Lahden leiri - positiiviset jutut

Kätkö oven tiivisteissä.
Haju taisi hävitä ulos

Ja sitten leirin parhaat annit. On ehdottomasti hyvä, että on erilaisia kouluttajia leireillä. Jokaisella on oma tyylinsä. Itselle ja omalle koiralle parhaat palat poimimalla saa todella hyviä ajatuksia. Ja myös jos kouluttaa muita, saa laajemman kattauksen mitä voisi hyödyntää. Puhumattakaan meidän ihanasta ja kannustavasta vertaistukiryhmästä 🥰 Kaikesta ei tarvii olla samaa mieltä, mutta jokaisesta koulutuksesta voi napata sopivimmat vinkit ja ideat omalle koiralle ja omiin treeneihin 💪 Tilat oli ihan huikeat (koulutuskeskus Salpaus) ja tarjosivat puitteet ihan mihin vain.

Sunnuntaina mulle kaikkein pysäyttävin hetki oli, kun Miikka puhui mun jännityksestä. Vähän aikaa piti ihan miettiä, että mitä. Enhän mä jännitä kokeita. Vasta silloin tajusin mun hirveän onnistumisenpaineen noissa treeneissä. Tuli taas epävarma pikkutyttö -fiilis.

Mun fiiliksistä huolimatta Justilla oli ihan hyvä motivaatio koko viikonlopun. Tää oli ihan huippu juttu siinä mielessä, että edelliset viikot oltiin Saanan ja Ellin kanssa pohdiskeltu motivaatioasioita. Tämän perusteella näyttääkin siltä, että ongelma ei ollut motivaatiossa itsessään vaan lähtövireessä. Nyt käytin enemmän aikaa koiran lämppäämiseen ja virittelyyn odottelussa. Lauantaina päästin Justin juoksemaan alueelle, su aamutreeniin otin vähän kontrolloidumman lähdön ja se laski virettä - tääkin oli tärkeä huomio. Hyvä muistutus oli sekin, että jos etsintä on ollut pitkä ja raskas, palkan pitää olla myös ajallisesti pitkäkestoinen.

Just reagoi voimakkaasti oikealla kopissa oleviin
kamoihin osaamatta kääntyä ympäri

Monelle koirakolle tämä oli ensimmäinen kosketus pitkään etsintäaikaan (15 min) ja jättialueisiin. Ohjaajilla oli aika huikeat fiilikset huomata, kuinka hienosti koirat jaksoivat etsiä. Tämä saattoi jopa tasata koiraa, kun heti kahden minuutin jälkeen ei poistuttu tilasta; kerrankin sai etsiä tarpeeksi! Samoin tämä oli monille eka kerta, kun tekivät etsintää tietämättä kätköjen määrää. Se on tavallaan rentouttavaa: etsit määrätyn ajan ja sitten palkkaat koiran, ei tarvii laskea, että plääh, ei löydetty tiettyä määrää. Joillekin myös vapaana etsiminen oli uutta, samoin kuin koiran päästäminen tilaan yksin niin, että itse jäi kauemmas, jopa ovelle asti. Tosi tärkeitä harjoituskohteita! 

Pitkään etsintäaikaan liittyi myös ajatus tauottamisesta. Jos näyttää siltä, että koira on väsähtänyt eikä työskentele enää tehokkaasti, voi kokeilla pitää pienen tauon ja sitten jatkaa uudestaan. Tää oli etenkin pisimpiä kolmosen etsintöjä ajatellen tärkeä idea. Jos koira saa tauosta uutta virtaa, se voi olla huomattavasti järkevämpää ajankäyttöä kuin etsiä koko aika putkeen puolivaloilla. Justin kanssa käytin tätä sunnuntaina toisen löydön jälkeen pitämällä juomatauon. Se olikin erinomaista, koska sitten jaksettiin etsiä vielä n. 1/5 alueesta, josta Just taisteli itsensä itsenäisesti hankalasti saavutettavalle kätkölle, mihin sitten lopetettiinkin.

Isoilla alueilla myös etsintäsuunnitelman teko ja strategiat nousivat aivan uudelle tasolle. Mä en onnistunut niissä kovin hyvin omasta mielentilasta johtuen lauantaina, mutta sunnuntaina meni vähän paremmin. Alueen jakamisesta osiin ja ajankäytöstä puhuttiin paljonkin. Lisäksi oli tärkeä ajatus, että etsinnän aikana koiran reaktioiden perusteella valitsisi paikan, jonne palaa, kun aikaa on jäljellä 30 sek tai 1 min. Koiran ensimmäinen reaktio on tosi tärkeä huomioitava, ja jos se ei heti johda löytöön, sinne kannattaa palata toisesta suunnasta.

Miikan mukaan ohjaajat usein keskittyvät kohteisiin, kuten tuoleihin, ja ignooraavat seinät. Seinät kannattaisi käydä läpi ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen - voi olla kätköjä, jotka saa vain yhdestä suunnasta. Ei saisi jäädä blokkaamaan koiraa mihinkään ahtaisiin kohtiin. Koira ei välttämättä osaa tai pysty ilmaisemaan esim. pää vinossa - ahtaissa tiloissa ilmaisua pitää harjoitella erikseen.

Tyhjä nurkkaus. Just ravistelikin tän jälkeen.

Jatkaminen oli myös aihe, jota käytiin läpi. Ainakin yhdelle koiralle oli tosi iso vaikutus sillä, että ohjaaja lähetti koiran uudelleen löydön jälkeen. Esim. otti vaikka valjaista kiinni tai sivulle, parin sekunnin huilit ja sitten jatketaan. Tällöin jäi jatkamisesta sekoilu pois. 

Oli hauska, että oltiin juuri edellisenä viikonloppuna Ellin kanssa pohdittu sitä, että Just pitäisi laittaa jatkamaan läheltä edellistä löytöä. Miikka selitti tätä samaa, että ohjaa koiransa jatkamaan ihan vaikka kahden sentin päästä löydöstä. Nosessa kätköt ei ihan senttien päässä toisistaan ole, mutta esim. viereisessä kohteessa voisi hyvinkin olla. Myös lähetyksen käsimerkillä on vaikutusta. Kannattaa välttää "hakulähetystä" eli käsi suorana lähettämistä horisonttiin vaan mieluummin ohjaa "lyhyellä kädellä" tarkasti.

Lisäksi erittäin tärkeä pointti oli se, mihin tekee sosiaalisen palkan / välipalkan. Miikan ajatus oli, että se pitäisi tehdä tyhjällä lattialla, jossa ei ole etsittävää, tai jo etsityllä sektorilla. Tällöin jatkamaan lähteissä ei vahingossa vedä koiraa ohi seuraavasta kätköstä.

Miikka puhui myös välipalkan laadusta, on se sitten sosiaalinen tai ei. Joitain koiria voi tasata pelkkä mekaaninen namipalkka, ilman hihkumisia. Tämä myös vaihtelee etsinnän keston mukaan. Esim. Justille tein päivän ekasta löydöstä niin vauhdikkaan sosiaalisen palkan, että se yltyi jopa haukahtamaan, mikä on harvinaista. Jäin "vatvomaan" liikaa eli käytännössä liian monta läpsyä. Meni siis vähän överiksi. Jos koira on virkeä ja etsintämotivaatio korkealla ja haluan superpalkata ekasta kätköstä, siihen ei välttämättä kannata yhdistää överiä sosiaalista palkkaa. Samoin tässä samaisessa tilanteessa sorruin taas siihen eksymiseen, ja koiralle tuli "en minä tiedä, mistä me jatketaan" -turhauma.

Yhdelle koiralle sopi tosi hyvin se, että ohjaaja palkkasi sosiaalisesti silittelyillä. Samainen koira huononsi työskentelyään huomattavasti, kun yhdeltä löydöltä ohjaaja sanoi vain: "Taitava!" ja siinä kaikki. Tärkeä huomio tämäkin! Sitten taas on koiria (esim. Just), joita ei todellakaan voi lääppiä etsinnän aikana. Yhtä koiraa myös harmitti tauon pitäminen.

Sunnuntain lähikätkö. Lähtö kuvan oik. reunasta

Tää löytyi hyvin

Yksi palkkaukseen liittyvä kysymys oli myös se, kuinka paljon koiraa palkataan ennen etsintää. Etenkin, jos koiralle "viljellään" samaa palkkaa ennen etsintää hengailusta, voi kysyä, heikentääkö se motivaatiota etsintään tai ilmaisuun. Jos siis ilmaisun motivaatio ei ole riittävän korkea, voi kokeilla muun namittamisen vähentämistä ja arvonlaskua ja nostaa ilmaisusta saatavan palkan arvoa.

Myös erikoiset piilot saivat kiitosta. Nosekontekstissa usein vähän jämähtää kaavoihin, niin oli hyvä, kun ei-noseihminen laittoi boksin ulkopuolelta kätköjä. Esim. nurkassa verhon takana roippeissa ollut kätkö, muovikannen alla, tuolin päällä olevien kamojen takana, roskiksen takana, ovistopperi tuolin alla, tason alla oleva piilo, jonne koiran piti tunkeutua ja sellaiset, joille koira joutuisi näkemään vaivaa päästäkseen kätkölle eli esteitä edessä tms. 

Jossain tuolla kamojen takana oli kätkö

Sunnuntaina oli lähikätkönä sellainen, johon ei johtanut ihmisen jälkiä - Miikka oli laittanut kohteen paikalleen kauempaa. Tämä aiheutti monelle koiralle päänvaivaa, ja siitä huomasi, kuinka koirat on oppineet ottamaan "vinkkejä" kätkön paikantamiseen. Osittain hajukuva-asia, osittain joustavaa strategiaa. Tämä kätkö muuttui helpommaksi, kun yksi koira oli sen löytänyt - nyt sinne toi jäljet.

Nosekokeissa harvoin ohjaaja saa itse availla ovia, mutta tästäkin tuli mielenkiintoinen ajatus, joka ei oo aiemmin tullut mulle vastaan. Jos mahdollista, kannattaisi ovea vain raottaa, jolloin koira saa haisteltua ensin pienestä ilmaraosta etsittävää tilaa - sen sijaan, että pöläyttäisi kaikki hajut tilasta kerralla oven avaamalla. Mä koin hankalaksi tän siksi, että kädet meinasi loppua kesken, mutta koirista kyllä näki, että haistelivat eri tavalla, kun pääsivät ovenrakoon.

Erittäin mielenkiintoinen huomio Miikalta lauantaina Justin etsintään liittyen oli se, että mun crocsien suhina vaikutti Justiin. Mähän en yleensä ikinä käytä nosessa crocsuja mutta nyt käytin nilkkahaavan takia. Just kuulemma juoksi alueella eteenpäin, kun mä hiihtelin perässä. Sitten, kun oli pari minuuttia juossut, tasaantui tarkempaan etsintään ihan erilailla. Tätä olisi pitänyt sunnuntaina tarkkailla enemmänkin. Ei ihan hirveen suositeltavaa tuokaan ole, että ekat pari minuuttia menee hölkkäilyyn, vaikka se saattaa koiran mielessä olla hyvinkin järkevää, koska saa "kokonaiskuvan" alueesta.

Sunnuntaina viimeisenä muu ryhmä teki purkkirataa. Vanha postaus aiheesta tässä:

https://lyytikainen.blogspot.com/2022/08/valkkuleiri-purkkirata.html

Mulle ja Mariannelle konsepti olikin tuttu. Taaskaan ei tullut tietoa, että rata voi olla myös tyhjä, mikä hämmensi ohjaajia ja koiria. Viime kerrasta viisastuneena huutelin taustalta ohjaajille "kehu!!", jos tyhjä rata oli ohitettu hyvin. Uutena ajatuksena tuli se, että Miikka opettaa pennun ensin käymään purkkirataa läpi niin, että jokaisen purkin päällä on nami. Tätä tehdään pari kertaa, kunnes pennulla on hyvät odotusarvot siihen, että kaikki purkit tarkistetaan. 

Jäin vielä miettimään tätä konseptia siltä kantilta, että sen pitäisi vahvistaa koiran jäämistä kätkölle, koska sen ohitettuaan paluuta ei ole. Oon siis paljon miettinyt teemaa Justin kohdalla, mikä olisi sille paras treeni tähän. Tämä kuitenkin estää vertailevan tutkimuksen. Jos esim. ajattelee laatikkoetsintää, niin koirahan on vain fiksu ja kokenut, jos se tarkistaa viereiset laatikot ennen vastauksen lukitsemista - niissä voi olla vahvempi haju. Jos koira heti pamauttaa ilmaisun saatuaan hajun, onko se silloin tehnyt tarpeeksi tarkan analyysin?

No, sitten Justin sunnuntain viimeiseen treeniin. Paras kohta viikonlopusta oli se, kun ennen viimeistä harjoitusta kysyin Miikalta, mitä me siis tehdään. Hän vain hymyili ovelan näköisenä, että näät kohta. Sitten kun Miikka selitti homman, olin vaan sillee et "ai tyhjä vai kätkö, täähän onkin tuttu peli" 😂 Meillä oli siis tehtävänä tsekata neljä vierekkäistä vessaa. Mulla oli viisi (!) sekuntia aikaa sanoa todeta tila tyhjäksi tai kätkölliseksi. En kyllä ihan viidellä sekunnilla ole tätä peliä ennen pelannut 😂

Ensimmäisessä vessassa hätiköin ja sanoin "kätkö", vaikka Just vain haisteli tilaa ilman reaktioita. Tässä kohtaa Miikka muistutti mua oviasiasta eli että avaamalla oven pöläytän kaikki hajut kerralla käytävälle. Tokalle wc:lle tsemppasin, raotin ovea ja päästin koiran hitaasti sisään. Tyhjä! Kolmas oli hauska, kun Just ensin vain haisteli, mua korvensi aika, sitten Just kiinnostui jostain kohteesta, sanoin "Kätkö!" ja samalla hetkellä Just tarkensi ja aloitti ilmaisun 😂 Ai että! Tätä mun pitäis tehdä varmaan joka treeneissä melkein joka etsinnässä.

Oletin, että tää oli ohjaajan treeni, mutta Miikka sanoi loppupalaverissa, että kyllä tää oli koirankin treeni. Jos koira olisi tässä ohittanut kätkön, ei olisi päässyt enää palaamaan ja kaikki muut vaihtoehdot olisi olleet tyhjiä. Kyllä me vielä löydetään meidän tapa treenata asiaa!

Lahden leiri - negatiiviset jutut

Näin kahden viikon jälkeen pystyn ehkä järkevään analyysiin. Ehkä.

Lahden leirillä 31.8.-1.9. oli kouluttaja poliisikoiranohjaaja Miikka Ounila, joka olikin meille tuttu kahden vuoden takaa. Tiedettiin etukäteen, että hän vetää hyvin erityyppisiä treenejä kuin nosevalmentajat. Olin miettinyt, onkohan järkevää mennä tällaiseen koulutukseen viikkoa ennen SM:ia ja oli kyllä ihan validi kysymys. Tällä kertaa Miikka kysyi ennakkotiedot, ja kerroin siinä SM:ista ja että haluan painottaa itsevarmuutta. Olin valmistautunut siihen, että saatan joutua sanomaan vastaan tai kieltäytyä tekemästä jotain treeniä. Miikka sen kyllä kuunteli ja huomioi, joten ehkä muidenkin olisi kannattanut esittää sama kysymys 😅 Koko ryhmälle pisteet siitä, että tällä kertaa kyseltiin tosi paljon!

Alkupalaverissa kerroin, että meillä on joskus haasteena, ettei Just työstä kerrasta hajupilveä loppuun alueen ekalla kätköllä. Miikka sanoi, että hänellä on tähän harjoitus, ja olin ihan innoissani, että jes, päästään heti käymään tätä asiaa läpi huippuammattilaisen kanssa. Noh, toisin kävi. Tai siis kyseinen harjoitus esiteltiin sunnuntaina viimeisenä. 

Disclaimerina pitää mainita, että mulla oli ihan valtavat onnistumisenpaineet SM:in takia. Oli "pakko saada hyvä treeni". Kun tämä ei toteutunut lauantain aamutreeneissä, mulle tuli niin paha asenneongelma, etten saanut mitään oppimisen asennetta esille. Onneksi meillä on niin ihana ryhmä, että kun koko maanantaipäivä puitiin leiriä wa-ryhmässä, niin sieltä sai kerättyä hyviä oppeja ja vinkkejä jatkoon. Sain myös paljon pohtia sitä, millainen nosekouluttaja minä haluan olla, mikä onkin tärkeä asia miettiä.

Lauantain aamutreenit alkoi 4 minuutin sokkoalueella, josta moni ei löytänyt yhtään tai sitten löytyi yksi. Hajupilvet kyllä leijailivat jossain, mutta mulle jäi fiilis, että ne eivät johtaneet mihinkään. Ilmastointi ehkä myös vaikutti asiaan tai sitten hydrolaatti oli vanha. Just teki tällä alueella yhden löydön (yläkuvassa oikea nurkka). Sen lisäksi mieleen jäi sen eka reaktio vasemmassa takanurkassa olevaan tuoliin, jonka jalassa oli kätkö ja päällä esim. kengät. Kengät ois ollut kiva kätköpaikka, mutta koska Just haisteli ne eikä jäänyt työstämään, oletin, että kyseessä oli reaktio häiriöön. 

Tokassa kuvassa olevan tuolin alla taas oli kätkö ovistopparissa. Tätä pohdiskeltiin paljonkin: Haju oli levinnyt tuoliin mutta ei paikantunut toppariin. Kun tokan kierroksen aikana sai käydä itsenäisesti ottamassa ekan alueen kätköt uudelleen, Just, Halla ja Hyyde ainakin haisteli suoraan stopparin päältä. Omasta koirasta voin sanoa, että ei minkäänlaista lamppua syttynyt siinä kohdalla eli ei ollut vahvin haju siinä, ei mitään kysyvää katsetta tai kulmien kurtistusta, mikä olisi ilmentänyt epävarmuutta vastauksen lukitsemisesta. Eli kyse ei ollut siitä, että koira ei olisi osannut tai uskaltanut tunkeutua tuolin alle. 

Tokalla alueella sama meininki jatkui mutta vähän enemmän tuli löytöjä. Muistaakseni alkupään koirat tekivät vähemmän löytöjä. Tälläkin alueella oli tärkeä huomio ensimmäisestä reaktiosta: Just meni suoraan ovelta haistelemaan tuota jatkojohtoa. Näytti jo siltä, että menee sitä pitkin suoraan kätkölle mutta sitten "eksyi" eikä löytänyt, vaikka ohjasinkin haistelemaan tikkaita ympäri. Yhden toisen koiran suorituksesta mulle jäi sellainen kuva, että koira ilmaisi, kun löysi siirrännäisen, ei vahvinta hajua. Toki koskaan ei voi tietää. Tämän nähtyäni päätin, että me ei mennä enää 2. tilaan uudestaan, en halua yhtään vahvistaa tällaista.

Just teki siis tämän alueen alussa ja löysi yhden saavuttamattoman kätkön, ja senkin löytö-ilmoituksessa meillä oli epäselvyyksiä. Alueella oli kai 5 kätköä. Kaikki siis etsivät annetun ajan ja sitten ulos eli kuten kolmosluokassa, vaikka koira olisi ollut lähelläkin hajupilveä. (Toki ei nyt kohdennuksesta vedetty pois.) Jälkeenpäin sitten sai kuulla, mitä kaikkea on mokailtu. 

Tässä vaiheessa oli lounastauko ja mua alkoi ärsyttää ja paljon. Tuollainen hajupilvien jättäminen oli viimeistä, mitä oisin halunnut koiralleni vahvistaa etenkään tässä kohtaa. "Täällä on jotain epämääräisiä hajupilviä, ei löytynyt, hieno homma, mennään syömään palkkaa." 

Tähän valkkukaverini nostivat pointin, että tämä on tärkeä tieto, jos sulla on virkakoira. Miikka sanoi, että  jos koira ei saa tarkennettua (vaikka reagoi ja yrittää tarkentaa), niin ohjaa 2 kertaa eri suunnista ohi. Jos ei löydy, niin voi voi 🤷‍♀️ Tähän lisäsi vielä sen, että menee muualle haistelemaan välissä ja sitten palaa vielä tarkistamaan kohteen. Tää ei tosiaan ole nosekontekstiin millään lailla toivottavaa. Ja jos alueella 7 koiraa löytää kukin 0-1 kätköä, niin jotain pitäisi muuttaa. Ei ole motivoivaa kenellekään etsiä 4 minuuttia tilaa, jossa on hajupilviä mutta ei tule löytöjä eli ei käy tyhjän etsintäharjoituksestakaan. Ei koira siitä ainakaan mitään toivottavaa opi, todennäköisesti vain toteaa, että ei osaa mitään eikä koskaan onnistu. Oon yrittänyt ajatella, että jokainen treeni merkitsee. Mitä koira oppi tästä treenistä? Jos sillä ei vahvisteta toivottua asiaa, niin voi kysyä, vahvistettiinko väärää asiaa. Sitäkään en todellakaan ymmärtänyt, että kaikille koirille (mölli-3-lk) tehtiin samat treenit ihan samalla tavalla juuri mitenkään muokkaamatta, selvisi koirat siitä tai ei. Esim. vaikka yhdelle koiralle tuli enemmän valeita kuin oikeita ilmaisuja, he jatkoivat silti ihan samaan tyyliin koko viikonlopun läpi. Kuinka paljon yhdessä viikonlopussa olisi ollut potentiaalia, kun se kaikki olisi saatu vahvistamaan oikeita asioita!

Vaihtoehtona olisi voinut olla esimerkiksi keskustelu:

Kouluttaja: "Missä koirasi reagoi?"

Ohjaaja: "tuolla ja tuolla ja tuolla"

K: "Hyvä, no menkääpä yhteen noista ja mieti, missä se ei ole haistellut." / "Seisotko mahdollisesti kätkön edessä?"

Saadaan homma maaliin ja lopetetaan löytöön. Esim jos ohjaaja on seissyt kätkön edessä, on tosi avartavaa nähdä se ero heti eikä kahden tunnin päästä kuulla, että näin kävi. Mä oisin tarvinnut siitä välittömämpää palautetta, mä opin sillä parhaiten. Tää on itse asiassa varmaan aika iso kulttuuriero. Miikalla oli siis periaate, että etsinnän aikana ei pölistä vaan keskitytään seuraamaan koiraa ja sen reaktioita. Tämä on tietysti tosi hyvä, jos ohjaaja höpisee turhia ja häiritsee omaa ja koiran keskittymistä sillä - näitä on nähty! Mä taas oon muissa harrastuslajeissani aina tottunut, että joko saan välitöntä palautetta tai sitten isomman suorituksen jälkeen saan palautteen ja pääsen heti kokeilemaan uudestaan korjata pieleen mennyttä kohtaa /asiaa. Verrattuna siihen, että yrittäisi korjata seuraavaan 15 min sokkoetsintään, jossa on eri piilot. Kyllähän sitä oppimista näinkin tapahtui, joillain enemmän, joillain vähemmän, ja asenneongelmaisella varmasti vähiten. Moni ohjaaja nappaili edellisistä etsinnöistä hyviä pointteja ja hyödynsi niitä seuraavissa 💪 

Ymmärrän, että ekat treenit on vaikeat, jotta nähdään, mitä koirat osaavat ja eivät. Mutta olisin odottanut, että ekan, viimeistään tokan treenin jälkeen oltaisiin pureuduttu näihin kysymyksiin ja tehty enemmän tekniikkatreeniä esim. hankalasti ilmaistaviin kätköihin. Miikka jokaisessa keskustelussa painotti, että koiraa opetetaan pieninä paloina. Koko viikonlopun odotin näitä paloja 😂 Lähes kaikki oli ohjaajan treeniä, mikä sekin on tietysti tärkeää. Leiri on kuitenkin kokonaisuus, ja mun mielestä parhaissa leireissä on ollut tasapainoisesti etsintää, koiran treenejä ja ohjaajan treenejä. 

Kolmas alue oli tosi iso puutyöpaja, johon aikaa 15 min. Lounaan päättyessä sanoin sitten, että en halua tehdä kolmatta treeniä tuohon tyyliin. Tehtiin sitten niin, että Miikka vinkkasi meidät eteenpäin, jos meinattiin jäädä liian pitkäksi aikaa hilloamaan häiriöhajuja. Myös strategia- ja ajankäyttösuunnitelmaa piti miettiä, mutta mun päässä ei ollut kapasiteettia siihen, kun olin niin tiloissa. Lisäksi hydrolaatti vaihdettiin. Lopetettiin myös aikaisemmin, reilun 10 minuutin kohdalla, kun Just oikein taisteli itsensä kätkölle, joka oli kuvassa näkyvässä nurkassa ritilän alla. 

Tää menikin paremmin. Tai siis taas löydettiin alle puolet kätköistä mutta ei harmittanut. Aika vaikea löytää, jos ei käy sielläpäinkään 🙃 tai jos juoksee ohi. Just sai myös extrapitkän palkkauksen, kun sai hakea namipalloa sata kertaa meidän palaverin aikana.

Viimeisenä tehtiin sitten pikakierros yhtä kätköä, joka oli kuvassa näkyvän taulun takana korkea. Just reagoi todella voimakkaasti punaiseen pömpeliin ja etenkin sen astinlautaan. Käytiin läpi tosi tarkkaan sen ympäristö ja seinusta, osasin myös ohjata Justin taulun alla oleville työkalupakeille. Mutta kätkölle päästäkseen olisi pitänyt kiivetä pakkien päälle, mihin Just ei lähtenyt ja mitä itse pidin vähän riskaabelina, joten annettiin sen olla. Tätä ei ollut kukaan löytänyt. Käännyttiin ympäri ja lähdettiin pöydän reunoja pitkin kohti kuvanottopaikkaa, josta Just nappasi välittömästi matalan kätkön kipon alta.

Yksi tärkeä lauantaina tapahtunut asia oli oma hajoaminen lounasaikaan. Olin tosiaan kuukauden verran valmistautunut sanomaan vastaan, sitten keräsin puoli tuntia rohkeutta sanoakseni sen, minkä jälkeen pari tuntia keräilin itseäni. Kävin ensin 45 minuuttia kävelemässä metsässä, sitten marisin kavereille, lopulta kävelin yksin parkkipaikalla pää sauhuten. Se, mikä mut veti pinnalle, oli Justin kysyvä katse. Ymmärsin, että en voi ottaa Justia autosta tällaisessa mielentilassa. Ei ole Justin syytä, Just ei saa joutua kokemaan painetta tästä. Sitten kun otin Justin autosta, ja mentiin lämppäalueelle, koiran iloinen tekeminen sai mut taas järkiini. Kuunteluoppilas-Sanna sanoi jopa, että musta ei yhtään näkynyt, että olin parikymmentä minuuttia aiemmin ollut täysin pois tolaltani. Eli aika hyvin pystyin ulospäin esittämään olevani ihan toiminta-alueella. 

On kyllä hämmentävää, miten oma mieli toimii. Ja kun tässähän ei ollut kyse mistään muusta kuin siitä, että en saanut koiralleni hyvää treeniä, vahvistettiin ihan vääriä asioita. Veti vertoja Pornaisten kokeen väärän löydön aiheuttamaan aivomyrskyyn.  En pysty yhtään käsittelemään sitä, että koen olleeni epäreilu koiralleni. 

Kempeleen valkkuleiri - sunnuntai

 Sunnuntaina oli vuorossa ulkotreenit. Aluksi käytiin teoriaa ajoneuvoetsinnästä ja suunniteltiin päivää. Mikäs siinä auringossa istuessa! 😎 Aika vaan meinasi mennä vähän tiukille, että minä ja Jenni ehdittiin junaan. Hajuina oli sekä eucalyptus että laakeri. Justin ilme oli vähän hämmentynyt, kun lähtöhajut olikin molemmissa purkeissa!

Ensimmäinen etsintä oli laatikot, joita ei varmaan ennen ole tehty ulkona. Sinänsä Justia ei pohja hajuineen haitannut mutta aika hidas etsintä kokonaisuudessaan. Kummatkin kätköt löytyivät kuitenkin, mutta taas Justin teki mieli kaataa laatikoita. Onneksi pahvilaatikoilla ei ole noin paha, mutta nää kannelliset muovilaatikot oli ihan vastustamattomia tassuille. Treenattiin sitten taas sitä, että Anita naksutti Justin tullessa nenä edellä laatikolle ja tästä saatiin hyviä onnistumisia ja toimintasuunnitelma vastaisuuden varalle.

Toinen alue kota, jossa myös kaksi kätköä.  Oltiin sovittu, että korkealla kätköllä Anita naksuttaa, kun Just kurottaa hyvin kohti hajulähdettä. Ensimmäinen olikin 130 cm korkea, ja sen Just paikansi melko nopeasti, mistä naksu ja kunnon palkkaus, vaikka oltiinkin 2-lk alueella. Toinen, matala kätkö seinälaudan oksankolossa olikin yllättävän vaikea! Kun 30 sekunnin varoitus tuli, otettiin strateginen aikalisä, jossa käytiin Anitan kanssa läpi Justin reaktioita tähän mennessä, mihin kannattaisi käyttää loppu aika. Tää oli ihan loistava juttu oman oppimisen kannalta ja tätä käytän ehdottomasti jatkossakin treeneissä. Kokeessakin ois toki ihan kiva mut tuomari ei taida suostua 😂 No, olin siis melko varma, että kätkö on tällä ikkunaseinustalla. Oikein. Just oli aika paljon haistellut ylöspäin ikkunanpuitteisiin. Kyllä mutta sääolosuhde? Aurinko paistoi suoraan seinään eli haju nousee ylös. Siispä etsitään alempaa reaktion kohdalta. Tälläkään ohjeella ei kätkö meinannut löytyä, kun siihen piti osua ihan Just kohdalle. Siispä käytettiin täsmäetsintätekniikkaa (ed. päivän listalla kohta 3) ja sieltähän se kätkö löytyi. Huh, miten kovan työn Just teki!

Kolmas alue musta ulkorakennus. Tässä rupesi näkymään, että Just oli jo tosi väsynyt - tarkennus oli vaikeaa ja talon alla olevat kaninkolot alkoivat kiinnostaa enemmän. Ohjaajan aivot alkoivat olla yhtä seis - taas olisi pitänyt huomioida koiran eka reaktio. Just nimittäin meni heti aluksi tuohon vasemman kätkön läheisyyteen mutta ei saanut tarkennettua. Käytiin sitten muu alue läpi ja palattiin tähän, mistä löytö. Kottarit käytiin myös haistelemassa ja Just oli hypännyt seinää vasten muutamassa kohdassa. Tässä oli kyllä vähän vaikeuksia tarkentaa korkeaa, kun alla oleva maa oli kalteva ja sillä oli huono seistä. Otettiin taas 30 sekunnin aikalisä, jossa analysoin, että päätyseinässä ja kottareissa ei ollut mitään reaktiota. Oikein, suljettiin ne pois. Koira on hyppinyt seinää vasten, joten toinen kätkö voisi olla korkea. Oikein. Anita kysyi, missä kohtaa Just oli hyppinyt seinälle - ja tähän en osannutkaan enää vastata. Oli autuaasti jo unohtunut 🙈 No kätköhän oli siinä, mihin Just oli heti ekalla kierroksella hypännyt.

Viimeinen seinä otettiin ilman kouluttajaa, kun Anita aloitti jo seuraavan kanssa. Tää oli ihan simppeli ykkösluokan alue yhdellä kuononkorkeudella olevalla kätköllä. Tässä haasteita tuotti lähinnä väsymys - pupunpapanat motivoi etsimiseen maasta. Saatiin kuitenkin löytö purkkiin ja sitten pakattiin reppu ja lähdettiin marssimaan kohti asemaa. Ajoneuvot jätettiin tarkoituksella väliin, koska Just ei olisi enää jaksanut tehdä huolellista työtä. Onneksi ei tehty yhtään enempää aluetta - Justilla oli nimittäin hirveä kakkahätä, vaikka oli tehnyt aamulenkillä. Ilmeisesti liikaa herkkuja tuli syötettyä viikonlopun aikana, kun seuraavana yönä oli sitten ripulia. Ei ihme, että etsinnän laatu oli niin paljon huonompi kuin lauantaina, kun väsymyksen lisäksi maha oli kipeä!

Kaiken kaikkiaan ulkoetsintä tuntui kyllä taas tosi haasteelliselta etenkin näin talven jälkeen. Pitää nyt siirtää etsintöjen painopistettä ulos, ja ottaa noita strategisia aikalisiä, josko joskus oppisin käyttämään 30 sekuntia hyödyllisesti.

Yksi iso oppi sunnuntailta, jota pitää alkaa hyödyntää kaikissa lajeissa: joskus paras treeni on se, joka jätetään tekemättä. Eli pitäisi päästä eroon siitä "vielä yksi toisto" -syndroomasta. Nosessa tämä korostuu siinä, että jos on tehnyt alueen, niin haluaahan ne käydä etsimässä. Mutta jos on takana jo monta superhienoa etsintää ja koira on tehnyt mahtavaa työtä, niin ei tarvii ottaa sitä "viimeistä helppoa" aluetta enää. Koska se voikin olla yllättävän vaikea olosuhteiden tai koiran väsymyksen takia. Tästä saatiin heti erinomainen esimerkki seuraavan viikon kotitreeneissä, mistä tarkemmin erillisessä postauksessa. Tää syndrooma on isoimpia ongelmia mun treenaamisessa ja siitä olisi erinomainen aika opetella pääsemään eroon esim. nyt.

Kempeleen valkkuleiri - lauantain iltapäivätreeni

 Iltapäivällä teemana oli ohjaajan toiminta - järkevä ja pöljä. Aluksi Anita kertoi vähän teoriassa, että hän pitää ohjauksessa 3 tasoa:

1. Ohjaaja antaa koiran työskennellä itse ja pitää vaan mielessään kirjaa, mitä on vielä etsimättä.
2. Ohjaaja lähettelee koiraa tarkistamaan paikkoja ja kohteita, jotka koira on skipannut ekalla kierroksella. Tällaisia voi olla vaikka huoneen kulmat. Anita neuvoi näihin lähetyksiin samanlaisen käsiliikkeen, kuin jos ohjaaja heittäisi jotain. 
3. Ohjaaja lähettää koiran tarkistamaan täsmäkohtia, esim. reikiä seinässä. Tällaista ohjausta pitäisi olla tosi vähän, ehkä 2-5 %.

Nenän pitää aina voittaa ohjaajan ehdotukset. Eli jos ohjaaja ehdottaa koiralle, että etsipä vasemmalta mutta koira saa juuri silloin hajun oikealta, koiran pitäisi (antaa) lähteä oikealle.

Ensimmäinen treeni oli kolme putkenpainoa. Niillä treenattiin ohjaajan epäloogista käytöstä. Tässä linkki videoon: https://photos.app.goo.gl/Z4CZhmj2djmSoTWH8 

Tässä meillä kävi eeppinen valmisteluvirhe. Oli tarkoitus tehdä tämä ilman hihnaa, joten olin päästänyt Justin vapaaksi. Sitten meni vielä hetki, kun Anita järjesteli painoja. Just ehti tällä välin ottaa toko-/rallymoodin eli oli vahvasti kontaktissa mun kanssa. Tuo hihnan irrotus ja sivulletuloista palkkaaminen tuntuu aika vahvalta vihjeeltä sille. Kun sitten lähetin sen etsimään seisten itse paikallani, se meni lähtötötsälle ja heitti siihen maahan. Kaikki repesivät nauramaan paitsi Just, joka nousi seisomaan - ilmeisesti mietti, että ai niin, merkillähän piti seistä eikä maata. Sitten otin kaksi askelta eteenpäin ja Justkin liikahti kohti putkenpainoja, sai hajun ja merkkasi kätkön, mistä Anita heti naksutti, että saatiin oikea moodi päälle. Seuraavaksi lähetin koiran etsimään kävellen itse tosi reippaasti. Tän Just selvitti hienosti ilmaisten varmasti mun häipymisestä välittämättä. 

Seuraavaksi kätköpaino laitettiin viimeiseksi, ja mun tehtävä oli kävellä soikiota kiinnittämättä koiraan mitään huomiota. Tää oli ihan mahtava: Just työskenteli täysin itsenäisesti tarvitsematta mua mihinkään 😂 Melkoiset naurut sai ryhmä! Sitten lisättiin vaikeustasoa ja mun piti tehdä jotain hassua ja rapistella taskuja. Tää oli Justille liikaa. Kun peruutin sen edessä kädet taskussa, se lähti tulemaan mun perässä ja unohti etsinnän, lopulta alkoi haukkua, kun ei enää tajunnut yhtään, mistä on kyse. Kun sanoin uuden käskyn, se teki viimeiselle painolle niin uskottavan valeilmaisun, että Anitankin piti tarkistaa, oliko kätkö nyt ihan varmasti kuitenkin keskimmäisessä. Just sinnikkäästi makasi viimeisen painon vieressä mutta ei tarjonnut tarkistusilmaisua. Aloitettiin alusta ja nyt se meni suorilta ekan painon viereen maahan melkein nuuskimatta ja jäi siihen vinkumaan: "Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa!"

Muutettiin kuviota niin, että otin koiran hihnaan ja lähdettiin perustyöskentelyllä etsimään paitsi että mun piti jatkaa liikettä koiran jäädessä tarkentamaan. Nyt Just lähti ihan eri moodissa etsimään ja haisteli tosi tarkkaan ekan painon, siirtyi tokalle ja tarkensi ihan vimmatusti työntäen koko päänsä painon alle. Siihen kerran jo kävi maassa mutta kun jatkoin kävelyä, Just kiersi painon toiselle puolelle, kun halusi vielä lähemmäs. Sieltä taas työnsi päänsä syvälle ja ilmaisi. Pienestä hihnapaineesta nousi ylös, inahti kerran, tarkensi uudestaan ja kävi hyvin päättäväisesti maahan, mistä tuli naksu ja palkkaus ja kaikki mahdollinen. 

Tää oli mulle itselle aika arvokas harjoitus siltä kantilta, että oppisin joskus toimimaan, kun Justilla menee hermot. Oli oikein oppikirjaesimerkki siitä, että kun Just alkaa väsyä, se alkaa luupata jotain virhettä pystymättä muuttamaan omaa toimintaansa. Tätä on nähty jo niin paljon, että mun pitäisi pikkuhiljaa oppia ennaltaehkäisemään tilanteet! Mutta sitä odotellessa hyvä, että opin keinoja purkaa turhautuminen. Koska näissä tilanteissa Just ei pysty itse tarjoamaan jotain muuta, täytyy meidän ihmisten muuttaa harjoitusta tai kuviota. Ei tarvii välttämättä ees helpottaa esim. näyttämällä, vaan voi lisätä kuvioon jonkin tutun ja turvallisen elementin (esim. tässä hihna), joka auttaa koiraa orientoitumaan kyseiseen tehtävään tai muuten vaan muuttaa tehtävää, vaikka vaikeustaso pysyisi samana. Tuo hihnankäyttöhän oli muuten se, joka avasi Justin kotitreenin motivaation. Vielä talvella se etsi tosi huonosti kotona, vaikka palkat ois yhtä hyvät, mutta kun rupesin treenaamaan hihnassa kotonakin, etsintä parani heti. Varmaan liittyy jotenkin nosemoodiin ja erottaa Justin mielessä nosen muista lajeista.

Päivän viimeinen treeni oli liinankäyttöharjoitus, joka meni Justilta aika nappiin. Tässä ohjaajan tehtävä oli häiritä koiraa mahdollisimman vähän; mieluiten kävellä ympyrän ulkokaarella ja antaa koiran työskennellä itsenäisesti, katsoa vain, ettei liina sotkeudu mihinkään. Ensimmäisenä oli lähikätkö tuossa kuljetuskopan oikeassa etureunassa matala kätkö. Just haistoi häkkiä ja lähintä siivekettä, kunnes alkoi tarkentaa kopan alareunaa ilmaisten 12 sekuntia aloituksesta! Eli taaskaan ei ohittanut lähikätköä!

Video: https://photos.app.goo.gl/y3FaLEaPR2Lff6xu6

Sitten jatkettiin. Just halusi kävellä mun kanssa ympyrän ulkokaarta, joten sen verran ottaa vinkkiä mun sijainnista. Siispä haisteli häkit ensin. Kopan kohdalla vaihdettiin suuntaa ja käveltiin puoli kierrosta takaisinpäin, minkä jälkeen Just leikkasi haistelemaan keskellä olevia siivekkeitä. Noin minuutti ekalta kätköltä lähtemisen jälkeen ilmaisi toisen. Ihan mahtavaa, että illan viimeinen harjoitus onnistui näin hienosti, ja Just pystyi kaivamaan itsestään vielä keskittyneen etsinnän pitkän päivän jälkeen!

Kempeleen valkkuleiri - lauantain aamutreeni

 Tän vuoden Lappalaiskoirien valmennusringin eka leiri pulkassa! Tänä vuonna ollaan siis nosessa, jota tällä ekalla Kempeleen leirillä koulutti Anita Pesola. Olikin oikein mukava kouluttaja, joka teki monentyylisiä harjoituksia, ainakin meille oli ihan uudenlaisia treenejä. Paljon käytettiin myös aikaa jutteluun ja teoriaan, mikä oli hyvä, sitä olin kaivannutkin. Koirat ei olisi jaksaneet yhtään enempää!

Lauantaiaamuna aloitettiin tarkkuusetsinnällä reikätiilistä. Just oli oikein mallioppilas; kätkö oli heti tiilen etureunassa ja Just pysähtyi siihen suorilta ja oli lyömässä maahan jo sinä aikana, kun Anita naksutti. Tähän heti huomio, että mähän kerran ite naksutin kotona nosea treenatessa ja Just meni siitä ihan sekaisin - mun silmiin näytti, että meni temppumoodiin ja alkoi vaan tarjota maahanmenoa. Nyt valkun naksuttaessa merkki toimi ihan tismalleen, kuten pitikin eli vahvisti oikean toiminnan hetkeä! Siispä voidaan käyttää tätä jatkossa, mikä on ihan loistojuttu. Toiselle toistolle vaihdettiin kätköllisen tiilen paikkaa rivistön keskelle. Just tuli henkselit paukkuen ja ilmaisi reteesti saman paikan kuin edellisellä toistolla. Itse jatkoin kävelyä rauhallisesti; Just ilmaisi uudestaan nenä auki tajuten, että eihän tässä ole hajua. Sitten lähti haistelemaan tiiliä kunnolla käyden ne tarkasti läpi, kunnes löysi ja ilmaisi oikean paikan. Tässäkin vähän mietin, että musta on tuntunut, että Just ei kestä noita siirtyviä kätköjä, vaan sillä menee hermot ja alkaa tehdä valeilmaisuja. Voisikohan olla, että olen vain itse tehnyt niistä liian ison numeron? Ihan kuin olisi maailmanloppu, jos koira tekee virheen. Tällä harjoituksella koira sai itse tajuta virheensä ja tarjota oikeaa toimintaa ohjaajan reagoimatta väärään mitenkään. 

Aamun toinen treeni oli laatikkoetsintä muovilaatikoilla, joiden kannessa oli mukava reikä. Tässä jonomuodostelmassa oli yhteensä kolme kätköä ja suunnitelmana oli palkata ekalta ja kolmannelta ja vetää toka löytö vain sosiaalisella palkalla. Ensimmäinen kätkö oli heti tokassa laatikossa; lähetin Justin taas kauempaa ja se oli hienosti nenä auki ekalta laatikolta lähtien ja ilmaisi toisen heti kohdalla. Siitä jatkoi hienosti, mutta ilmeisesti vähän sitten kierrokset nousi, kun toiselle kätkölle tullessa kaatoi laatikon tassulla ja halusi pyörittää sitä. Rauhallisesta ilmaisusta sitten sosiaalinen palkka ja jatkettiin matkaa. Palkattomuus ei ollut mikään ongelma tässä, mutta tassunkäyttö kyllä oli ja se toistui vielä viimeisellä laatikolla.

Olin laittanut yhdeksi toivomukseksi opetella tapa reagoimaan tassun- tai kielenkäyttöön ja tässähän me heti päästiin tähän ongelmaan kiinni. Toimittiin näin: Pyysin Justin pois laatikoilta vähän kauemmas ja rauhotuttiin siinä hetki. Sitten tultiin uudestaan laatikolle ja Anita naksutti heti, kun Just meni kuono edellä haistelemaan laatikkoa tassut maassa. Muutama palkkaus laatikon haistamisesta. Tässä vaiheessa Just meni itsenäisesti maahan, mistä palkkasin. Anitan palautetta kuunnellessa palkkasin vielä siitä, kun Just käytti nenäänsä laatikolla siististi tassut maassa. Tää tuntui ihan sopivalta tavalta treenata asiaa, koska homma pilkottiin ja koiralle luotiin onnistumisen mahdollisuus helpoksi, mistä päästiin palkkaamaan, mikä vahvisti oikeaa toimintaa. Eikä tullut sellaista vääntämisen makua, josta koira olisi turhautunut. Toki naksutuksen ajoituksen kanssa pitää olla tarkkana, mutta ainakin Anitalta ammattilaisena onnistui hyvin. 

Tauon jälkeen toinen treeni, joka oli aika hurja: 9 kätköä puolikkaan hallin alueella (7,5x15 m), aikaa 8 minuuttia! Eihän me olla ikinä tehty noin isoa aluetta yhtenä! Just on kyllä tehnyt pitkiä etsintöjä ja siinä se on hyvä - joskus on etsinyt jopa 7 minuuttia yhtä kätköä, joten mua ei sinänsä hirvittänyt tai jännittänyt, lähinnä kiinnosti nähdä, miten Just pystyy jättämään vanhat kätköt ja jatkamaan uudelleen ja uudelleen. Toki palkkasin joka kätköstä, osasta isommin, osasta pienemmin. Anita vähän naksutti kätköistä mutta Justin ilmaisut oli kyllä niin selviä, että olisin ne ilmoittanut ilman naksuakin.

Me oltiin neljäntenä vuorossa, ja Anita kertoi, että matto on ollut haastava monelle koiralle, sieltä löytyy myös pudonneita nameja. Anita antoi sellaisen vinkin, että jos treenin ympäristö on jännittävä tai muuten haastava, kannattaa ottaa ekaksi tosi helppo kätkö, josta pääsee nopeasti palkkaamaan koiran, niin koira saa jutun juonesta kiinni ja pääsee etsimisen makuun heti. Tätä käytettiin yhdellä koiralla, jota halli jännitti tosi paljon. Oli mahtavaa nähdä, kun koira sai ekan löydön ja palkan siitä ja sen koko olemus muuttui, unohti jännitykset heti ja oli ihan innoissaan pelaamassa ohjaajansa kanssa. Anita ilmaisi asian: "Koira veti supersankariviitan päälle" ja siltä se kieltämättä näytti!

Sanoin, että me treenataan myös tekonurmihallissa, joten maton itsessään ei pitäisi olla Justille vaikea alusta, namit siinä saattaa toki katkoa keskittymistä. Ohjeiden mukaan aloitettiin siis ekasta kätköstä, joka oli heti tuossa alussa siivekkeessä. Lähetin Justin taas kaukaa, ja se aloitti etsinnän siivekkeen ulkopuolelta, josta sujuvasti liukui sisäpuolelle, josta heti ilmaisu. Olin myös laittanut etukäteistoiveeksi lähikätköt ja hitto ne meni hienosti koko päivän! Just ei missannut ainuttakaan lähikätköä ekalla kierroksella etsiessään! Tuo kauempaa lähetys tuntuu tosi toimivalta ja etenkin se, että maltan itse odottaa koiran menemistä alueelle ja sitten vasta lähden perässä, etten painosta sitä heti sisääntulosta syvemmälle alueelle. Anita myös kertoi vinkin, että etsinnän voi aloittaa myös alueen ulkopuolelta, kunhan sanoo tästä etukäteen tuomarille ja ajanottajalle. Hän käyttää tätä tapaa paikkoja ja tiloja jännittävällä koiralla, mutta mä ajattelin, että voisi sopia myös lähikätköjä skippaavalle koiralle, koska koira olisi aloittanut etsinnän jo sisääntullessaan eikä "ryysäystä" ohi lähikätkön niin helposti tulisi.

Video löytyy googlekuvista: https://photos.app.goo.gl/s9zYueo45e9NZULB7 

Sitten jatkettiin sivuseinästä. Just etsi ensin nosto-ovesta, sitten valkoisesta hyllykölle, sitten palasi nosto-ovelle, josta ei ilmaisuja reaktioista huolimatta. Jatkettiin taas valkoiselle hyllykölle, jota vasten Just nousi ja sieltä hieno tarkennus ja ilmaisu ylätason reunaan. Tästä seinän saumakätkölle, jossa noin puolen minuutin tarkennuksen jälkeen ilmaisi tosi hienosti ja varmasti. Kulmahäkin tutki tarkkaan, tuolit ohitettiin ylimalkaisesti, mutta sitten löytyi johtoputkesta 120 cm korkea kätkö sauman sahaamisen jälkeen. Siitä jatkettiin pöydälle, jonka alta heti ilmaisu. Viisi kätköä löydetty! Tsekattiin siivekkeet, joista ei reaktioita. Mentiin puutarhatuoleille, jotka Just tutki tosi tarkkaan ja kävi jo melkein hajulla mutta ei ilmaisua. Yhden tuolin alla oli myös teippirulla häiriöhajuna. Tuoleilta käytiin tarkistamassa punainen pullakori, josta ei mitään reaktiota. Just palasi takaisin tutkimaan tuoleja mutta ei edelleen ilmaissut. Siitä puutarhapöydälle, jonka kulmasta nopea ilmaisu. Seuraavalla seinustalla oli hyviä korkean kätkön paikkoja; oltiin aiemmin menty siitä nenä matalalla ohi. Just kävi tsekkaamassa noi harmaat taukotasot mutta kätkö löytyikin peilin sivusaumasta ehkä 100-110 cm korkeudelta. Tää oli haastava tarkennettava ja annoinkin tästä purkkipalkan.

Kaksi kätköä ja kaksi minuuttia jäljellä. Palattiin takaisin nurkkaan, josta pyysin Justin tarkistamaan häkin ja tuolit. Häkistä ei edelleen reaktiota, vaikka mun mielestä se olisi ollut hyvä kätköpaikka, mutta tuoleilta tarkasti etsiessä kätkö löytyi tuolin takasaranasta, kun koira työntyi kunnolla tuolin alle. Tässä vaiheessa otettiin pieni tuumaustauko, jossa Anita kysyi multa, mistä vielä on tullut reaktioita mutta ei ilmaisua. Vastasin: "Nosto-ovesta ja puutarhatuoleista." Anita nyökkäili tyytyväisenä ja antoi meille minuutin aikaa ratkaista tämä. Mentiin ensin ovelle ja pyysin Justia etsimään ylempänä olevat metalliosat, joista taas mun mielestä olisi ollut hyviä kätköpaikkoja. Just oli kuitenkin eri mieltä eikä ilmaissut mitään. Mentiin sitten taas sahaamaan puutarhatuoleja ja aika loppuikin. Anita sanoi, että kätkö on pistemäinen ja koira löytää sen vain, kun osuu ihan kohdalle. Annoin Justin kuitenkin edelleen itsenäisesti selvittää tuoleja liikkuen vain itse lähemmäs viimeistä. Ja kyllähän se sen sitten selvittikin, kun lähti tarkkuusetsintään! Tuolit tuli varmaan käytyä neliösentin tarkkuudella.

Kahdeksan kätköä löydettiin siis ajan sisällä eikä viimeistäkään tarvinnut Justille näyttää. Me Anitan kanssa kilpaa hykerreltiin, kuinka hienosti Just selvitti sekä korkeat että kohteen alle työntymistä vaativat kätköt. Just oli vissiin sitä mieltä, että kerrankin oli tarpeeksi kätköjä! Kyllähän se väsyy, mutta on se uskomattoman sinnikäs ja pitkäjänteinen 😍 Just ei myöskään juurikaan haistellut mattoa, paitsi yhdessä kohdassa nappasi ihan ohimennen yhden lattialla olleen namin suuhun kuin kukaan ei huomaisi...

Sitten pizzalle ja loistofiiliksellä iltapäivän treeniin!

Lappalaiskoirien kesäleiri 2014

Tällä kertaa kesäleiri oli Korpilahden Surkeejärvellä, 30 km (45 min ajo) meidän mökiltä, joten käytiin päiväseltään. Meidän loma koki traagisia käänteitä, kun Sunny meni niin huonoon kuntoon, että ehdin monta kertaa epäillä sen pääsevän enää kotiin. No, sunnuntaina kaikki oli vielä hyvin: lajina oli hakua, jota Lyyti on treenannut viimeksi 2 vuotta sitten leirillä ja Just ei ollenkaan. Molemmille tehtiin "viistokävely" eli maalimies lähti keskilinjalta viistosti, me käveltiin sillä aikaa keskilinjaa eteenpäin ja koira lähetettiin kohtisuoraan piiloa päin. Helppo aloitus siis. Justilla kolme maalimiestä, ekalla ja tokalla palkkana purkki. Kolmannella (Maija) oli palkkana lelu ja meni ihan juosten näkölähdöllä. Lyyti meni ekalle vähän jälkeä pitkin, vaan eipä tuo mua haittaa. Toka oli sellaisen myllerretyn aukean toisella puolella, Lyyti ensin ylitti myllätyn maan, sitten pysähtyi nenä ylhäällä tarkentamaan ja sitten löysi. Kolmas taisi olla myös juoksulähtö. Lyyti oli viimeisenä koirana vuorossa ja kun treenit kesti 5½ tuntia, se kävi jo aika kuumana metsään päästessään. Selvästi kyllä muisti, mikä tän homman nimi on :-)

Maanantaina otin vain isot koirat mukaan. Sunny sai osallistua vepeen ja Lyyti rally-tokoon. Ajateltiin ensin tehdä köyden vientiä/tuontia, Sunnyhan ui ja osaa viedä ja hakea. Se oli kuitenkin eri mieltä ja halusi vain veneeseen; lopulta ui venettä ympäri yrittäen löytää kohtaa, josta pääsisi kyytiin. Köyteen ei halunnut koskeakaan :D Luovutettiin sitten ja tehtiin, mitä se halusi eli veneeseen ja pois hyppäämistä rantavedessä. Viimeisellä kerralla hyppäsi sukellukseen asti. Toista kierrosta ei enää otettu.

Lyytin kanssa kokeiltiin ekan kerran rally-tokoa. Käytiin läpi melkoinen määrä niitä mystisiä kylttejä ja niiden vielä mystisempiä merkityksiä. Koin jonkinlaisia hahmotusongelmia ;-) Treenin alussa Lyyti ei oikein keskittynyt, kun kenttä oli täynnä lappalaiskoiria! Paljon isompi häiriö kuin muun rotuiset! Mutta sitten yhteistyö alkoi löytyä, ja Lyyti jaksoi tsempata kuumuudesta välittämättä. Pari harjoitusrataa meni ihan kivasti ja alokasluokka vaikuttaa tosi helpolta. Katotaan nyt, jos tuota kokeilisi enemmänkin.

Mökille tullessa Sunny oli vielä normaali mutta siitä hetken päästä alkoi mennä huonompaan kuntoon. Tiistaina oli ihan apaattinen, ei syönyt, ei juonut, ei reagoinut mihinkään. Lähdin taas Surkeelle mutta hakutreenit meni siinä, että soittelin isälle mökille, Mirvalle, Heidille ym. luottoihmisille. Mirva varasikin meille eläinlääkäriajan illaksi. Kaikenlaisia mahdollisia vaivoja ajateltiin: lämpöhalvaus, sinilevämyrkytys, vatsalaukun kiertymä, vettä keuhkoissa jne jne. Iltaa odotellessa hakutreeneissä Justille 2 maalimiestä viistokävelynä. Ekalla purkki, tokalla (Maija) purkki + lelu, jota Just jo osasi odottaa syötyään jauhelihat. Lyytille kaksi maalimiestä, jotka molemmat lähti eri puolille yhtä aikaa (viuhka). Ekalle ei ongelmia. Toka oli hirveän ryteikön takana, Lyyti pysähtyi siihen ryteikön reunaan taas tarkentamaan ja hajun saatuaan änki itsensä oksien läpi maalimiehelle :-) Eli jos ei olisi paniikkia vanhasta koirasta, niin ois ollu tosi kivat treenit. Iltapäiväksi olin ilmoittautunut FH-jälkitreeneihin, mutta se jätettiin väliin, kun lähin suoraan takas mökille. Siellä makasi mummokoira, joka ei edes haukkunut, kun ajoin pihaan :-(

Lääkärissäkään Sunny ei reagoinut mihinkään, ei paineluihin eikä edes kuumemittariin. Tiputus aloitettiin saman tien ja lisäksi siitä otettiin verikokeet (ok) ja pari röntgenkuvaa. Keskellä selkärankaa näkyi nikama, jossa oli inhottavan näköiset luupiikit kasvamassa ja keuhkoissa vähän tiivistymää. Kaikki muut arvelut tuli suljettua pois ja jäljelle jäi vaan voimakas kiputila. Saatiin Tramalia ja Antepsinia ja lepoa. Illalla Sunny olikin vähän pirteämpi, haukkui ja kerjäsi vähän.

Keskiviikkona ajettiin viimeisen kerran Surkeelle, vuorossa leirinäyttely. Lyyti sai mennä Maijan kanssa, koska kaikki mustat oli yhtaikaa kehässä. Niiden yhteistyö sujuikin kivasti :-) Justin esiintyminen oli ihan mitä sattuu. Kumpikaan tytöistä ei sijoittunut, mutta Just sai erityispalkinnon "Tuomarille mieleen jäänyt narttu". Näyttelyn jälkeen käytiin vielä Mirvan ja Maijan ja poikien sekä Viivin kanssa rannassa uittamassa ja kuvaamassa. Just oppi ekaa kertaa uimaan! Jostain syystä se tykästyi lumpeenlehtiin ja ui niiden perässä tosi kauas. Tästä on tulossa kuvia joskus.

Keskiviikkona Sunny oli taas yhtä huono kuin tiistaiaamuna (paitsi että söi), joten torstaina ensimmäisenä varattiin uusi lääkäriaika. Siitä otettiin vielä 2 röntgenkuvaa ja lisäksi vatsa ultrattiin. Nyt se reagoi selän paineluun, vaikka oli aamulla saanut sekä Metacamia että Tramalia. Oli myös sitä mieltä, että kuumemittari on (kirjaimellisesti) perseestä, mutta kuitenkin antoi ottaa kuvat ja ultrat ilman rauhoitusta eli oli edelleen kaukana omasta itsestään. Tältä keikalta saatiin vielä antibiootit ja nesteenpoistolääkitykset keuhkokuumeen varalta ja lisäksi Levolacia. Ja tieto siitä, että jos ei nyt ala ihan parin päivän sisällä mennä parempaan, niin se on sitten siinä.

No, jo torstai-iltana alkoi näkyä pieniä merkkejä paremmasta. Santeri haukkui reippaasti ja näytti vähän siltä, kuin olisi halunnut lähteä meidän kanssa iltalenkille. Meni sen sijaan oma-aloitteisesti rannalle iskän kanssa kalastamaan. Perjantaiaamuna heräsin tosi pontevaan haukkumiseen. Kun lähdin pikkukoirien kanssa soutamaan, se tuli rannalle haukkumaan tosi loukkaantuneena ja halusi tulla mukaan! Perjantain aikana se kiipesi rantaan ja takaisin neljä kertaa, mikä on enemmän kuin koko viikolla sitä ennen. Illalla ajeltiin kotiin ja tänään on jo tehnyt (mini)lenkkejä mielellään, rähjännyt ohikulkijoille ja kerjännyt pöydästä. Että nyt vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, ettei uutta romahdusta tule.

Leireilyä Taivaannastassa

Viime viikonloppu vietettiin Kiteellä, jossa oli Taivaannastan kennelin kaikille avoimet kasvattajapäivät. Sää oli helteinen koko viikonlopun, mikä aiheutti kyllä vähän päänvaivaa koirien kanssa touhuamiseen (viilennysloimet, nesteytykset ym). Perjantaina ei vielä ollut mitään ohjelmaa. Lauantaina meillä alkoi treenit vasta klo 14, joten treenailtiin sitten vähän keskenämme Tiinan, Maijan ja Leenan kanssa. Lyytin kanssa katottiin niitä seuraamisen käännöksiä ja nyt tuntuu, että tajusin, miksi se jähmeilee niissä. Käännän aina pään oikealle "valmistavana eleenä" mutta Lyytikin kääntää päänsä pois musta eli meidän yhteys katkeaa. Kokeiltiin aika montaa eri tapaa mutta toimivin niistä oli sivu-käskyn toistaminen käännöksessä. Tätä tehdään nyt sitten kuuri. Toisena juttuna tunnarikapulan pitoa. Lyyti oli ensin vähän huolimaton ja kapula putoili mutta sitten skarppasi. Nyt kun ollaan saatu pito ylipäätään johonkin pisteeseen, täytyy alkaa pitää kriteereistä kiinni. Vain irrotuskäskystä saa irrottaa. Mustavalkoisuutta siis peliin. Sitten vaihtelevuutta eli välillä irrotus ja palkka vain kapulan ottamisesta suuhun, välillä pidemmästä pidosta, välillä mun käsi kiinni kapulassa. Ja sitten jossain vaiheessa pitäis saada Lyyti liikkumaan kapula suussa, tällä hetkellä se pystyy just ja just käymään istumaan :D Otin Justin myös tekemään, mutta jotenkin ei ollut yhtään fiilistä, joten annoin olla.

Iltapäivällä Justin agilitytreenit. Viretila oli aika kaukana optimaalisesta, päivän kuumin aika ja se oli ollut jo koko aamun mukana hengailemassa, koska sisällä huoneessa oli niin kuuma. Eka setti meni kuitenkin tosi hienosti. Tokalla alkoi toistaa perinteistä virhettään (hyppäsi esteen takaa vaikka ohjasin miten) ja sit menikin säädöksi eikä edes loppusuoralta löytynyt vauhtia. Agin jälkeen oli Lyytin varsinaiset tokotreenit. Ensin paikkamakuu, jossa se vähän nukkui, mikä ei mua kyllä oikeastaan haittaa. Sitten hyppyä, joka menee kosketusalustalla tosi hienosti kokonaankin. Tehtiin myös monta toistoa ilman, nekin meni hyvin mutta alkoi sitten vähän tulla epävarmuutta. Kouluttaja oli sitä mieltä, että käsiapu ois parempi mutta mä olen vähän eri mieltä. Jos koiralle tulee hyvä fiilis alustasta, niin käytän mieluummin sitä. Apujahan ne on molemmat ja niistä pitää päästä eroon. Eli nyt sitten vaan vaihtelevasti hyppyä alustalla ja ilman.

Sunnuntaina Lyytin tokotreenit oli heti aamusta. Oltiin kyllä molemmat ihan pystyynkuolleita... :D Katottiin luoksaria.Lyyti teki oikeastaan aika monta kisapituista luoksaria ihan ok vauhdilla vain kiinnipitoavulla. Sitten vaan alkoi taas uusi ajatus tästä: Olisiko sen sitten helpompi kiertää takakautta sivulle? Silloinhan se ei joutuisi ollenkaan tulemaan mua kohti eikä sovittelemaan itseään sivulle. Mä en tykkää siitä tavasta, mutta eihän sillä oo väliä, jos se sopii koiralle. Tätä pitää nyt alkaa testailla. Toisessa setissä otettiin ruutua, ja Lyyti oli paljon innostuneempi :o) Ensin pari lähetystä alustalle, ne meni hyvin paitsi että kerran Lyyti jäi seisomaan tiellä olleelle merkille :D Myös maahanmeno ok. Sitten aloiteltiin loppuosaa eli koira maahan, kävelin poispäin ja kutsuin seuraamaan. Tota täytyy nyt alkaa tehdä, ja ehkä aluksi voisin mennä poispäin juosten, että tulis enemmän vauhtia.

Tän jälkeen oli toiset Justin agitreenit. Ekassa setissä putkihässäkkää, joka meni ihme säädöksi, Just haki keppejä, vaikka ei ole niitä koskaan ikinä mennyt! Toiseen settiin otin näyttelystä ostamani uuden lelun ja johan alko Lyytin lapsi kirjottaa! Meni, irtos, kaarratti ja tuntui siltä, miltä pitääkin. Treenin jälkeen kaatui maahan nukkumaan ja myöhemmin huoneessa ollessaan heilutti vaan häntää sängyn alta, kun tulin hakemaan jotain, eikä viitsinyt edes nousta :D

Iltapäivällä vielä saatiin kaivattuja vieraita, nimittäin Heidi tuli poikien + Rurikin + Usman kanssa käymään. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Usma on mahdottoman söpö, tosi pikkanen (n. 43 cm) mutta todella vahvaluustoinen ja hyvin kulmautunut. Istuskeltiin sitten siinä ja noi oli oikea koiraperhe, kaikki makoili vierekkäin ja tuli tosi hyvin juttuun. Pari kuvaakin saatiin, laitan ne jossain vaiheessa.