lauantai 7. joulukuuta 2024

Ellin & Selinan valmennusviikonloppu - lauantai

Just löysi parkkikselta kauppalistan!
 Kun ei valmennusringin leireistä muuten saada tarpeeksemme, niin ostin sitten vielä paikan Heiluvan Hännän Ellin & Selinan valmennusviikonloppuun 16.-17.11. Olin edellisellä viikolla laitellut Ellin kanssa viestiä etäyksärin muodossa meidän ilmaisuasiasta, joten läpi viikonlopun oltiin valmiita ostamaan myös katsomisilmaisut.

Me aloitettiin launtaina  Ellin ulkoetsinnästä. Olikin aika erikoinen alue: maa täynnä Ellin autosta löytyneitä pikkuesineitä. Tuntui, että kun astuin askeleen taakse, kompastuin koko ajan johonkin 😂 Just keskittyi kuitenkin hienosti kohdehajun etsintään eikä yhtään harhautunut muihin hajuihin. Sää oli kostea ja tuulinen. 

Just kävi autolla aika kuumana, mutta sain vireen hyvin tasattua, ja mielentila oli Just passeli lähdössä. Se palkittiin: Just lähti heti lähdöstä oikeaan suuntaan ja nappasi ekan löydön 18 sekuntiin. Olipahan oikea Ellin kätkö, kun se oli penkillä olevassa juomatölkissä. Eipä oo itellä tullut tehtyä tuollaisia kätköjä. Sitten käytiin muutama seuraava kohde ja vähän seinää, kunnes Joku bongasi seuraavan hajun kahvapannasta ajassa 1:07. Ekan löydön palkkasin, tästä pelkkä sosiaalinen. Seuraavaksi käytiin seinusta läpi takaisin lähtöön päin, lipputanko ja muita kohteita, kunnes ohjasin Justin tassutossulle kämmen avoimena, ja sehän nappasi tossun suuhun eikä suostunut irrottamaan, ennen kuin otin sen käteen 😂 Eli jatkossa en ohjaa pienille kohteille samalla tavalla kuin pyydän Justia nostamaan mulle esineitä. Neljän minuutin kohdalla alkoi tuntua, että nyt ollaan käyty kaikki kohteet läpi ja ohjasin vielä kahdelle viimeiselle ajatellen, että ihan kohta sanon valmiin. Just ei tullutkaan mun tokaan ohjaukseen vaan juurtui ensimmäisen (pikkuinen radiopuhelin) kohdalle mun hiihdellessä jo liinan toisessa päässä ja pamautti ilmaisun siihen. Hieman hämmentyneenä ilmoitin löydön ja valmiin. Tää oli niin upea kätkölle jääminen ohjaushäiriössä, että Elli pyysi tämän luentomateriaaliksi 😍 Että ohjausten pitää olla niin kevyitä, että kun ohjaaja sanoo: "Tule nyt katsomaan täältä", niin koira vastaa "En tule". Tää oli kyllä kaikin puolin hyvä etsintä. Treenilistalle etenkin pikkuesineet ja ohjaushäiriöön vahvistusta.


Toinen tehtävä ulkona oli simppeli jatkamistreeni. Tässä olisi meidän ehkä kannattanut tehdä jotain muuta, koska on jo todettu, ettei Just jatka kovin hyvin pelkästä sanallisesta vihjeestä, kun hajupilvet on ihan vierekkäin. No, saatiin kuitenkin muita tärkeitä asioita esille ja niihin ohjeet. Lähdössä Just vinkui ja oli selvästi huonommassa mielentilassa kuin ekalle alueelle mennessä. Mä en myöskään pyytänyt sitä "käy siihen" vaan annoin vaan mennä. Tämä kostautui jo heti ekalla rykelmällä. Tai no, ensin pudotin vahingossa liinan enkä saanut sitä napattua uudestaan käteen, joten jouduin juoksemaan sen perässä 😂 Tässä vaiheessa Just olikin jo kohdentamassa ja nyt tuli kohdennus + katse -ilmaisun. Parin sekunnin viiveellä jessasin siitä. Palkkauksen jälkeen jatkamisvihjeestä Just meinasi mennä vielä samalle tuolille mutta muistutuksesta kääntyi pois piipaten ja sitten meni toiselle tuolille, josta bongasi välittömästi kätkön ja SLURPS! Nuolaisi sitä oikein sammakonkielityyliin. 10 sekunnin jäähyn jälkeen päästin uudelleen kohdentamaan ja nyt ilmaisi nätisti. 


Tästä pieni palkkaus. Välissä naurettiin Ellin kanssa, että näinköhän yksi seisomisen osto räjäyttää roskakäytökset, jos Just meinaa, että tänään kelpaa kaikki 😂 Justilla meinasi kuitenkin aika selkeästi mennä hermo meidän palaverin aikana, koska seuraavalle kätkölle mennessä nuoli taas oikein selvästi. Tästä 15 sekunnin jäähy ja uusi yritys. Tästä taas nätti ilmaisu, kevyt kehu "hyvä" ja jatketaan. Tän rykelmän toiselle kätkölle tulikin hieno ilmaisu, mistä bileet. Oikein silminnähden Just keskittyi, että vetäytyi ilmaisussa.

Kolmosrykelmässä olikin enemmän ongelmia. En viitsi edes laittaa tästä videota, kun on niin tuskallista katsottavaa. Kätkö oli ehkä jotenkin oudosti valunut sateen mukana, kun muutkin koirat etsivät tätä hirveän pitkään, mikä ei ollut tarkoitus. Eka kätkö löytyi hyvin, mutta sitten Justilla räjähti pää ihan totaalisesti. Ei voi mennä samalle penkille, josta on jo löytynyt kätkö 🤯 Kävi jopa ilmaisemassa saman kätkön, sitten parista muistutuksesta siirtyi eteenpäin tokan kätkön läheisyyteen mutta roiskaisi niin kauas tarkasta kohdasta, ettei todellakaan hyväksytty. Just meinasi esittää sinnikästä ja makasi varmaan 20 sekuntia vinkuen paikallaan, kunnes sai paremman idean ja meni etsimään metrin päässä olevaa namia. Sen estin ihan selkeästi ja lähetin uudestaan. Nyt tuli roiskaisu eri kohtaan 🤯 Tässä vaiheessa Elli sanoi, että voisi ottaa miniresetin ja uuden lähetyksen. Näin tehtiin ja nyt Just lähti taas vähän keskittyneemmin etsimään ja kumma juttu tarkka kätkökohtakin löytyi.

Tähän ohjeet:

  • Vaikka tiedän kätköt, kannattaa pitää pieni viive ilmaisun ja palkkavihjeen välillä eli ei jessata ihan heti maahanmenosta. Käytännössä sama viive, joka menee löydön sanomiseen eli löydön ilmoittaminen käy tähän hyvin.
  • Just vastaa aika huonosti siihen, että jään vain odottamaan. Ei ehkä oo sille kovin selkeää.
  • Justin vire laski aivan totaalisesti resetistä. Se pitäisi siis tehdä tosi paljon nopeammin eli "oijoijoi, tuu pois - näytä". Että koiralle tulisi fiilis, että ai niin, näin ei pitänyt tehdä, mutta vire ei laskisi niin alas, koska oli ihan tyhmää.
  • Ellin mielestä Just katsoi jo lähdössä, että jaahas jotain tuolitreenejä, ja lähti ihan eri fiiliksellä kuin ulkoetsintäalueelle. Sitten kun ei edes saanut syödä kätköjä, ei huvittanut enää yhtään. 
  • Ellin loppupalaute oli ihan paras: "Mä luulen, että jos ois ollut kivempi pelikenttä, niin ois jatkanut resetistä paremmin, mutta kun se kattoi jo lähdöstä, et hei kaks tuolii! Palkathan sil toimii, se tietää, et palkka tulee kyl joskus, mut se ois halunnut viel kivan pelikentän! Se antaa meille kyl palautetta: tehkää parempia alueita!" 😂😂😂
  • Tästä tuli mieleen ajatus, että voikohan ajoneuvoetsintä olla Justin mielestä tylsä pelikenttä?
  • Mainitsemisen arvoista on myös se, että jatkaminen toimi etsintäalueilla paljon paremmin kuin jatkamistreenissä. Voikohan tarpeeksi haastava tehtävänasettelu toimia eduksi tässäkin?


Tauon jälkeen Selinan alueet sisällä. Ensimmäisenä oli 3-luokan sisäetsintä salissa ja näyttämöllä. Käytettiin 2,5 minuuttia saliin, joka oli tyhjä. Sitten Just päätti mennä näyttämön puolelta, missä välittömästi alkoikin kohdentaa makuupussista, josta otettiin eka löytö. Sitten parin minuutin päästä Just bongasi toisen kätkön tuolien välistä ja teki supersöpön istumisilmaisun portaille 😍 Tän jälkeen palattiin vielä salin puolelle, kun mua oli jäänyt vaivaamaan yksi pöydänkulma, johon Just oli heilauttanut häntää. Varmistin Selinalta, että sinne ei jäänyt kätköä ja voin ilmoittaa valmiin.
Meiltä jäi yksi kätkö ja typerimmästä mahdollisesta syystä. Olin unohtanut kuivata Justin tassut sisääntullessa ja niistä jäi kamalat kuraiset tassunjäljet lattiaan, niin en kehdannut pyytää sitä hyppäämään sohvalle 🙈 Siellä oli sellainen kätkö, josta Just ei ollenkaan saanut hajua ohi haistellessaan. Kätkö oli selkänojan ja sohvatyynyjen välissä, eli sohvalle olisi pitänyt hypätä. Siispä jatkossa kuraisella säällä muista tassupyyhe!!

Lauantain viimeinen tehtävä oli ohjaajan aivojenräjäytyspeli eli numeropeli 🤯 10 numeroa, neljässä kätkö. Tätähän ollaan tehty kerran aikaisemmin, joten homma oli tuttu ja olin valmistautunut kestämään väärät vastaukset. Aloitus oli ihan paras. Just käveli suoraan kätkölle, mutta koska siellä oli avoinainen aukko, jotka aina kiinnostaa koiria, luulin Justin olevan siitä muuten vain kiinnostunut. Siispä sanoin "ykkönen kätkö" jo Justin kohdentaessa 🙈 Kakkonen oli tyhjä, samoin kolmonen. Sieltä Just hyppäsi seiskanumerolle, josta ilmoitin kätkön. Kyllä näin oli mutta sen paikantamisessa oli haasteita. Haju oli pudonnut ja tarttunut metallitelineisiin, joita Just hillosi oikein urakalla. Selina ystävällisesti huomautti mulle, että kyseisessä nurkassa on muutakin etsittävää, mistä tajusin, että ooh, tuossahan on seinäkin! Ohjasin siihen ja Just ilmaisi suoraan siihen, mihin olin ohjannut ja se oli oikein 😂 

Tästä palkkasin namipallolla. Jatkettiin ja arvasin, että kutosessakin olisi kätkö mutta ei ollut - se oli  samaa hajupilveä. Vitosessa sen sijana oli kätkö. Kasin kohdalla menin samaan lankaan kuin kutosen eli edelleen oltiin samassa hajupilvessä. Ysi oli tyhjä, ja kympinkin sanoin tyhjäksi, mutta Just pyöräyttikin nenää siinä kohdalla eli siinä oli kätkö. Olin siis seonnut myös laskuissa tai siis en laskenut ollenkaan, kun keskityin tarkkailemaan koiran reaktioita. Huomattavasti paremmin meni kuin viimeksi - puoleenväliin päästiin oikeilla vastauksilla! Ja vääriin vastauksiinkin osasin heti paikalla löytää syyn. 

Selina kiinnitti huomiota siihen, että namipallon jälkeen Justin työvire muuttui. Todettiin siinä, että välipalkkana toimii paremmin nopeahko nami. Mutta selvästi Just meinasi, että hommat loppuu pallopeleihin ja sen jälkeen oli huolimattomampi. Joskus oon antanut pienen purkkipalkankin keskellä etsintää ja sekin on ollut ihan ok. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti