sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Jokun talvikauden päätös

14.4. su viimeinen kerta Lauran agilitytreenejä. Joku aloitti karkaamalla Hopun kanssa yhtaikaa radalle 🙈 Seisoin kyllä hihnan päällä, mutta jotenkin se vain onnistui vetämään multa remmin alta. "Onhan tää ihan kiltti" eikä mitään vaaratilannetta käynyt jne. mutta ei silti tuollaista saisi tapahtua.
Tehtiin piirroksen mustia numeroita. Koko rata käytiin läpi mutta ei otettu kokonaisena, koska ollaan viisaita eikä ahnehdita! Oikeastaan kaikki muu meni hyvin paitsi 5-6 - Joku meni koko ajan mun selän takaa putken eri päähän. Tässä tulikin treenien suurin oivallus ja ehkä myös koko kauden. Joku ei (ainakaan aina) mene mun selän takaa siksi, että valitsisi mieluumin toisen esteen vaan siksi, että sille ei vielä riitä vilkaisu ohjaavalle puolelle, kuten Justille. Kun käänsin rintamasuuntaa enemmän ohjaavalle puolelle JA liikuin rohkeammin kohti putken sisäänmenoa, yhtäkkiä mulla olikin koira mukana! On se käsittämätöntä, että kun ohjaa kunnolla, niin koira menee oikein! Käännökset esteillä 4 ja 5 meni superkauniisti eli kysymys oli vain siitä, että Joku jatkaa niiltä oikeaan suuntaan. Tähän oli hyvä lopettaa kausi ja samasta aiheesta aloitetaan varmasti kesä!

17.4. koulutin rallya ja Lyytikäinen mukana. Teemana oli temput. Aloitettiin eri merkin tarjoamisella kentän nurkassa. Lyyti oli ihan lentoon lähdössä odotettuaan 1,5 tuntia vuoroa, hirveä meteli 💣Kun sain sen maanpinnalle, alkurata meni todella hienosti, peruutukset ja kaikki. Merkillä oli valmis palkka. Lyyti lähti merkkiä kohti vauhdikkaasti mutta jatkoi matkaa merkin ohi, kun luuli, että Annikalla olisi sen palkka! Onneksi ei kuitenkaan huomannut kanatikkua merkin takana. Otettiin sitten peruutuksesta lähtien uudelleen ja nyt merkki löytyi ja edelleen kanatikku oli yllätys. Hypyt oli piirroksesta poiketen eka suoralla, toka 90 astetta oikealle eli sieltä pääsi halutessaan jatkamaan toisen kierroksen esim. oikealla puolella. Näin tehtiin, Lyyti tuli merkiltä vähän hitaasti, seurasi sarjahypyt huonosti, vaihdettiin puolta, kiihdytin vauhtia ja Lyyti paransi seuraamista välittömästi. Tässä kohtaa pidettiin pieni tuumintatauko ja totesin, että täytyy yrittää kävellä normaalisti sarjahyppy myös. Otettiin liikkeestä kutsusta uudestaan, kutsuin vielä vähän innokkaammin --> Lyyti tuli laukalla, kävelin reippaasti kehuen sarjahypyn ja vaihdoin puolta --> Lyyti pysyi koko ajan kontaktissa hyvällä ilmeellä. Kyllä tuosta omasta tyylistä vaan pitää pitää kiinni!

Pitkäperjantaina käytiin Lägi-Areenalla kokeilemassa Niina Sorvarin koirajumppaa eli ToTaa. Suurin osa tempuista oli Justille tuttuja (ja helppoja) mutta muutama uusikin oli. Vähän kaukanahan tuo on eli joka viikonloppu ei tulla kyllä käymään mutta joskus välillä ihan jees!

Pääsiäislauantaina ensimmäinen harjoitusretki kesän Kolin vaellusta silmällä pitäen. Mentiin Nuuksiossa 17 km lenkki aika monella evästauolla. Joku veti koko matkan ja 13. kilometrin tauolla ensimmäisen kerran kävi maaten, siihen asti oli touhuillut milloin minkäkin kepin tai juurakon parissa. Fyysisestä kunnosta ei ainakaan jää kiinni!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Joku on peto!

8.4. oli Jokulle ostopaikka Sailan tokoon. Tykkään tosi paljon Sailan tyylistä ja odotin siltä vinkkejä tarjoamishommiin. Joku oli aika Ropelli kentälle tullessa mutta ihan kohtuullisesti tarjosi aktiivisuutta, kun aloitettiin. Jäniksenpapanat on kyllä aika paha häiriö 😂 Näytin sitten Sailalle sivulletuloa alustan kanssa. Vasemmalle puolelle tuli aika kivasti, oikealle pyöri vähän miten sattuu. Saila sanoi, että kannattaisi tehdä noita puolia eri treenissä, niin on selkeämpää pennulle. Ja sitten voisi palkata välillä heittäen namin eteen, minkä jälkeen Joku voisi tulla tarjoamaan uutta sivulletuloa. Tästä voisi sitten pidentää matkaa, mistä tulisi luoksarin loppu!

Sitten katottiin noutokapulahommia. Sanoin heti, että Jokulla on hieno kapulamotivaatio mutta se on mun koirista eka, joka pureskelee. Tehtiin ensin vauhtinouto, joka meni hyvin, vaikka käytinkin vapautussanaa "jes", vaikka Jokulle pitäisi sanoa "kiitos", että irrottaisi. Joku ei pureskellut kapulaa, kun tuli niin vauhdikkaasti eli tosi hienosti! Sitten kokeiltiin pitoa, mitä ei olla ennen tehnyt. Joku rouskaisi heti kapulaan tavoitteena tehdä kapulasta hammastikkuja. Seuraavaksi kokeiltiin niin, että pidin kapulasta kiinni ja nyt Joku rouskaisi yhtä kovaa, paitsi että mun sormi oli välissä. Osui vasemman käden keskisormen kynteen, kynsinauha repesi, verta tuli ja sattui ihan helvetisti 😂 Tässä hetki sitten meni, kun huuhtelin haavaa ja käärin nenäliinasta siihen tollon... ja todettiin, että ehkä täytyy kokeilla pitoa kotona rauhallisessa mielentilassa tai sitten metallikapulalla.

Sormi sidottuna sitten vielä luoksaria. Tehtiin samalla lailla kuin Liinan treeneissä eli pyysin Jokun istumaan, Saila piti pannasta ja kutsuin "tokoasennosta". Joku tulee kyllä hirmuista vauhtia ilman hetsaustakin! Voi kunpa se lenkilläkin tulisi yhtä kovaa luokse 😂 Tähän sitten loppusivulletuloa alustan kanssa, kuten yllä kuvattu. Lopuksi juteltiin vielä Sailan kanssa ja Joku tarjoili temppuja. Häkellyttävä hetki oli, kun se lähti aina peruuttamaan, kun laitoin kädet selän taa. Saila kysyi, onko tuo mun käsimerkki ja sanoin, että en ole tiennyt, että se on! Näyttää ihan toimivalta! Joku sai vielä juosta pallon kanssa ja oli varmasti tyytyväinen. Mäkin olin ehjää kättä vaille tyytyväinen. On mua ennenkin purtu treeneissä lelun tai namin takia, mutta ei kukaan mun koirista ole purrut mua noutokapulan takia!!!

Keskiviikkona Justille ostopaikka Inka Juntheikin treeneihin Niinulaan, mutta Just liikkui ja hyppäsi niin huonosti, että lopetettiin heti alkuunsa ja peruutin viikonlopun kisat. Aika kallista todeta koiran huono tilanne ostopaikalla, mutta tietysti parempi kuin mennä kisoihin sen kanssa ja siellä todeta tai vielä pahempi, todeta vasta kotona videolta!

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Huhtikuun lappalaisvalkku

Treenattiin tällä kertaa Savelassa, kun lajina toko eikä tarvittu ihmeempiä välineitä. Olisin voinut ottaa Jokun, mutta koska sillä oli tarkoitus olla illalla agilitytreenit (joihin ei lopulta ehditty...), niin otin Lyytin. Ja koska meillä oli niin paljon aikaa, otin Justin myös.

Lyytin kanssa katsottiin rallyjuttuja parilla kyltillä. Ensin näytin Ninalle merkin tilannetta. Ninahan oli paikalla siellä Porvoon kisoissa, kun Lyyti jäätyi merkille lähetyksessä totaalisesti. Ensin Lyyti sai tarjota, sitten lähetin paikaltaan ja sitten yksi kyltti alla (taustalla ruutu). Nina oli erittäin tyytyväinen Lyytin mielentilan muutokseen ja mä olin tyytyväinen siihen, että se näkyi ulospäinkin. Kyllähän se tällä hetkellä saattaa huutaa merkille lähetyksessä, mutta a) se saattaa jäädä pois, b) mieluummin otan -3 HAU -virheen intohaukusta kuin ahdistuspiippauksesta. Toisena juttuna puolenvaihto edestä. Todettiin, kuten oletinkin, että kyse on mun malttamattomuudesta, Lyyti kyllä osaa ihan hienosti. Eli lenkkarit pysyy paikallaan, kunnes koira on kokonaan toisella puolella! Sitten Nina sanoi, että Lyytiä voisi palkata hieman kauempaa, että mun kävelyreitti avautuisi paremmin. Kolmantena peruutusta sivulla. Tässä todettiin, että olisi aika tärkeää sanoa käsky selvästi ennen kuin lähden kävelemään taaksepäin. Kun Lyyti ei oo mikään lännen nopein reaktioissaan, niin ehtisi prosessoida käskyn, ennen kuin häviän takavasemmalle. Ihan samaa käytin esim. pyörähdyksessä ja siitä on ihan hirveästi hyötyä siinä, joten oikeastaan pitäisi varmaan käyttää vielä useammassa liikkeessä!

Justin kanssa tehtiin ensin tokohommia, joita on viimeksi tehty aika tarkalleen puoli vuotta sitten rotumestiksissä. Ensin ruutua valmiilla palkalla ja heittopalkalla. Tosi hienosti meni keskelle joka kerta! Viimeiselle kerralle Nina onnistui yllättämään Justin!!! Oli kaivanut lelulle "vallihaudan" hiekkaan, niin ettei sitä todella näkynyt mitenkään. Just meni ruutuun keskelle ja kun sanoin jes, se kattoi mua ja Ninaa ilmeellä, että heittäiskö joku mulle jo sen lelun. Sanoin lähetyspaikalta, että mene vaan ottamaan lelu, siellä se on. Just hetken katteli kulmat kurtussa, että mitä toi ämmä sekoilee, kunnes vilkaisi ruudun takareunaa ja bongasi lelun 😂 Saatiinpahan hyvät naurut! Toisena noutoa. Kokeiltiin ensin nostoa ja palautusta metrin päästä ja Just muisti istua hienosti. Sitten ihan kisamainen, jossa odotti hyvin, meno ja paluu laukalla ja muisti istua perusasentoon! Ainoa virhe oli pieni vinous. Koska ei jää vinoon noissa lähipalautuksissa, kannattaa tehdä niitä ja pelkkiä palautuksia pidemmältä matkalta sekä kapula käsikosketukseen asti.

Lisäksi halusin tehdä oikean puolen seuraamisen alkeita. Justhan osaa puolenvaihdot ja sivulletulon oikealle mutta ei varsinaisesti jää sinne seuraamaan. Aloitettiin puolenvaihdolla ja sitten kehu ja palkkaus, kun seurasi muutaman askeleen oikealla. Sitten kokeiltiin liikkeellelähtöjä oikealla. Ja mun täytyy kyllä sanoa, että tuo koira ja sen oppimiskyky ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä mua. Just seurasi oikealla ihan yhtä hyvin/huonosti kuin vasemmallakin! Päinvastoin, ilme oli 😎  että ei tässä mitään ihmeellistä, ihan helppo nakki! Kyllä se nyt saa treenata rallya Lyytin treenien sivussa, kun ei se näköjään olekaan siinä niin onneton!

Agilitykisat 6.4.

Kaksi viikkoa sitten agilitykisat Ojangossa. Kolme rataa, joista eka Ritva Herralan hyppäri. Rata tuntui tutustumisessa aika eksoottiselta mutta onnistuttiin kuitenkin aika hyvin: mulla ei ollut ylimääräistä aikaa eli koira liikkui hyvin. Nolla tuli ja kauden etenemäennätys 4,16 m/s. Sijoitus oli viides.

Keskimmäinen rata huonoin, Just oli selvästi nihkeämpi. Ärsyttävästi juuri tällä radalla muut mokasivat eli voitettiin yliaikanollalla.

Viimeinen rata taas parempi. Ihan jäätävä alkusuora tuossa radassa! Tästä myös nolla ja kolmas sija.

Kisojen jälkeen katselin videoita ja jotenkin oudolta näytti tuo Justin hyppääminen. Ekalla radalla tuli joitain todella kaukaa ponnistettuja hyppyjä ja vikalla otti ihmeellisiä puolikkaita askeleita esteväleihin, mitä ei yleensä tee. Seuraavana päivänä fyssarilla löytyikin iso jumi reidestä, Noora epäili venähdystä, mikä on tietysti harmi mutta parempi kuin jokin ranka- tai muu vakavampi vika. Toivottavasti vielä jonain päivänä henkinen ja fyysinen hyvä kunto osuu samaan kisaan!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Agilitytreenejä

Viime keskiviikkona agilitytreenit Viivin kanssa. Joku oli ihan superhienosti välittömästi treenimoodissa uudessa paikassa ja lähti heti tarjoilemaan hyppyä. Tosin ei ihan jaksanut kuunnella, pitikö mennä edestä vai takaa. Siirryttiin siitä kulmikkaan S:n muotoiseen rataan, joka alkoi kolmella hypyllä, sitten suora putki puomin alla, sitten toinen suora putki puomin toisella puolella. Pari kertaa tehtiin pätkissä mutta aika nopeasti siirryttiin siihen, että lähetin hyppyjen yli putkeen kaukaa ja parilla putkea päin suuntautuvalla askeleella ohjasin toiseen putkeen. Kun Joku keskittyy, se on ihan jäätävän hyvä! Tällä kertaa oltiin myös niin viisaita, että lopetettiin tähän täydelliseen.

Justille kolme aihetta: takaakierto yhden siivekkeen kautta, kepit suoralta ja kulmasta, puomi. Takaakiertoon tultiin suoralta putkelta, palkkasin itse lelulla. Ekalla kerralla epäonnistui (lähti liikkeen mukana), tokalla onnistui epävarmasti, kolmas ja neljäs sujui kuin ois meidän normirepertuaaria. Aina yhtä käsittämätöntä, että treenaaminen auttaa! Kepit suoralta onnistui hyvin. Tässä vaiheessa otettiin meidän uusi namipallo käyttöön ja tein avokulmia kepeille kaukaa ohjaten; Viivi palkkasi. Ensin lähetin puomin alusta alla olevaan putkeen ja siitä avokulmaan (tuin liikkeellä). Meni kerrasta oikein ja pujottelumotivaatio oli huipussaan. Toisella kerralla jäin itse putken suulle puomin toiselle puolelle ja Just joutui menemään avokulmaan täysin itse ilman yhtään tukea. Ilmeisesti oli valmis tekemään aika paljon palkkansa eteen, koska selvästi keskittyi sisäänmenoon ja sehän meni kerrasta oikein!!! Tää oli eka kerta, kun avokulma onnistui puomin toiselta puolelta! Lopuksi vielä pari puomia, joista eka oli ihan ok, toka erinomainen.

Lauantaina taas Sofia Palmun vetämät jumppatreenit (Dogomotion). Uskollinen jumppakoirani Just oli tietysti lempihommissaan, mutta Joku sai myös tehdä kaksi harjoitusta. Askelkyykky-maahanmeno oli etenkin sille sopiva!

Sunnuntaina Hurtta Areena -treenit. Justilla omatoimitreenit, joissa jatkettiin keskiviikon teemoja mutta ilman puomia. Ensin vähän keppikulmia. Jotain mä teen, kun Just menee väärin sisään! Noita pitäisi nyt tehdä jonkun viisaan silmien alla, koska jokin logiikka niissä oli. Kiertoja tehtiin kumpaankin suuntaan suoralta putkelta ja nyt ei tullut yhtään kieltoa! Muutaman kerran olin selvästi jäljessä ja Just kävi hienosti tekemässä täysin itsenäisen takaakierron mun edellä. Just pätevää!

Jokun treeneissä taas uusi häiriö: kuulutuslaitteiden testaus. Ekan ja tokan kuulutuksen ajan leikki, mutta kolmannen kohdalla ei enää kestänyt ja alkoi pöhistä. Vissiin luuli, että naapurikentän nosetreenaajat on niin kovaäänisiä, koska kohdisti pöhinän heihin ja lopetti, kun heidät todettiin tavallisiksi ihmisiksi. Hetken päästä oli palautunut ja päästiin hommiin. 8-muotoinen rata, päädyissä putket. Tehtiin ensin takaaleikkausta, jossa ei ollut ongelmaa mutta ensin piti vääntää rautalangasta, että ei tarvii kääntyä tiukasti vaan saa jatkaa suoraan putkeen. Tässä hetken Joku oli taas ihan jäätävän hyvä. Sillä on ihan huikeet kiihdytykset, kun se pääsee oikealle "kiertoradalle". Sitten alkoikin jo väsyä eikä jaksanut keskittyä, juoksi vaan hemmetin kovaa suoraan palkalle. Lopetettiin sitten sellaiseen, että tuli valssiin ja sai multa palkan.