Oltiin aamuryhmässä, ja suoritusvuoro mukavasti kolmas. Me aloitettiin sisäetsinnästä Miira Hellstenin tuomaroimana. Enimmäisaika 1:45. Lähtö oli kuvanottopaikasta, ja kuvassa ei näy vasen seinusta ja kenkäteline, jotka kuuluivat myös alueeseen. Just lähti huoneen läpi korkealla nenällä selvästi jo hajua seuraten. Haisteli hetken tuolia ja pöytää, kunnes siirtyi tuonne pöydän takanurkalle, josta tarkennus ja ilmaisu ajassa 0:18.88! Eikä vain tuntunut nopealta, vaan tässä Just oli koko kokeen nopein!
Toisena alueena oli laatikkoetsintä, jossa myös enimmäisaika 1:45. Just aloitti haistelemalla kahta lähintä laatikkoa tarkkaan ilmaisematta. Pistin nämä mieleen ja lähdettiin käymään aluetta läpi ihan Justin tahtiin. Ekalla kierroksella aloitti toisesta rivistä vasemmalla, sitten nurkkia käymättä huoneen ympäri. Toisella kierroksella tarkistettiin kaikki nurkissakin olleet laatikot - ei reaktioita. Tässä vaiheessa tuli 30 sekunnin varoitus, ja koska oltiin jo käyty alue läpi, palattiin sinnepäin, mistä oli tullut reaktioita. Ajattelin, että voisin jopa ilmoittaa toisen niistä, jos jokin laatikko pitäisi ilmoittaa, mutta tarkistetaan nyt vielä viereiset varmuuden vuoksi. Ja kätkö olikin ihan huoneen keskimmäinen laatikko, jonka olin omalla sijoittumisella blokannut! Miira sanoi, että ei tosiaan oltu kertaakaan käyty sillä laatikolla ja kehui Justia, että se ilmaisi varmasti heti, kun oikea laatikko vain löytyi. Olin erityisen tyytyväinen siitä, että se ei mun kiinnostuksesta huolimatta ilmaissut niitä viereisiä, joihin reagoi! Aikaa tässä meni 1:23.06 ja lisäksi saatiin 1 virhepiste, koska Just läppäisi laatikkoa teatraalisesti tassulla.Useammalla alueella Justilla vähän suu aukesi kätköllä, mutta kieli pysyi kyllä sisällä, niin nuolemista ei tullut. En kyllä tiedä, miten tuohon pitäisi suhtautua; onko siinä vaarana, että palkattuna käytös eskaloituu nuolemiseksi?
Kokonaistulos siis 100/1, aika 2:38.6! Kokonaistuloksissa aika oli peräti neljänneksi nopein; toki virhepiste pudotti tuloslistassa, kuten kuuluukin. Olin ihan supertyytyväinen mielentilaan, vireeseen ja keskittymiseen. Erityisesti mieltä lämmitti kolmen hajun nappaamista lähdöstä! Nopeiden löytöjen palkkaaminen on siis kantanut! Nämä oli kyllä myös "koulutuksellisesta näkökulmasta" ideaaleja suorituksia: haju suoraan lähdöstä ja sen työstäminen loppuun asti, kunnes kätkö löytyy. Suurena onnistumisena pidän myös laatikkoetsintää, jossa koira ei tehnyt väärää ilmaisua ja itse osasin toimia 30 sekunnin varoituksen kohdalla, vaikka en ollut yhtään hahmottanut, että ei oltu käyty keskimmäisellä laatikolla ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti