sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Tokoviikonloppu

 Lauantaina 9.11. olin kouluttamassa rallya noutajaporukalle Taisteluorava-areenalla. Olin sanonut, että haluan palkaksi omalle koiralle sellaiset treenit kuin tarvitsen ja sen myös sain. Just teki ensin lämppänä vähän rallytemppuja, kun näytin ryhmälle joitain juttuja, joita oli helpompi näyttää kuin selittää. Sitten tehtiin niin, että osa porukasta meni roikkumaan sermille ja kaksi tuli kehään mukaan "liikkuriksi ja tuomariksi". Otin ensin kierron n. 15 metristä yleisön ohi. Tää meni kerrasta purkkiin. Sitten luoksarin diagonaalisesti hallin läpi niin, että loppuasento tuli yleisön väliin. Hienosti Just sulki ihmishäiriön ulkopuolelle ja keskittyi tehtävään. Viimeisenä juttuna liikkeestä maahanmeno + kierto eri sijainnissa. Kuvassa näkyy, kuinka sermillä roikkuvat ihmiset olivat ihan suoraan tötsien takana ja lisäksi vielä oikealla puolella oli pari tyyppiä (vasemmanpuolimmainen ihminen oli kauempana suorituksen aikana).

Tää olikin erinomainen treeni. Liikkeestä maahanmeno oli super, mutta kierrossa Just lähti ensin viistämään oikealle. Sitten tajusi itse, että suunta on väärä ja palasi takaisin keskilinjalle, johon pysäytin. Varmaan ekaa kertaa ikinä onnistui kierron korjaus! Käskystä ja käsimerkistä Just lähti oikeaan suuntaan, kiersi kartion joskin epävarmasti ja sitten lähti tyytyväisenä laukalla takaisin. Otin tähän oikein hyvät kehut mutta en palkannut. Sitten uusi yritys ja nyt oli tosi varma kierto. Sen verran turhauma nousi, että äänitehosteet oli päällä. Otin Justin sivulle asti ja superpalkkasin tämän, koska "oli vähän vaikeeta mutta tein silti" -asenne piti vahvistaa!

Sunnuntaina 10.11. kauden eka Ninan toko. Justille ohjelmassa liikkeiden vs. liikkeenvälien arvottaminen, ohjattu liikkurin + apparin kanssa sekä jäävien valmistelu. Nina siis selitti, että voisin ottaa välikehut ja bileet sosiaalisella palkalla liikkeen keskellä. Esim. "liike alkaa" - "maahan" - bileet. Sitten lennosta pyytää koiran uudestaan maahan ja tehdä loppuosa. Tää oli kyllä mielenkiintoinen ajatus, jota pitää jalostaa eteenpäin. Seuraamisessahan on joskus puhuttukin siitä, että voisi ottaa kesken liikkeen vapautuksen ja sosiaalisen palkkauksen ja sitten jatkaa, mutta en ole tainnut koskaan toteuttaa tätä ajatusta.

Ohjattu tehtiin niin, että Nina liikkuroi ja Iida vei kapulat. Just ei katsonut vasemman kapulan vientiä, ja Iida jäi seisomaan oikeaan reunaan, joten Just tuntui olevan aika vahvasti oikeassa kapulassa kiinni. Seurasi kuitenkin hienosti ja kun pyysin hakemaan vasemman, Just kääntyi vasemmalle tosi varmasti ja toi oikean ilman mitään epäröintejä. 

Jäävissä ensin tuli virhe seisomisessa, jossa Just kääntyi mun mukana. No tämähän korjaantuu vain luopumispalkalla, joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan istuminen ei meinannut onnistua ollenkaan! Tää on nyt vähän outo juttu, kun istuminen on ollut Justille vahvin jäävä. Yritin siinä sitten löytää mun vartaloavun, mutta kovasti hukassa oli. Maahanmenot sujui joka kerta.

Yhteistreenissä tehtiin kaukoja vuorotellen käskytettynä, jääviä rinnakkain ja luoksetulo toisten ohi. Kaukot onnistui aika täydellisesti, jäävien istuminen oli edelleen hukassa. Luoksetulo oli selvästi vähän jännä Justille. Onnistui kyllä ihan hyvin mutta näitä pitäisi tehdä lisää. Lopuksi kävi hauska juttu, kun Nina sanoi: "Tee vielä... liikkeelle mars." Nina oli siis sanonut "tee vielä istuminen", mutta mä en ollut kuullut sitä ja lähdin typeränä seuruuttamaan Justia tietämättä, mitä olen tekemässä 😂 Ninaa ja Justia turhautti, mutta Iida onneksi pelasti mut sanomalla, ettei hänkään ollut kuullut "istumista". 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti