Viime kirjoituksen jälkeen vatsatauti paheni ja olin tiistaihin asti ihan poissa pelistä. Sairastaminen on täysin hukkaan heitettyä aikaa! Onneksi keskiviikkona olin jo ihan kunnossa ja päästiin Villen treeneihin. Oli täsmätreeniä, joten me tehtiin serpentiinejä, haastavia keppikulmia sekä puomia. Serpentiinit oli ympyrällä ja ne sujui tosi hyvin, alan ehkä kohta uskoa, että osataan ne vihdoin. Kepeille tultiin putkelta 90 asteen avokulmasta ja jatkettiin toiselle puolelle päinvastaiseen suuntaan. Tehtiin kolmella tavalla, takaaleikkaus alussa, persjättö ennen keppejä ja päällejuoksu keppien lopussa. Kaikki onnistui ihan hyvin, pari stiplua vain. Puomilla treenattiin sitä, että jäisin taakse ja Just menisi silti vauhdilla loppuun asti. Lelu Villellä joitain metrejä puomin päästä. Olikin oikein oppikirjaesimerkki koiran koulutuksesta: ekalla toistolla tuli loppuun asti mutta vähän ihmetellen ja katsoi mua. Tokalla kerralla lähti ennen vapautusta eikä saanut palkkaa. Kolmannella meni vauhdilla loppuun ja pysähtyi, kunnes vapautin! Jes, menispä aina näin!
Torstaina Ninan valmennus Jau-areenalla. Ja kyllä tuo paikka vaan on Just mahtava, ohjattavanani oli nimittäin sellainen Juhannusraketti, että en kerinnyt mihinkään! Vauhtia oli ainakin viisi kertaa enemmän kuin keskiviikon treeneissä hiekalla. Lisäksi sillä oli veijaripäivä, meni ihan mihin sattuu, mitä ei ole tehnyt varmaan muutamaan kuukauteen! Ei ainakaan hauskuudesta ollut pulaa :D
Rata näytti tältä:
Heti alusta alkoi pelleilyt, Just kiersi kakkosen takaa. Oikein kattoi mua lähdöstä, että tiesi kyllä, mihin piti mennä, mutta livahti silti takaa useamman kerran. :D Sitten otin lelun käteen, että se ois tullut siihen; no tällä kertaa tuli pakkovalssiin ja hyppäsi kakkosen oikeinpäin "joo joo, kyl mä tiiän, että näin tässä kuului mennä". Hahaa, mikä rontti!
No, 4-5-väliin olin suunnitellut persjätön, mutta sinne en ehtinyt millään. Valssasin sitten 3-4-väliin, sillä toimi. Kasille ehdin vain Just ja Just, vaikka leijeröin A:n, oikaisin ja juoksin oikeesti kovaa :D
12 putken jälkeen Just kävi pomppaamassa edessä olevan hypyn monta kertaa, siitäkin piti palkkailla, ja muistaa kutsua ja lähteä jyrkästi liikkeelle kohti 11:stä. Vastakäännökset sekä sille että A:lle oli turhia. 15:n tein ensin pakkovalssilla, mutta se oli Justin mielestä tyhmä juttu, vauhti tyssäsi ihan. Lopussa kokeiltiin sitä saksalaisella, se toimi paremmin.
Kepeillä tehtiin takaaleikkaukset ja päällejuoksut kumpaankin suuntaan. Kaikki ohjaukset toimi niin kauan kuin liikuin tasaisesti. Virheitä tuli silloin, kun mä rykäsin eteenpäin. Ja yhden kerran taisi kokeilla, pääsiskö palkalle oikaisemalla. Kaiken kaikkiaan huipputreenit! Aika siistiä, että pystytään tekemään ilman apuvälineitä näitä SM-tason keppijuttuja ja koira tekee oikein, kuha saa työrauhan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti