kohtaan tosi voimakkaasti ja ilmeisesti pyöritti hajua ihan huolella, kun Just skannasi seinää edestakas. Joutui tekemään ihan kunnolla töitä mutta jatkoi sinnikkäästi tarkennusta ylöspäin, kunnes hajulähde löytyi tarkasti, ja siitä varma ilmaisu. Tästä kelpasi antaa isompi palkka ja lopettaa.




sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Nose work -Päivitys

Mulla on ollut jonkin aikaa vähän ristiriitaiset fiilikset Justin nosesta. Välillä on tullut kolmen sekunnin löytöjä, välillä ei oo löytynyt mitään minuuteissakaan. On tuntunut ihan mahdottomalta ymmärtää, miksi jokin piilo on vaikea ja toinen helppo. Just on tehnyt tosi hienosti ja pitkäjänteisesti töitä mutta kyllä sekin jossain vaiheessa turhautuu, kun löytöä ei tule. Ja vaikuttaa negatiivisesti molempien motivaatioon. Esimerkkejä:

Tehtiin toimistolla kolme piiloa: yksi laatikossa, yksi ikkunan vieressä pöydänjalassa, yksi mun työpisteellä jakkarassa. Ensin Just kävi haistelemassa ikkunan lähellä mutta ei ilmaissut. Sitten löytyi jakkarapiilo hienosti. Sitten kävi suunnilleen koko toimiston läpi, kunnes palattiin ikkunan lähelle ja tosi pitkän tarkennuksen jälkeen ilmaisi suunnilleen oikeasta. Laatikkopiilo ei löytynyt millään ja lopulta Just ilmaisi rikkakihvelin varren, joka oli laatikon yläpuolella. Toisen kerran etsittiin töissä varastosta. Just kävi koko varaston monta kertaa läpi. Eka piilo löytyi aika hyvin. Toisen "hyllypaikan" katsoin kuvasta ja samaan aikaan Just löysikin. Kolmannen kerran tehtiin porukoilla kellarissa. Eka piilo halkolaatikosta löytyi heti. Toinen piilo leivinuunin vierestä ei löytynyt ollenkaan, vaikka Just kävi tosi tarkkaan koko kellarin läpi. 

No, reippaana tyttönä laitoin lappalaisporukan nosekonkarille Päiville viestiä ja kysyin neuvoa, että minkälaisia treenejä kannattaisi tehdä. Kerroin myös näistä tapauksista ja Päivi sanoi heti, että lämpötilaerot vaikuttavat. Eli esim piilo lämpimän leivinuunin vieressä muuten kylmässä kellarissa voi olla tosi vaikea! Ja sitten tietysti ilmavirrat vaikuttavat ikkunoiden ja ovien lähellä. Laatikkopiilo oli ulko-oven ja hissin välissä eli haju on voinut liikkua ihan mihin vaan. 

Päivi näytti mulle myös nuoremman koiransa koevideoita 1-luokasta. Ja niistä totesin, että oon tehnyt n. 5 kertaa liian isoja etsintäalueita! Noi kaikki, toimisto, varasto ja kellari ovat kaikki ihan liian isoja alueita. Ryhdyin tuumasta toimeen ja rajasin etsintäalueet joko ovilla tai koira hihnassa. Ja kummasti sen jälkeen kaikki piilot on löytyneet alle minuutissa, monet ihan sekunneissa! Tästä kummasti koiran varmuus ja oma motivaatio kasvoivat ja ollaan noseiltu aika ahkerasti. Samaisesta porukoiden kellarista löytyi kumpikin piilo alle puolen minuutin. 

Tässä yksi kotietsintä, hajulähde tiskikoneessa aterintelineessä:  

https://photos.app.goo.gl/7GEDMBR5b8yDteWF6

Perjantaina tehtiin porukoilla tällä kertaa alakerrassa, ettei olisi niin kylmä 😂 Eka piilo olkkarista ei taas meinannut löytyä millään. Piilot tehnyt äiti vinkkasi, että onkohan tää taas näitä lämpötilaerojuttuja, kun piilo on ikkunalaudalla ja takka on lämmin. Samassa tajusin, että kyseisen ikkunan alue oli etsimättä ja ohjasin Justin sinne. Sieltä tulikin hieno löytö ja ilmaisu. Toinen piilo oli viereisessä flyygelihuoneessa, jossa myös takka lämmin. Täällä myös Just etsi pitkään mutta edellisestä suorituksesta oppineena mietin itse, mitä Just ei ollut vielä etsinyt ja keksin isän työtuolin. Sinne lähetin etsimään ja Just alkoi saman tien tarkentaa ja löysi hajulähteen tuolintyynyn alta! Erittäin opettavainen treeni itelle ohjaajan vaikutuksesta.

Eilen sovittiin Marikan kanssa "korona-ajan kimppatreenit" eli noseilua hallin pihalla heidän vuoron jälkeen ja ennen mun vuoroa. Marika oli tehnyt 5 piiloa ja mä 3 eli aikamoinen työmaa oli. Kahdeksasta piilosta seitsemän löytyi superisti, vain yksi korkeampi seinäpiilo ei löytynyt. Treenissä oli paljon muuttujia: lumi ja pakkanen ekaa kertaa, hajua kahdesta eri pullosta ja hyvin hajuja ikähaitarilta 15 min - 2 tuntia. Yleensä Justille seinäpiilot on olleet helppoja ja maassa olevat vaikeita mutta tällä kertaa oli toisinpäin; asfaltin rakosessa ollut piilo löytyi. Kaikilla löytyneillä piiloilla kuitenkin niin varmat ilmaisut, että pystyin sanomaan "löytö" täysin varmana koiran käytöksestä!

Tänään vielä ihan kotona Annun tekemät piilot, yksi kylppärissä ja kaksi partsilla, n. kaksi tuntia vanhoja. Kylppäripiilo oli pyykkikoneen pesuainesäiliön kahvassa. Just sai heti hajun pyykkikoneesta mutta kävi muuallakin ennen kuin palasi tarkentamaan ja ilmaisi. Kylppärissä on varmaan aikamoinen hajujen sekamelska, joten hyvä treenipaikka sekin! Ensimmäinen partsipiilo löytyi tosi nopeasti kartioiden välistä. Toinen oli ihan viimeisessä nurkassa rottinkisohvan jalassa seinän puolella. Sen Just löysi hienosti mutta siinä joutui miettimään ilmaisua, kun ei mahtunut menemään maahan nurkkaan. Katsoi ensin mua ja istui, kun pyysin näyttämään, tökkäsi hajulähdettä, kääntyi muhun päin ja istui ja tästä ilmoitin löydön. Hienot löydöt kaikki ja Annukin innostui 😂

lauantai 9. tammikuuta 2021

Uusi vuosi!

Tänä vuonna vietettiin uusi vuosi mökillä. Viimeksi ollaan oltu mökillä talvella 26 vuotta sitten! Mutta hyvin meni, vaikka koirat ei tietenkään ymmärtäneet, miksi pitää olla hihnassa. Paukkuja kuului kauempaa, yhtään ei näkynyt eikä vihellyksiä kuulunut, joten aattoilta meni oikein mukavasti koirien nukkuessa, pelatessa ja syödessä herkkuja. Justin stressitasot pysyi alhaalla ja kaikki nautti lumisesta maisemasta.

Treenivuosi aloitettiin 5.1. käymällä hallilla yksin. Varmaan Lyytin nuoruudessa oon viimeks käynyt hallilla yksin! Kaikkeen se korona-aika opettaakin. Oli tavoitteena kuvata pari rallypätkää Justin valmennusrengashakemusta varten. Niissä piti näkyä erilaisia palkkauksia, joten valitsin treeniaiheiksi nopeenopeen (lelupalkka) ja ohjaajan ympäripyörimiset (namipallopalkka).

Tällaiset videot tuli:

https://photos.app.goo.gl/u1CUNhZmgF1vQcn57

Noin palkattuna nuo jutut kyllä aina paranee mutta jotenkin tuntuu, että treeni ei aina kanna radalle asti. Ehkä niitä pitäisi muistaa palkata joka treenissä eikä vain täsmätreeninä? Ja oikealla puolella ympärikiertoa pitää kyllä treenata enemmän kuin vasenta, koska etenkin tuplasaksalainen oikealle tuntuu haastavalta. 

Kolmantena treeniaiheena oli oikean puolen perusasennot. Niitä tehtiin eteentulokyltillä, paikallakäännöksessä vasempaan ja sen jälkeen ihan ilman kylttiä parin askeleen seuraamisia. Yllättäen näissä jälkimmäisissä ei tullut yhtään vinkua! Just oli tosi keskittynyt ja tarkka. Hallissa sattui olemaan sopivassa kohtaa suora putki, jota mentiin vielä lopuksi. Ekalla kerralla fiu vaan - Just oli juossut putken läpi ja ehtinyt kääntyä nenä mua kohti. Otettiin sitten uudestaan ja nyt löytyi seuraamispaikka. Mutkaputkillahan tää onnistuu jo ihan hyvin, mutta suoriakin pitää muistaa treenata. Lopuksi otin vielä paikkaistumisen kerätessäni kylttejä ja se meni moitteetta.

Toisena treenikaverina mulla oli Lyyti, koska Jokulla oli huolto maanantaina. Lyyti ilahdutti olemalla taas innokas supermummi 💖 Sillä oli vajaa kuukausi sitten oksennustauti ja aika kauan kesti toipua entiselleen, mutta nyt jaksaa taas! Sen kanssa ei radalla ollut oikeastaan mitään haasteita. Se teki nopeenopeet suorilta laukalla, pyöri mun ympäri molempiin suuntiin itsevarmasti ja eteentulossakin muisti istua eikä peruuttaa. Ainoa miinus sen kanssa oli se, että sen mielestä treenit oli liian lyhyet!

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vuoden viimeiset treenit

 Oli tarkoitus treenata vielä ennen uutta vuotta, mutta jouduinkin koronatestiin epämääräisten flunssaoireiden takia, joten peruin hallivarauksen varmuuden vuoksi. Tapaninpäivänä kuitenkin treenattiin hallilla ja käytettiin uutta taktiikkaa, kun hallissa saa olla vain yksi henkilö kerrallaan. Tein ensin ulos pari nosepiiloa, sitten rakensin halliin rallyradan ja treenasin sen kaikkien koirien kanssa. Sitten etsitytin koirilla tekemäni nosepiilot parkkikselta, minkä aikana paikalle saapunut Annika teki pari piiloa lisää. Etsittiin loputkin piilot, Annika meni halliin treenaamaan ja purki radan sitten. Vähän kuin kimppatreenit yksin :)

Käytin myös uutta taktiikkaa radansuunnitteluun ja laitoin kyltit olkkarin lattialle. Tällainen rata tuli:
Tein Justin kanssa 2 kierrosta ja muiden kanssa yhden. Justin ekalla kierroksella harjoiteltiin noita radan tehtäviä erikseen ja toisella sitten ratana. Merkkinä oli matala kartio, ja ekan suoran kylttitelineitä oli takana häiriönä. Sattumalta hallissa oli myös hyppyeste täyskäännöskyltin jälkeen ja suora putki muutama metri loppusuoran vasemmalla puolella. 

Aloitettiin Päivin yksärillä vinkkaamalla sisäänpäin pyörähdyksellä. Aika vaikealta tuntui aluksi; koirahan ei oikein voi lähteä pyörähtämään, jos seuraa tiiviisti. Kyllä se siitä sitten ja sujui seuraamisen osana, eri puolilla ja eri suuntiin, mutta itse meinasin kyllä seota käskyissä joka kerta. Merkki meni tosi hyvin ja peruutuksen matka ei ollut yhtään ongelma! Oikealla peruutus sujui kohtuullisesti; välillä Just meinasi peruuttaa mun taakse. No, ehkä parempi niinpäin eikä että lähtisi aukeamaan ulospäin. Ratakierros meni kokonaisuutena hyvin ja erityisen kivaa oli sekä peruutusten että merkin onnistuminen. Perskukkanen kohti hyppyä ei meinannut onnistua millään, kun Just ajatteli, että käden huitaisustani voi hyvin käydä hyppäämässä esteen. Askelkäännöksen ekaan perusasentoon tulo oli myös haastava, samoin puolenvaihto jalkojen välistä meinasi venähtää joka kerta. Tähän pitää nyt kiinnittää vähän huomiota! Merkillä kävi sellainen makee juttu, että Just oli ilmeisesti taas menossa kohti hyppyä, mutta pysähtyi käskystä merkin kohdalla kuin seinään!

Lyytillä meni tällä kertaa peruutukset hyvin! Silläkin askelkäännöksen eka perusasento levähti, että oisko kuitenkin ohjauksessa vika. Merkille Lyyti ei tällä kertaa mennyt niin varmasti, taisi melkein joka kerta pysähtyä kerran matkalla ennen kuin löysi perille asti. 

Jokun kanssa tehtiin vähän sekalaista taas. Sekin teki vähän merkkiä ja edessä peruutusta, maahanmenoja ja sellaista ja väliin aina vähän seuraamista. Välillä oli ihan liekeissä, mutta jotkin asiat aiheuttaa siinä epävarmuutta / paineistumista. Hankalinta on se, etten oikein itsekään ymmärrä ja tiedä, mitkä, joten en pääse oikein niitä korjailemaankaan. 

Nosepiiloja oli neljä, joista kaksi mun ja kaksi Annikan laittamaa. Mun laittamista toinen oli pressun alla eli ihan matalalla, toinen tiiliseinässä, jota vasten koiran piti nousta. Nää löytyi molemmat hyvin kaikilla koirilla. Annikan laittamista toinen oli nosto-oven raossa, toinen veneen tukitiilessä. Nosto-ovi oli vaikea mutta löytyi, venepiilo löytyi helposti.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Päivi Nummen nettiyksäri

Syksyllä Lyyti voitti Koiranpäiviä-nettikisan ja käytin sen lahjakortin nettiyksäriin. Oli alunperin tarkoitus ottaa treeni Jokun kanssa, mutta koska se ei ollut vieläkään kovin hyvässä kunnossa enkä voinut kuvitellakaan ottavani siitä treenivideoita, tein Justin kanssa. Lähetin Päiville etukäteen videot SM-radasta, Tuusulan mölliradasta, tuosta edellisen tiistain treeniradasta sekä yhden olkkarivideon edessä peruutuksesta. Kerroin esittelyssä Justin harrastushistoriasta sekä tämän vuoden vastoinkäymisistä. Toiveiksi laitoin edessä peruutuksen matkan pidentämisen ja merkin aloittamisen. Luonnollisesti halusin myös kuulla Päivin mietteitä yleisesti meidän tekemisestä ja koiran itsevarmuudesta.

Ensimmäisenä puhuttiin temposta radalla. Päiviä nauratti, kun kerroin, että Justin kanssa kävelen hitaasti, Lyyti oli mölleissäkin 15 sekuntia nopeampi 😂 Päivi ei yrittänyt jyrätä mua kävelemään hitaammin mutta ensimmäisenä kouluttajana osasi analysoida, miksi nopea kävely on mulle niin luontevaa: agilitytaustan takia! Ei parin sekunnin välein eteen tulevat rallytehtävät tule liian nopeasti, kun on tottunut agilityyn! Vielä yksärin lopussa Päivi antoi "respectiä" siitä, että pystyn ohjaamaan tuossa tempossa. Kahta pointtia kuitenkin mietittiin:
  • Reippaus ja hätäisyys ovat eri asiat, siinä missä varma rauhallisuus ja epävarma hitailukin.
  • Anna koiralle aika suorittaa temppu loppuun asti ja tulla seuraamaan
    • Eli koiran tehdessä temppua en saa kävellä hirveetä vauhtia, että se ei jäisi taakse suorittaessaan 
    • Esim. pyörähdys: koira lähtee pyörähtämään - kävelen rauhallisesti - koira tulee seuraamaan tiiviisti - palkka tai kehu - jatketaan
Seuraavaksi tuli hyvä muistutus väliseuraamisen palkkaamisesta. Vaikka tehdään uusia temppuja, niin väliseuraamisesta pitää silti palkata enemmän. Tässä tunnustin, että olen TAAS uuteen luokkaan treenatessani palkannut uusista tempuista enemmän kuin väliseuraamisesta. Ihan sama efekti oli silloin kesällä, kun treenattiin voittajaa. Samaan ansaan olen taas kompastumassa! Nyt pitää tsempata tämän asian suhteen, ettei taas oltais samassa tilanteessa kuin heinäkuussa.

Sitten siirryttiin merkkiin, jota siis ei olla edes aloitettu. Kysyin neuvoa, miten sen aloittaisi, että Just ei sekoittaisi sitä tokon kiertoon. Päivi esitti kaksi ideaa:
  • Aloita matalalla merkillä, joka eroaa tokon kiertomerkistä
  •  ja eri metodilla:
    • kosketusalusta 
    • (yhdistettynä takaperinketjukseen)
Ja tietysti eri käsky ja erilainen ohjaus. Itse ehdotin tuota takaperinketjutusta, joka Päivin mielestä oli hyvä idea. Kokeiltiin sitten heti yksärin jälkeen kosketusalustaa, mutta jostain syystä Just tarjosi sille koko ajan maahanmenoa ja vielä niin salamannopeasti, että en ehtinyt edes antaa seisomiskäskyä. Saatiin tähän sitten jälkikäteisvinkki, että kosketusalustaa voisi nostaa tai käyttää eri alustaa, jolle Just ei välttämättä tarjoaisi maahanmenoa. Tosi mielenkiintoisia vinkkejä! Päädyin kuitenkin tekemään takaperinketjutuksella ja sehän toimi jo kahden treenikerran jälkeen kokonaisena tehtävänä ulkona näin hienosti: 
https://photos.app.goo.gl/VDgcqbXygRM2humQ

Edessä peruutuksen matkan lisäämiseen Päivillä oli sellainen vinkki, että pyytäisi koiran seisomaan eteen ja siirtyisikin itse taaksepäin ennen peruutuskäskyä. Näin koiran ja ohjaajan välimatka on pidempi lähtökohtaisesti, vaikka koira peruuttaisi vain pari omaa mittaa. Tämä toimi aivan loistavasti! Samaisessa ylläolevassa linkissä on myös peruutus kuusi päivää yksärin jälkeen ulkona.

Vielä Päivi otti esille perskukkaset. Niihin oli myös aivan ällistyttävä vinkki, jota en ole kuullut keneltäkään muulta aiemmin: Opeta koiralle sisäänpäin pyörähdys kuten Ruotsin säännöissä. Päivi sanoi käyttävänsä tässä samoja pyörähdyskäskyjä kuin normikiepissä mutta toisinpäin. 
Esim. jos koiralla on ulospäin pyörähtäessä vasemmalla pyöri ja oikealla ympäri, niin sisäänpäin olisi vasemmalla ympäri ja oikealla pyöri. Eli koira suorittaa aina saman liikkeen positiosta huolimatta.
No meillähän tässä tuli heti käskyongelma, kun meillä on kieppi ja kaappi. Tähän Päivi ehdotti, että voisin vähän muuttaa kaapin ääntämystä ja tehdä siitä vaikka karpin. Tätä kokeillaan seuraavaksi!

Lopuksi puhuttiin vielä siitä, että Justin kanssa ei kannata tehdä ihan samanlaisia toistoja peräkkäin. Jos tulee superonnistuminen, niin siitä superpalkkaus, sen jälkeen tehdään jotain muuta ja sitten vaikka uudestaan. Tuossa videolla olevassa treenissä kerrankin muistin sen ja tein peruutusta ja merkkiä vähän vuorotellen. Kertaakaan ei koiralle iskenyt epävarmuus tai soveltamishalu. Tämä on nyt vain pakko alkaa muistaa!!!

Olipa todella hintansa väärti tämä yksäri. Ihan hätkähdyttävää, kun saa jotain ihan uusia vinkkejä, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan! Ja tosiaan viikossa lähti kaksi viimeistä "ongelmakylttiä" mestarista aukeamaan. Taitaa siis kuitenkin käydä niin, että mennään ennemmin rallyn mestariin kuin tokon voittajaan talvella, kun kokeita taas aletaan pitää.