Vihdoin pääsin purkamaan leirimuistiinpanoja. Tän vuoden eka leiri oli siis 20.-21.4. Jyväskylässä. Nosea oli kouluttamassa Selina Saimala, joka nousi kevyesti mun top kolmoseen valmentajista, ehkä jopa suosikiksi. Leirikin oli ihan täydellinen yhdistelmä tekniikkaa ja etsintää, muiden treenien seuraamista ja omaan koiraan keskittymistä, haasteita ja itsevarmuusboostia.
Oltiin kutsuttu meidän mökille kavereiksi Marianne & Manu, joiden kanssa sujui yhteiselo oikein mukavasti. Vähän kesärenkailla ajo lumipyryssä jännitti, mutta turvallisesti perillä pystyi sanomaan, että mökillä yöpyminen oli oikea ratkaisu.
Lauantai aloitettiin lähtötreenillä. Tää oli ihan huikea. Joka huoneessa oli lähikätkö, ja koira päästettiin etsimään vasta, kun se nuuskutti oikein kuuluvasti. Tää oli ihan valtava ahaa-elämys mulle; Just usein näyttää lähdössä haistelevan näennäisesti, mutta en oo ikinä aiemmin kokenut tuollaista, että se kesken malttamattomuusvinkumisen alkaa nuuskuttaa ääneen. Tästä palkaksi päästettiin siis etsimään ja koirat tulivatkin suoraan kätkölle.
![]() |
Kätkö tuolissa |
Ekalla kätköllä Just teki juuri tuon eli haisteli näennäisesti ja vapautuksesta ryntäsi tilaan. Otettiin lähtö uudestaan, mistä koiralla nousi vähän turhauma, mutta tässä ensimmäistä kertaa kuulin, kun vinkuminen vaihtui nuuskutukseen. Tästä sitten nopea löytö ja superpalkka. Sen jälkeen jatkoin Justin palkkailua ohjeita kuunnellessani, mutta jälkikäteen puhuttiin, että olisi voinut antaa koiran ekan löydön jälkeen mennä haistelemaan muun tilan loppuun, ettei löydöstä lopu etsiminen.
Toisessa tilassa oli kaksi kätköä - ensimmäinen taas lähikätkö ja toinen huoneen perällä. Lähikätköstä tuli superpalkka JA sitten sai jatkaa, toisesta löydöstä sitten vähän pienempi palkka. Jos koira porhalsi huoneeseen, otettiin takaisin alkuun - lähikätkö piti ottaa ensin ja sitten pääsi toiselle piilolle.
Kolmannessa huoneessa oli heti alussa auki oleva metallihäkki, jonka sisällä oli kätkö. Koira siis saattoi luulla sitä saavuttamattomaksi mutta kiertämällä kohteen pääsi tarkkaan paikkaan. Tässä näkyi hauskasti eri koirien osaamistasot. Just ja ainakin Riimi lämäyttivät ilmaisun saavuttamattomana suoraan ovelle. Kokemattomammat ihmettelivät, miten tällaista hajupilveä käsitellään. Ja joillekin koirille oli käsittämätöntä, miten tuollainen ilmaistaan, kun häkin sisään ei pääse esim istumaan eli eivät tajunneet peruuttaa ja istua luukun ulkopuolelle. Justin kanssa oli suorastaan huvittavaa, että se ei kyllä yhtään yrittänyt pyrkiä kätkölle, kun totesi sen saavuttamattomaksi. Kun en reagoinut, se meni painokkaammin ja painokkaammin maahan. Sitten se lopulta kiersi huoneen ympäri aivojentuuletuskierroksen ja tuli häkin ovelle, josta kas kummaa pääsikin kätkölle.![]() |
Lauantain säätila |
Viimeisessä huoneessa oli oikeasti saavuttamaton kätkö pulpetissa. Tällä Just teki oikein oppikirjailmaisun pyrkimällä joka suunnalta pulpettiin ja sitten vasta lukitsemalla vastauksen. Ja ovelta nuuskutus oli jo vakiintunut tässä vaiheessa.
Tän jälkeen ulkovaatteet päälle ja 3-luokan ajoneuvoetsintä seuraavana tehtävänä. Kuvan menopelien lisäksi oli vielä yksi iso auto (Caddy maxi). Lähtö oli kuvanottosuunnasta. Just porhalsi suoraan siniselle autolle, jonka keulasta nappasi ekan kätkön. Palkkasin pikkunamilla. Sitten siirryttiin peräkärryyn, jonka takalaidasta toinen löytö. Taas pikkunamipalkka. Kolmannesta autosta Just ensin ohitti vasemman kyljen, mutta auton perästä kääntyi ympäri ja sieltä suunnasta löytyikin saumakätkö.
Kolmeen löytöön meni jotain 1,5 minuuttia palkkauksineen, aika jäätävää toimintaa. Myös maahanmenoilmaisut toimi lumihangesta huolimatta. Sen sijaan ohjaaja teki kardinaalimunauksen unohtamalla sanoa "valmis"!! Nyt oon tehnyt tän mokan jo treeneissä ja unessa, joten ei sitten enää kokeessa samaa kiitos! Palkkaus jäi vähän harmittamaan. Ensinnäkin mulla ei ollut keskikokoisia nameja helposti saatavilla, oli vain ihan pikkuisia ja sitten isoja palkkoja. Ois mieluummin kannattanut joko ottaa kunnon palkkaukset löydöistä tai sitten ainakin yhteen väliin sosiaalinen palkka. Nyt meni ihme sohlaamiseen turhaa kapasiteettia.
Tää meni kaikilta aika hyvin, mutta peräkärrykätkössä oli sellainen erikoisuus, että ne, jotka kiersivät kärryn vastapäivään, ilmaisivat 5-10 cm sivuun. Just taas kiersi myötäpäivään ja sai helposti tarkan kohdan.
![]() |
Hyyde Caddy-kätköllä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti