perjantai 17. toukokuuta 2024

Maaritin valkku ja kesäkauden avaus

 2.5. Sanna oli järkännyt meille Maarit Hellmanin kaksarin Ojankoon. Vähän sinänsä tyhmää treenata edellisenä iltana ja heti aamulla, mutta nyt kävi näin.

Tehtiin ensin kiertohässäkkää, joka oli ihan katastrofi. Just oli ihan kamalassa mielentilassa eikä mistään tullut mitään. Mahdollisia syitä: 

  • Liian lyhyt palautumisaika edellisestä treenistä saattoi heikentää keskittymistä. 
  • Valkoinen tötsä valkoista sermiä vasten saattoi olla tosi vaikea hahmottaa. (Sama toistui kyllä toisinpäin keltaisillakin tötsillä). 
  • Olikohan matka kuitenkin evl-mittainen? 
  • Oma hätiköinti bongauksessa.

Ohjeet jatkoon:

  • Bongauksessa pitää olla tosi tarkkana, että koira oikeasti lukitsee kohteen eikä kattele sinne tänne.
  • Muista treeni, jossa kiertotötsä on hyppyjen kanssa samassa linjassa ja siinä alleviivataan erottelua: kierrä on kierrä!
  • Älä päästä luuppiin asti! Homma seis heti, jos alkaa jumittaa hyppyyn. Koskee myös ohjaajaa.
  • Olen ajatellut ottaa hyppyä suoraan kierrosta, ilman stoppia. Onkohan se taas lisännyt arvoa ja fokusta hyppyyn? Ja taas Kierron palkkaamatta jättäminen laskenut kierron arvoa?
  • Just taitaa tarvita kokonaisten liikkeiden tekemistä, että tarkkaan tietää, mitä tulee seuraavaksi. 
  • Muuten palkanodotus liikkeen osista kasvaa aina liian korkeaksi. Tätä samaahan olen Annikalle saarnannut agilitytreeneissä Elsin keppien suhteen: ei saa kaivaa lelua taskusta vielä kepeiltä vaan pitää aina tehdä pari estettä päälle ja sitten vasta kaivaa lelu taskusta ja palkata.
Toisena juttuna tehtiin seuraamisen peruutusta, jossa mulla on ollut fiilis, että Just jää joskus seisomaan sivulla siksi, että teen polvella jotain hassua. Lisäksi halusin Maaritin mielipiteen, otanko siihen saman peruutuskäskyn kuin rallyssa. Maarit näki heti, mistä kiikasti: Just on oppinut reagoimaan mun polven notkahdukseen, jonka tulkitsee vihjeeksi seistä. Sammutetaan siis reagointi polveen eli treenataan sitä, että seison paikallani polvet heiluen ja palkkaan, kun Just vain istuu. Maaritin silmään peruutus kyllä toimii molemmilla käskyillä, mutta hän oli mun kanssa samaa mieltä, että Justille voisi olla selkeämpää, että peruutuskäsky olisi rallyn käsky, ei sama "sivu" kuin seuraamisessa. Ja kun lähden peruuttamaan, ensin käsky, sitten liikkeelle, ihan kuin eteenpäin lähtiessäkin. Just tarvii nyt paljon vahvistusta siihen, että välillä otetaan liike seis ja vain ollaan siinä palkaten perusasennosta, ja vain joskus lähdetään siitä peruuttamaan, sen jälkeen vielä uudestaan liikkeestä seis ilman peruutusta. Jos kokeessa Just jäisi seisomaan, kannattaa (kuten rallyssakin) antaa sille mieluummin lisäkäsky "istu" kuin "sivu". Kovasti mieltä lämmitti, että Maarit sanoi perusseuraamisesta, että se oli hyvä 🤩 Tää on mulle aina tärkeä kuulla tuollaisten huippujen suusta, koska meillä on sellainen oma rento tyyli seuraamisessa, että mietin, saako siitä yhtään pistettä enää voittajassa.

Vaikka alkupuoli treenistä meni aika lailla turhautuessa kiertohässäkän säädöstä, positiivista koko setissä oli se, että alun mielentilaräjähdyksen jälkeen Just malttoi tosi hienosti tarjota sivulla kontaktia pitkiä aikoja!! Eli pysyi itse aktiivisena eikä pahoittanut mieltään epäonnistumisista. Treenin lopussa keskusteltiin vielä yhdessä noista moniosaisista liikkeistä ja palkanodotuksesta. Oli jotenkin niin huojentavaa kuulla Maaritin suusta, että vaikka paloissa treenaaminen on tärkeää, jotkut koirat tarvitsevat enemmän kokonaisen liikkeen treenaamista, että ymmärtävät kokonaisuuden eivätkä joka osan jälkeen kysele, joko tästä tulee palkkaa. Sitten toki kokonaisesta liikkeestä pitää tulla palkankorotus ja ylityölisät. Hyvä valkku, ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta aina tärkeää kuulla, että omat aavistukset on oikeilla jäljillä ja saada niihin jatko-ohjeet.

Tässä vielä sekalaiset vinkit Justin ja Leinon treeneistä:

  • Liikkuritreeni:  Koira on vapaalla / ei käskyn alla. Kun liikkuri tulee ohjaamaan seuraavaan aloitukseen, koira aktivoituu tarjoamaan sivulletuloja. 
    • Eli tällöin liikkurista tulee koiralle vihje aktivoitua.
  • Jotkut koirat eivät kerta kaikkiaan hahmota ruutua ilman kiintopisteitä.
    • Leinolle tehtiin kiintopiste ruudun takanauhasta: namialusta siihen.
    • Oli upeaa nähdä, kuinka Leinon ilme muuttui jo ekan toiston jälkeen, kun se tasan tiesi, mitä tehdä! 🤩
  • Kun lisää seuraamiseen kestoa, voi ottaa väliin sosiaalisen palkkauksen ja sitten jatkaa!
    • Tämän vinkin oon kuullut aiemmin rallyssa (kesken rallyradan sosiaalinen palkkaus) mutta nythän tää olisi taas ajankohtainen, kun oon miettinyt seuraamisen kestoa.
  • Maaritilla on "vielä"-vihje koirilleen, jolla koirat tietävät toistaa saman käytöksen mutta vähän nopeammin / vahvemmin
Tokotreeneistä koiran vaihto ja töihin, töistä agilitytreeneihin. Mulle osui yllättäen viikkoradan suunnitteluvuoro ja laitoinkin oikein vauhdikkaan kauden aloituksen, joka oli pisin rata, jonka olen koskaan suunnitellut. Kokeiltiin nyt sellaista, että annettiin jokaisen itse päättää, haluaako tehdä estetreeniä, pätkiä vai pitkää rataa. Mä valitsin radan esteelle nro 22 asti.

Meidän sopimuksen mukaan tehtiin puomi radalla kriteerinä rentous ja turvallisuus mutta ei kontakti. No ei Joku kyllä sitä kontaktia ottanutkaan, että onneksi se ei ole kriteeri... Ekalla kierroksella meillä oli vähän haasteita putken 6/12/17 jatkon kanssa - Joku meni vähän minne sattui. Otettiin sitten välihiomiset, joissa pääsin keskityin ajoitukseen ja joha alko Lyytin lapsenlapsi kirjottaa. Tokalla kierroksella rata olikin muuten nolla (paitsi se puomin kontakti)! 

Ai että oli siistii päästä juoksemaan isolla kentällä hallikauden jälkeen! Jokukin pääsi ihan eri lailla vauhtiin, kun sen kiihdytykset pääsevät oikeuksiinsa. Parin kierroksen jälkeen ilme näytti tältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti