lauantai 24. helmikuuta 2024

Torstaitreenit ja nosekoe

 

Viime viikon torstaina agilityssa ratatreeni, jossa teemana putkiohjaukset. Keppien sijasta otettiin hyppy 15 ja puomin sijasta putki 17.  Hypyn 6 paikalla oli rengas.

Eka veto muuten nolla mutta putken 17 jälkeen Joku jatkoi matkaansa sujuvasti hypylle 12, siitä muurille ja renkaalle 😂

Sitten vahvistettiin vähän putkijarrua, pari palkkaa 17:ltä kääntymisestä ja uusi veto. Tämä myös yhden virheen hyl: Joku meni 14 putken sijaan renkaalle. Nyt kääntyi hyvin 17-putkesta, joskin mä tein aivan ihmeellisen tanssikuvion, joka aiheutti hieman säätöä. Lopuksi vielä 6-14 etupalkalla. Aivan erityisen hieno tällä radalla joka toistolla oli pätkä 10-13. Kutsuin Jokun ja liikuin itse puomin alapuolta, jolloin 12:lle tuli takaaleikkaus. Joku otti superhienot linjat ja homma oli niin sujuva kuin mahdollista!

Agin jälkeen Just treenasi Pikaisesti rallya. Laitoin ihan muutaman kyltinkin, oiskohan ollut hyppy-pyörähdys-270 oikeaan - istu, käännös vasempaan istu - houkutus. Aloin olla aika väsynyt, että hirveen tarkkoja muistikuvia ei jäänyt, mutta ei ainakaan mitään negatiivista tule mieleen, että ainakin oli hyvä fiilis ja varmaan kaikki sujui aika hyvin. Onpahan kerran tehty houkutuskin tauon jälkeen!

Lauantaina oman seuran nosekoe, 1-lk laatikot. Meillähän oli jo luokkanousu laatikoilta, mutta dopingtapauksen takia nousutulos mitätöitiin ja jäätiin luokalle. No, nytpä ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Oli ihan kivaa olla taas ykkösissä, mutta Just vähän ihmetteli, että on niin vähän kätköjä. Ihan älyttömän kiva päivä ja erityisen mahtavaa oli, että ryhmäläisenikin pärjäsivät niin upeasti!

1. alue. Oikealla etunurkassa oli vielä yksi laatikko, jonka Just ohitti ja muutenkin skippasi nurkat. Reagoi hyvin voimakkaasti oikealla olevaan laatikkorykelmään ja harkitsi ilmaisuakin. Ohjasin tarkistamaan viereiset, mutta ne ei kiinnostaneet. Sen sijaan Just halusi siirtyä seuraavalle rykelmälle ja sinnekin tuli reaktio. Just kävi vielä takaisin ekalla rykelmällä ja taisi käydä tyhjentämässä nenääkin välillä, kunnes palasi kätkölaatikolle ja ilmaisi ajassa 0:36.9, Jälkikäteen kävi ilmi, että edellinen koira ja yksi aiempi oli tehnyt valeilmaisun sille toiselle Justin haistelemalle alueelle. Sen takia Just siis teki niin tarkan analyysin, että sai varmasti erotettua toisen koiran endorfiiniräät oikeasta kätköstä. Tällä alueella 13/16 koiraa löysi kätkön; Justilla oli 6. nopein aika.


2. alue. Tällä alueella sen sijaan Just aloitti nurkista, oikealta seinustalta. No sehän oli ihan tarkoituksenmukaista, koska kätkö oli oikealla seinustalla! Aikaa löytöön meni 0:15.0, joka oli 2. nopein aika. Tällä alueella myös 13 koiraa sai pisteet kotiin.








3. alue. Just lähti järjestelmällisesti oikeaa reunaa... kunnes teki yhtäkkiä 90 asteen käännöksen ja siirtyi suoraan kätkölaatikolle, jonka ilmaisi ajassa 0:13.2. Tämän löysi kaikki ja muillakin tuli nopeita löytöjä, kun Justin aika oli vasta viides.










4. alue. Mulla ei oo tästä mitään muistikuvia 😃 Ajasta päätellen Just on mennyt aika suoraan oikealle laatikolle, tarkentanut ja ilmaissut: aika 0:07.5 ja alueen nopein. Tämän löysi 14 koirakkoa.

Just vähän käänsi noita kevyempiä Nutrolin-laatikoita, mutta tuomari Lasse ei antanut virheitä. Kokonaisuutena mielentila oli tosi hyvä, keskittynyt ja lunki, eikä Just edes meinannut käyttää hampaita! Tuloksena siis 100/0 ihan älyttömällä kokonaisajalla 1:12.06! Siinä tulee jo sekunnille hintaa 😂 Sijoitus oli toinen; neljä ensimmäistä koirakkoa oli 10 sekunnin sisään ja yhteensä satasia tuli 11 kpl.

ATD:lle onkin sovittuna jo 3 seuraavaa koetta ja lisää on suunnitteilla!



perjantai 23. helmikuuta 2024

Riitan valkku 14.2.

 Ystävänpäivänä kaksari Sannan kanssa Riitan valkussa. Mulla oli suunnitelmana tehdä kisamainen, tunnaria ja kaukoja. Keskusteltiin aluksi Riitan kanssa siitä, että voittajan liikkeet on sen verran pidempiä kuin avossa, että musta tuntuu taas isolta kynnykseltä kokonaisuus mutta ollaan vähän aloiteltu. Sovittiin sitten, että tehdään nyt neljä vauhtiliikettä ja katsotaan, miten menee. No, tuntui aika nihkeältä, Just tuntui hitaammalta kuin yleensä. MUTTA nyt kun katson videolta, niin kyllähän se paremmalta taas näytti kuin mitä tuntui. Joo, siellä tuli ne muutama hidastuminen mutta myös tosi hienoja pätkiä. Ja itse liikkeet meni tosi kivasti, oikeastaan vain yksi virhe tuli koko setissä.

Kehääntulo oli aika kiva. Kontakti katkesi ainoastaan siinä kohtaa, kun oltiin menossa suoraan kohti hyppyä ja sitten mä kaarran koiraa kohti. Tajusin nyt vasta, että seuraavan viikon rallytreeneissä oli ihan samanlainen kohta spiraalissa, ja Just pudottaa kontaktin, koska se menee epävarmaksi, kun kaarran sitä kohti varoittamatta asiasta.  Eli käännöskäskyt käyttöön tarvittaessa!

Ekana liikkeenä ohjattu. Alkuseuraaminen + stop oli hyvät mutta sitten Just ei lähtenyt käskystä kapulalle vaan tuli mua kohti haukkuen. Tämän sentään tajusin tilanteessakin, että mun käsimerkkihän on ihan samanlainen kuin hypylle, joka oli mun takana sillä hetkellä! (kuvassa) Otin sitten seisomisesta uudelleen niin, että Just varmasti bongasi kapulan ja nyt teki tosi hienon ja vauhdikkaan noudon. Mehän ollaan tehty vielä tosi vähän ohjattua vaikeilla taustoilla. Luulin ottaneeni tämän huomioon, kun ruutu ei ollut takana, mutta tuota hyppyasiaa en tullut ajatelleeksi. Kuvasta myös näkyy, että aika huonosti kapula erottuu putken ja A:n vierestä. Joka tapauksessa käännöskäskyjä pitää vahvistaa paljon paljon enemmän, jotta Just osaisi kääntyä ihan varmasti, vaikka ei katsoisikaan kapuloiden vientiä. 


Tästä tosi hieno sosiaaliseen palkkaan vastaaminen, kunnon pomput. Siirtymäkin alkoi lupaavasti mutta sitten tuli jokin ihme katkos ja jouduin kalastamaan koiran uudestaan mukaan. Siitä kuitenkin hyvä sivulletulo. Taas tokasta käskystä vasta maahanmeno! Tää on kyllä vähän outoa, kun toi on ollut niiiin varma. Toki voi esittää kysymyksen, kuinka usein olen muistanut palkata noita... Luoksetulon alku ja stoppi oli hyvät, mutta stopista loppumatkan Just tuli enimmäkseen ravilla. Ihan hyvä vastaus sosiaaliseen palkkaan kuitenkin ja sujuva siirtymä.

Ruutuun Just meni ihan reipasta laukkaa, joskin haisteli vähän ruutuun tullessaan. Stop+maahan kuitenkin napakat. Kutsuessa sanoin väärän käskyn 🙈 "Just sivu" eikä "Just tule". Just laukkasi alkumatkan mutta sitten vaihtoi pari metriä ennen mua raville eikä tullut sivulle hyvällä asenteella. Kaiken lisäksi vielä mä pysähdyin liian nopeasti, eikä Just ehtinyt mukaan. Varmaan tässä vaikutti sekin, että mentiin kohti toista kenttää, josta kuului äänekästä agilitya.

Tässä välissä Just ei tehnyt pomppuja mutta siirtymä oikealla puolella seuraten oli kuitenkin ihan sujuva. Viimeisenä liikkeenä kiertohässäkkä. Just lähti kiertämään, joskin meni aika hidasta laukkaa. Maahanmeno hyvä. Meille oli käynyt sellainen moka, että unohdettiin este korkeaksi (45 cm), apua! Just kyllä hyppäsi, mutta selkeästi oli vähän vaikeaa, mikä ehkä heijastui myös sivulletuloon, jossa jouduin antamaan avun, että Just kiertäisi mun takaa. Kivasta siirtymään lähdöstä sitten palloleikit palkaksi. 

Etenkin liikkeenväleistä jäi tosi huono fiilis, vaikka eihän niissä loppupeleissä ollut kuin yksi katko. Onneksi on video! Ihan ilman itsesääliä analysoidessa kuitenkin muutama juttu nousee pintaan:

  • Harmittaa, etten reagoinut siihen, että koira oli vähän plääh. Keskityin jotenkin niin paljon liikkeisiin, että sitten unohdin ihan koiran ja sosiaalisen palkan enkä ottanut sitä aikaa, minkä olisi tarvinnut koiran innostamiseen liikkeiden välillä
  • Turhauttaa tosi paljon, kun oon tehnyt tän jo niin monta kertaa! Mä oon jo rakentanut kisamaisen suorituksen ja sosiaalisen palkan avoimeen luokkaan ja käynyt näitä asioita läpi useasti. Osaan periaatteessa tehdä tän ja suunnitella mutta tää jotenkin meni taas ihme aivosumussa. Riittakin kommentoi, että jostain liikkeestä olisi voinut vapauttaa vauhdista, jossain välissä tehdä vähän enemmän temppuja jne.
  • Ehkä johtui siitä, että voittajan liikkeet on mullekin vielä niin uutta, että aivokapasiteetti meni siihen. Avoimen liikkeet oli jo niin varmat, että oli helpompi keskittyä liikkeenväleihin ja nauttia fiiliksestä
  • Ens kerralla pitää tehdä sellainen kisamainen, että keskityn vain fiilikseen ja liikkeenväleissä vietän oikeesti aikaa koiran kanssa ja liikkeet on sivuosassa. 
  • Ehkä jopa niin, että Sanna tai Satu liikkuroisi ja Riitta voisi antaa ohjeita "koko ajan"
  • Jos koira ei ole aktiivinen, niin ei ole kiire aloittaa. Kerran muistan, että Riitan treeneissä en ollut tyytyväinen kehääntuloon ja otettiin se uudestaan. Tää oli tosi hyvä! Eli en "hyväksynyt" huonoa kehääntuloa, mietittiin, mitä voisin muuttaa ja sitten otettiin uusiksi
  • Kun ollaan treeneissä,  niin näkisin tosi arvokkaaksi, että siinä tilanteessa valkun läsnäollessa suoraan kokeilisi eri toimintamalleja: "jos koira näyttää tältä, kokeilen tätä" jne. Eikä aina niin, että tekee suunnitelman mukaan, vahvistaa nihkeää fiilistä ja sitten jälkeenpäin miettii, mitä jatkossa tekee  toisin
  • Ja vielä tärkeänä se, että kun on siellä kehän puolella jo, niin käyttäisi aikaa koiran "herättämiseen" ILMAN PALKKOJA. Jos kaivan namit taskusta, niin kyllähän Just silloin aktivoituu mutta silloinhan vahvistan suoraan väärää mielentilaa.
  • Osaan saada itseni oikeaan mielentilaan ja osaan saada koiran oikeaan mielentilaan mutta en molempia yhtaikaa. Joko unohdan itseni tai unohdan koiran. Yleensä unohdan itseni, kun keskityn niin paljon koiraan
  • Esim. kun olen lähdössä rallyradalle, niin psyykkaan kyllä itseni oikeaan mielentilaan, mutta sitten kun alan valmistella koiraa ja menen radalle, niin en todellakaan ole se rauhallinen ohjaaja.
Kisamaisen jälkeen treenattiin vauhdintuottoa lyhyellä matkalla. Riitta keksi sellaisen hauskan palkkauksen, että laitettiin namipallo mun jalkojen taakse, kun Justin piti kiertää takakautta sivulle. Ekalla yrityksellä Just jäi vähän mun etupuolelle etsimään palloa, mutta jo tokasta toistosta se hahmotti pallon sijainnin ja lähti hyvin kiihdyttämään. Kolmannella toistolla tehtiin hypyn kautta. Este oli nyt matalampi, mutta Just teki siihen aivan kamalan hypyn tekniikaltaan! 🙈 Pallolle tuli kyllä hyvällä vauhdilla. Tähän vielä muistutus, että tässäkin pallon paikkaa pitää aika nopeasti vaihdella, ettei Just ala olettaa ja pysähtyä mun taakse.

Sitten otettiin ruudusta kutsu, jossa näytin palkkauksen "ässä hihassa". Eli mulla on hihassa herkkutikku tms ja Justin tullessa vauhdikkaasti vapautan sen etuoikealle. Tää näytti Riitan mielestä hyvältä, mutta pohdittiin, saisiko mun kävelyosuuteen tehtyä vähän jännitettä, että koira olisi enemmän innoissaan lähtövalmiina. Riitta esitti hyvän pointin, että aika monta vuotta mä olen palannut sen sivulle ruudussa.

Tässä kohtaa siirryttiin tunnariin. Jarruna nuuskumatto ja palkkana toinen nuuskumatto. Alkoi lupaavasti, kun eka toisto meni ihan nappiin. Loput ei sitten menneetkään ja taas voi esittää kysymyksen, pitäisikö palata yhden toiston taktiikkaan. Kaikkein hauskin esitys oli toka toisto, jolla Just ensin lähti tuomaan väärää, sitten kääntyi takaisin, nappasi suuhunsa sekä oikean että toisen väärän ja sitten onnistui sylkäisemään väärän, niin että lopulta toi kuitenkin oikean 😂 Tästä treenistä ei hirveästi kostuttu kuin se, että Just avaa suun keskimäärin kolmannen kapulan kohdalla. Ehkä siksi onnistuu joskus tuomaan omankin. Riitta jäi pohtimaan, millä sille saisi lisää sinnikkyyttä ja malttia, että jaksaisi haistella enemmän kuin sen 3 kapulaa. Ehkä me vielä kokeillaan sitä tosi isoa määrää, vaikka siinä onkin riski, että Just tuo 10 kapulaa.

Viimeisenä kaukot. Näytin ensin matalalla alustalla, hienosti meni. Sitten kokeiltiin ilman alustaa ja olipa iso ero! Eli tähän pitää nyt ottaa palkkausmuutos, kun ruvetaan tekemään ilman targettia. Just mun mielestä keskittyy parhaiten, kun palkkaan ite luopumisen kautta, mutta nyt kun otettiin sivunameilla, niin teki kyllä oikein hyvällä tekniikalla! Että ehkä namimaatti on vain ollut liian kiihdyttävä vehje tähän ja pikkunamit esim. vihreissä purkeissa olisi vähemmän kuumottava asetelma. Enkä muista, koska Justille ois kokeiltu ihan perinteistä takapalkkaa kaukoissa, voisi ehkä olla sen aika.

Heti treenien jälkeen turhautti (lähinnä oma tyhmyys) mutta näin jälkikäteen ajateltuna tulihan sieltä paljon ajateltavaa taas.




sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Mervin treenit + paikkikset

 Viime perjantaina Mervin nosevalkku. Jatkettiin samoilla teemoilla eli laatikot ja korkeat. Ensin kaksi laatikkoaluetta. Just löysi kätköt hienosti mutta käytti hammasta toiseen kätköön. Otettiin taas resetti ja uusi yritys, nyt tuli nätti ilmaisu, josta hillitty palkka.

Seuraavaksi oli kahden kätkön sisäalue. Just lähti melkein seiniä pitkin mutta vauhtia oli kuitenkin liikaa, että olisi pysähtynyt lähellä lähtöä korkealle kätkölle. Huoneen takanurkassa selkeä reaktio ja Just lähti aivan upeasti seuraamaan hajupilveä, kunnes ilmaisi korkean kätkön aivan viimeisen päälle. Otettiin tähän palkkaus, kun oli niin hieno löytö. Palkan jälkeen uusi lähtö ja nyt otettiin lähialueet tosi tarkasti. Kätkö olikin lähdöstä heti oikealle hyllyn päällä reikätiilessä. Ja taas Just meinasi hampailla kaivaa siirrännäisen sieltä! Ja taas otettiin reset ja uusi yritys ja nyt tuli nätti ilmaisu, josta pieni palkka.

Tässä kohtaa Mervin kanssa jo vähän pyöriteltiin silmiämme, että voi kun kivan ketjutuksen Just on oppinut. 🙈 Sovittiin sitten, että ens kerralla otetaan ilmaisun teemakerta. Muutama ajatus asiasta:

  • Resetti ei tuollaisenaan toimi, koska Just on ketjuttanut tän ja pois vieminen on lähinnä muistutus. Joskus se on jopa itse tehnyt saman kuvion!
  • Palkkaus on todennäköisesti avainasemassa. Pitää miettiä, mitkä palkkaustavat lisäävät kielen/hampaiden käyttöä kätköllä, esim. nuolumatto 
  • Mikä sitten olisi riittävän hyvä ja iso palkka, ilman että provosoi nuolemista? Monta heittoa namipalloa? Puolikosteat namit, esim. Naturis?
  • Mielentilasta tuo eniten on kiinni. Oppisinkohan vielä paremmin tunnistamaan koiran päivän fiiliksen ja tekemään jotain toimenpiteitä mielentilan parantamiseksi?
  • Pahin rangaistus ois joutua pois tilasta ja Eeni pääsisi etsimään. En kuitenkaan usko, että tää edesauttaisi asiaa, koska Justille tulisi varmaan niin paljon turhaumaa, että itsehillintä pettäisi ja nuolisi sen takia.
  • Toinen syy, miksi tiukempi linja epäilyttää, on se, ettei vaan Just alkaisi skippailla kätköjä.
  • Jatkaminenkin tuntuu olevan Justille vahviste. Mervi ehdotti, että nuolemisesta tulisi reset ja sen jälkeen vain sanallinen kehu. Siitä jatkettaisiin tyhjän etsintää ja siitä sitten "valmis" ja palkka.
Oltiin niin nopeita tällä kertaa, että saatiin tehdä vielä ekstra-alue toimistossa. Täältä nopea löytö matalalta linnunpöntön näköisestä hökötyksestä ja nyt tuli nätti ilmaisukin 😁 Lyytikäinen oli synttäriviikkonsa kunniaksi mukana maskottina. Se vasta hienon ilmaisun purkkiradalla tekikin: sekä nuoli että räppäsi tassulla!

Sunnuntaina paikkikset hallilla, jonka jälkeen olin varannut vapaavuoron. Mukana Lyyti & Just. Olin ajatellut, että joku haluaisi treenata sitä, että rivistä lähtee kutsumatta yksi mummokoira ja sitten muut pääsisivät palkkaamaan koiriaan pysymisestä. Kukaan ei kuitenkaan halunnut, vaan kaikki halusivat vahvistaa koirilleen ajatusta, että täällä pysytään. Just sai tehdä 2 alopaikkista ja voi-paikkiksen. Lyyti teki evl-paikkiksen ja vielä jonkun. Justilla meni vuorotellen käskytys joka kerta ihan superhyvin - se ei meinannutkaan haksahtaa muiden käskyihin. Olin siirtänyt Justin "säästöpossun" jo lähelle piiloani mutta vielä Justin näkyvillä. Olin myös pyytänyt liikkuria sanomaan, kun hän lähtee kävelemään koiria ympäri, jolloin nousin piilosta näkyville ja lisäsin säästöpossuun talletuksia. Just makasi tosi kivalla, itsevarmalla ilmeellä eikä vinkunut yhtään.  


EVL-paikkis

Lyyti yllätti mut ihan täysin! Oletin, että se olisi muistanut max 10 sekuntia, että pitää pysyä paikallaan mutta ei! Se teki molemmat paikkikset, sekä istuen että maaten, tosi varmasti. Ja sitten käsimerkistä lähti tulemaan, kun pyysin. Ei yhtään dementiaa! 

Tauolla Just sai kerjätä tädeiltä namia ja etenkin Veeran kanssa teki kovastikin temppuja. Vapaavuoro aloitettiin sillä, että Tiltu liikkuroi Justille ohjatun. Tää oli aika mahtava esitys, kun ensin Just kääntyi väärinpäin ympäri, toi kuitenkin oikean ja sitten kiersi vielä mun takana olevan merkkirykelmän. 

Sitten tehtiin kiertohässäkkää osissa ja kokonaisena, meni upeasti. Ensin pelkkä kierto, josta lelupalkka. Sitten kartioille maahan ja sieltä oikeanpuoleinen hyppy. Annoin tuplakäskyn ehkä turhaan, Just ois ehkä tullut muutenkin hypyn yli. Vauhti oli tosi hyvä! Sitten kartioiden edessä seisomisesta vasen este ja lopuksi koko liike. Hyvältä näyttää! 



Illan päätteeksi vielä Lyytin oma temppuiluvuoro. Hämmästyttävän hyvin se tekee vielä kaikki rallykuviot 😍 Lyyti ei jätä ketään kylmäksi!


lauantai 10. helmikuuta 2024

Pitkästä aikaa rallyvalkussa!

 

Ostin pari irtopaikkaa Caritan rallyvalkkuun nyt helmikuussa. Olipa kivaa pitkästä aikaa! Tavoitteena karistaa ruosteita, testailla käsimerkkien erotteluja ja ohjaajan löytää linjat ja suorituspaikat. Treenin loppupuolella Carita sanoi, ettei me olla yhtään niin ruosteessa kuin mä luulin! Otin tän suurena kohteliaisuutena!

Huomioita:

  • Alkurata vasemmalla meni aivan upeasti
  • Oikealla seuratessa tuli vähän enemmän ääntelyä
  • Just ajatteli peruutusta aika paljon eli jostain mun kropanliikkeestä luulee liian usein, että seuraavaksi olisi peruutus.
  • Jos Just jää seisomaan sivulle, kannattaa ehkä sanoa "istu" eikä "sivu/väärä"
  • Kutsun jälkeisessä puolenvaihdossa edestä mulla oli niin ihmeellinen käsimerkki, ettei sitä ois ymmärtänyt kukaan. Tämä kylttiyhdistelmä treenilistalle.
  • Tuplasaksalainen oikealla oli vähän eriaikainen. Näitä voisi katsoa tarkemmin ens kerralla.
  • Pitää muistaa olla stressaamatta ääntelystä. 
  • 360-käännökset koira sisäkaarteessa meni tosi hienosti, kun muistin pyöriä tukijalan ympäri ja tarpeeksi hitaasti.
  • Paikallakäännös koira oikealla nurkassa oli odotetusti vaikea. Siinä pitää muistaa itse liikkua reippaasti ja itsevarmasti ja sanoa käskyt napakasti. Ja vauhdikas palkkaus!
Treenin viimeiselle minuutille Carita kehotti meitä ottamaan alkuradan uudestaan, esim. ekat 3 kylttiä. Lähtö oli häkkialueen vieressä. Liikuttiin sinnepäin ja yhtäkkiä Just painoi päänsä alas ja näytti surkealta. Säikähdin hetkellisesti, että jokin on hätänä, sattuuko johonkin?! Mutta ei, Just vain pahoitti mielensä, kun luuli, että treenit loppui! Kun käännyttiinkin pois portilta ja pyysin Justin lähdössä sivulle, sen silmät alkoi säihkyä ja se oikein pomppasi sivulle - jesss, treenit jatkuu! Tämä pikkupätkä menikin aikalailla täydellisesti, mistä kunnon palkkaus ja sitten olikin jo parempi mieli 😍

Torstaina agitreeneissä aiheena putkiohjaukset. Ensin mentiin täysiä radan poikki putkesta putkeen, sitten loiva käännös putken jälkeen, sitten 90 asteen käännös putken jälkeen ja lopussa vielä n. 150 asteen käännös putken jälkeen. Jokun kanssa en oikeastaan tiennyt, onko sillä olemassa putkijarrua, joten asenneltiin sitä. 6-7 meni tosi kevyesti, pienellä kutsulla ja lähetyksellä. Putkella nro 14 treenattiin sitten varsinaista jarrua. Tein ensin suhina + vastakäännös ja se oli liikaa - Joku kääntyi putkelta pois. Kokeiltiin sitten suhina ilman vasten kääntymistä ja se oli sopiva vipuvarsi, sillä Joku kääntyi hienosti. Palkkausta vaihdeltiin, välillä oli heti putken jälkeen ja välillä mulla. Lopuksi tehtiin vielä kahdeksikkoversio radasta: 1-5, 11-15. Vähän Joku alkoi jo väsyä, kun oli tullut vähän epävarmuutta tossa 14:llä mutta palkkaneuvottelujen kautta saatiin vielä kokonainen pätkä toimimaan. 

Just sai treenata agin jälkeen vapaavuorolla. Tehtiin ensin kisamainen, jossa välipalkkana aina putki. Aloitettiin ruudulla, josta kutsu putken läpi ja seuraamisesta tulosta sai taas mennä putkeen. Sitten jäävät edestakaskävelystä, palkaksi putki. Vielä tehtiin luoksari, jossa stopin jälkeen putken läpi loppuosa ja seuraamista, josta sitten sai juosta monta putkea ja sitten vielä lelupalkan. Intoa ja motivaatiota riittää, yhtään ei oo nameja ikävä, mutta ääntä tuo kyllä kirvoittaa! Mun mielestä ihan hyvä treeni kuitenkin tähän kohtaan välivaiheena kohti kisamaista suoritusta. Liikkeistä huomiona, että Just on alkanut tarvita maahanmenoon kokonaisen "maahan"-käskyn entisen "maa" sijaan. Tämä näkyi sekä liikkeestä maahanmenossa että sivulta. No, eipä tuo ongelma ole.

Kisamaisen jälkeen kokeiltiin vielä kaukoja yhdellä targetilla, liikkuroituna ja 10 metristä. Olipas tyhmää multa vaikeuttaa kahta asiaa yhtaikaa! Jo ekaan istumiseen tarvittiin 2 käskyä, sitten seisominen tuli väärällä tekniikalla. Tässä kohtaa Hanna & Pika tuli ovesta sisään ja Just kääntyi katsomaan sinne, minkä jälkeiseen vaihtoon tarvitsi taas 2 käskyä. Tässä kohtaa mulla leikkasi, että tosiaan, oli liian monta muuttujaa. Aloitettiin sitten alusta, edelleen tehtiin liikkuroituna mutta itse palasin 6 metrin matkaan, joka oli onnistunut aiemminkin. Ja nyt tuli täydellinen sarja! Olipas hyvä muistutus harjoitusten vaikeuttamisesta ja muuttujien vaikutuksesta. 



keskiviikko 7. helmikuuta 2024

Nosekoe 3.2.

 Viime lauantaina 2-luokan sisäetsintäkoe Askolassa, tuomarina Miira Hellsten. Oli tosi kiva koepaikka ja ihan huippua, ettei tarvittu tossuja! Oli jotenkin niin rentouttavaa olla oman koiran kanssa etsintähommissa eikä nihkeää tohvelisankaria tsemppaamassa. Ja muutenkin tosi hyvä fiilis koko päivän. Meillä oli myös juhlapäivä, kun ensimmäinen koekirja tuli täyteen. Tuloksilla sen sijaan ei juhlittu 😂 


Oltiin aamuryhmässä ja kuudentena vuorossa, Katri + sheltit tällä kertaa meidän kyydissä. Ekalle alueelle mennessä ihan täydelliset ilmaisut kummallekin hajulle lämppäradalla. 
1. alue, 2 kätköä, aikaa 3,5 min. Heti vasemmalla oli harva puuseinä, jota olin katsonut tutustuessa, että tuo pitää etsiä tarkasti, paljon mahdollisia kätköpaikkoja. Meinasin, että Just olisi aloittanut siitä, mutta eihän se malttanut, kun ensin piti päästä juoksemaan kierros ympäri. Sitten tultiin sinne toiselta puolelta ja nyt löytyi kätkö (2. kuva). Sitten käytiin alueen muu etupuoli, kunnes tiesin, että on aika siirtyä takaseinustalle. Just kiipesi rappuset ylös ja kohdensi kätkön hienosti "ikkunan" oikeaan karmiin. Sitten se kääntyi muhun päin ja hetken mietti, miten tämän ilmaisisi, kunnes istui peppu ylärappuselle ja etujalat alarappuselle. Naurua pidätellen sanoin "löytö" ja tuomarin kuitattua sen oikeaksi en ollut ainoa, joka repesi nauramaan 🤣

Tällä alueella lähes kaikki saivat molemmat löydöt. Justin aika 2:04 oli 6. nopein.


2. alue, 2 kätköä, aikaa 3,5 min. Alue jatkui vielä kuvan oikealle puolelle, siellä oli lisää oransseja tuoleja, puupenkkejä ja pöytä. Tuomari oli tehnyt hauskan ansan laittamalla kaksi identtistä kätköä vierekkäisiin tuolipinoihin. Mä lankesin suin päin ansaan 🙈 Just löysi hyvin tuon kuvassa lähemmän kätkön. Sitten käytiin ihan varmasti koko alue läpi. Takaseinustalla oli stepperi, jota Just hinkkasi yltä ja päältä. Mietin, voisiko esim sen alla olla saavuttamaton kätkö, mutta Just ei ilmaissut. Nurkassa Justin nenä oli käynyt ylöspäin, joten ohjasin ajan ollessa vähissä sen uudelleen sinne. Tässä Just vinkui kertoakseen, että täällä ei ole mitään, anna tilaa. Kun aika loppui ja tuomari sanoi, että kätkö on mun selän takana, mä tuijotin niitä tuoleja ihan ihmeissäni. Ei ollut aavistustakaan, että ei oltu käyty niitä! Jälkikäteen ajateltuna selkeä homma, että jos Just reagoi stepperiin vahvasti, niin olisi pitänyt kääntyä ympäri ja ohjata viereiselle kohteelle. No, kun sitten ohjasin Justin näille tuoleille, niin se ilmaisi n. kolmessa sekunnissa... 🙈 Lohdutukseksi en ollut ainoa, joka meni samaan lankaan: vain 5/16 koiraa sai molemmat löydöt tältä alueelta (ja Katri luuli Eenin ilmaisevan samaa uudelleen 😃 )

3. alue, 2 kätköä, aika 3,5 min. Just porhalsi suoraan huoneen läpi tuonne takana olevaan baarisyvennykseen ja sitten kuitenkin totesi sen heti tyhjäksi. Ajattelin, että käydään tää nyt kerralla läpi, joten ohjasin Justin haistelemaan syvennys kunnolla, minkä se kuuliaisesti tekikin. Sitten käytiin myötäpäivään aluetta läpi ja saatiin löytö lähimmän pöydän jalasta. Sitten kierrettiin vielä vähän lisää ja Just halusi taas mennä baarisyvennykseen. Taisin todeta ihan ääneen, että nyt menee hilloamisen puolelle... Tässä kohtaa tuli 30 sek varoitus. Tiesin, että meillä on vielä se yksi seinänpätkä ilmoitustaulun kohdalla etsimättä, joten ohjasin sinne. Just alkoi välittömästi reagoida ylöspäin, joten menin liinanpäähän seisomaan hengitystä pidätellen. Sekunnit kului ja Just hyppi seinälle useampaan kohtaan, ei oo tossa, ei oo tossa, ei oo tossa - kunnes lukitsi vastauksen ja laskeutui istumaan. Sanoin "löytö!" niin nopeasti kuin osasin ja tuomarin kuitattua sen oikeaksi ovella olleet katsojat/talkoolaiset antoivat meille aplodit 🥳 Aikaa meni 3:19 eli 11 sek jäi vielä! 9 koiraa löysi molemmat kätköt tällä alueella. Kätkö oli siis seinälistassa eikä Just ylettynyt siihen eli korkeutta varmaan 130-135 cm. Niin upea kohdennus ja ilmaisu! 😍

4. alue, 2 tilaa, 2 kätköä, aikaa 4 min. Tästä alueesta vain yleiskuva. Tässäkin ajattelin, että aloitettaisiin seinän vieriä mutta Just oli eri mieltä ja porhalsi suoraan tokaan huoneeseen. Sieltä kuitenkin upeasti nappasi heti ovenpielestä kätkön! Sen jälkeen jatkettiin perähuoneessa. Just oli todella kiinnostunut sohvista ja etsi ne yltäpäältä ja tosi tarkkaan. Ohjasin haistelemaan myös viereiset sohvapöydän ja tv-tason ja seinustan, ei mitään... Sitten katsoin kelloa, joka näytti lähes 3 minuuttia eli oltiin hillottu sohvia 2,5 minuuttia!!!! 🙈 Sitten totesin, että pakko jatkaa matkaa. Käytiin vielä perähuoneen takanedusta ja seiniä pitkin etummaiseen huoneeseen. Kerittiin käydä se läpi ilman suurempia reaktioita, kun aika loppui. Kätkö oli heti lähdöstä oikealla pöydän alla saranassa. Just ei reagoinut mitenkään siihen pöytää haistellessaan, Eeni oli kuulemma käynyt 15 cm päässä ilman reaktiota. Vasta kun ohjasin seinälle, Just nappasi kätkön. Iltapäivällä tää oli ilmeisesti levinnyt sitten jo enemmän. 7 koiraa löysi molemmat kätköt tällä alueella (3 aamuryhmästä ja 4 iltaryhmästä).

Tulokseksi siis 75 p ja 1 vp, koska ajan jo loputtua Just nuolaisi tuota saranakätköä. Huomaan, että tossuasia on vaatinut mun aivokapasiteetista niin paljon viime kuukausien aikana, että ajanhallinta on ruosteessa ja jään taas hilloamaan, vaikka olin jo kehittynyt siinä viime vuoden leirien ansiosta. 

Missattu kätkö etuhuoneessa
 Treenilistalla nousee koiralla nätti ilmaisu ja lähikätköt, ohjaajalla ajanhallinta ja eteenpäin siirtyminen.
Tää oli nyt neljäs ei-satanen peräkkäin, kun sitä ennen oli 5 satasta peräkkäin. Jonkinlaista kehitystä sekin, ettei omat mokat ja kätköjen missaamiset enää niin kirvele. Tämä onkin tärkeä asenne osata, kun toivottavasti huhtikuussa kolmosluokka kutsuu ja sieltä ei kannata satasia odotella  🤣


lauantai 3. helmikuuta 2024

Vähän joka lajia

 Maanantaina mun ryhmän nosetreenit mun työpaikalla. Oltiin tällä kertaa kellarikerroksessa. Just sai tehdä nollakoirana, Jokulle paikka on liian haastava. Laatikkoalue oli kellarin käytävällä. Kätkö tuossa oikealla nurkassa lavojen varjossa. Tämä oli mahdollista ottaa lähikätkönä mutta yhtä lukuunottamatta koirakot kävivät alueen läpi myötäpäivään, jolloin kätkö tuli vastaan vasta lopussa. Lisäksi alue testasi, käydäänkö nurkat läpi ja miten haju siirtyy laatikosta seinille. Ainakin se siirtyi viereiseen patteriin, jota Alma haisteli kovasti ja kuormalavojen välistä, josta Rin sai hajun. Just teki oikein hienon järjestelmällisen etsinnän ja ilmaisi varmasti. Yllättävintä kuitenkin oli, että se ei juurikaan liukastellut tuolla lattialla! 
Tästä tuli mieleen, että onkohan ulkona vallitsevat jääkelit kehittäneet sen liukkaallaliikkumislihaksia?! Tästä rohkaistuneena jätetään nyt tossut hetkeksi tauolle, koska ne vie aivan liikaa mun aivokapasiteettia  ja Justin etsintäfiilistä.

Kellarivarastossa sisäetsintä, jonka kätköjen määrää en kertonut. Niitä oli 4, joista jokaisen kätkön löysi joku koira mutta kukaan ei löytänyt kaikkia neljää. Tuolla on kyllä haastava hajujen kulkeutuminen ja hajumaailma on koirille ihan vieras. Kätköjä olisi voinut olla ehkä vielä enemmänkin, että jokainen koira olisi saanut vielä vähän itselleen helpompia kätköjä.  Ohjeet oli, että maksimikorkeus on 120 cm ja kirjojen päälle ei tarvii kiipeillä eli jos tarvii nousta, niin hyllyllä on tyhjää tilaa. Nyt oli yksi kätkö nuottihyllyssä, johon ylettyi, kun nousi hyllyä vasten.

 Samoin jakkaran alapinnalla olevalle kätkölle ylettyi hyvin portaille nousemalla.  Sitten oli matala kätkö nokkakärryssä hyllyn alla. Tämä osoittautui aika pistemäiseksi eli koirat eivät sitä saaneet, jos etsivät nenä hyllyn tasolla, vasta ihan siitä kohdalta. Sen sijaan kaksi koiraa ilmaisi vastapäisen hyllyn kulmaan...

 Neljäs kätkö oli hyllyn päässä rautaisessä telineessä. Tämä oli muutamalle koiralle hankala tarkennettava mutta pienet koirat tykkäsivät siitä erityisesti, koska oli sopivasti niiden nenän tasolla. Just oli tässä mahtava, kun se ensin nuolaisi kätköä, sitten mulkaisi mua eikä mennyt maahan. Teki silminnähden itsenäisesti resetin ja sitten ilmaisi uudelleen nätisti 😂 Olin tehnyt lisäksi yhden kätkön lattiassa olevaan reikään, mutta Just ohitti sen ilman reaktioita kolmesti, joten otin sen pois oletuksella, että ei löydy. Jotenkin oudosti hajua oli kuitenkin levinnyt sieltä muualle kyseiseen hyllyväliin, mikä vähän hämäsi koiria ja ohjaajia. Eli ehkä jatkossa en poista kätköä vaan siirrän sen helpompaan paikkaan lähelle alkuperäistä. 

 Omatoimitreenejä oli kaksi. Ensimmäisenä Helsingin leirillä Päivin vinkkaama siirtymähajutreeni laatikoilla eli tuuletin puhaltamassa hajua laatikosta toiseen. Toisena Marika teki holviin kertauksen saavutettavista ja saavuttamattomista. Holvi oli Justillekin uusi paikka etsiä! Kätköjä oli 5, mikä oli ehkä kuitenkin vähän liikaa noinkin pieneen tilaan - hajupilvet vähän sekoittuivat. 

Holvi

Yksi kätkö oli hyllyjen välissä niin, että haju tulikin ulos ihan eri puolelta, kuin mitä olisi voinut olettaa. Ja yksi kätkö oli sekä korkea että syvä, mikä on vähän meidän koirien osaamistason yläpuolella - kirjaimellisesti. 

Torstaina agitreeneissä estetreeni. Hallissa oli valmiina tosi kiva ratapohja, josta napattiin sopivia pätkiä. Esim. toi alun renkaan leijeröinti oli ihan uutta varmaan koko ryhmälle! Jokun kanssa tehtiin se ensin etupalkalle ja sitten erottelu toimi yhtä toistoa lukuunottamatta hienosti! Lopputreenistä tehtiin toiseen suuntaan eli 1-2, putki, 20-22. Tässä tuli haasteeksi se, että tein poikkarin hienosti niin kaukana, että törmäsin käännyttyäni putkeen. Toisella yrityksellä tulin tekemään poikkaria lähemmäs estettä, jolloin sain koiran törkättyä renkaalle ja siitä pääsin jatkamaan sujuvaa linjaa putken toista puolta. Lisäksi tehtiin keinua pätkällä 7-11. Vähän Joku hyppää välillä nopeasti pois keinun laskeuduttua. Mutta Hanna sanoi, että sen ilmeessä on eroa, hyppääkö sen takia, että pääsisi pois keinulta vai sen takia, että haluaa jatkaa vauhdikkaasti. Joten vedetään tähän kriteeri - iloisesti saa jatkaa heti.

Agin jälkeen Just Pikainen vuoro. Just teki niin hienot kaukot, että ihan pitää laittaa video! Yksi lättänä alusta enää ja etäisyyttä ohjaajaan 6 metriä - alkaa näyttää hyvältä! Sitten keksin käyttää putkea ruudusta kutsussa. Kyllä tuli vauhtia ja intoa seuraamiseen tuloon! Ainoa ikävä juttu oli se, että Just hyppäsi niin korkealle sivulle tultuaan, että sen varvas osui mun taskun reunaan. Onneksi ei käynyt pahemmin. Lisäksi tehtiin jäävät läpi zetatyylisesti (kaikki oikein) ja luoksarin stoppeja (1 väärä asento, muut oikein). Tehtiin myös luoksaria kokonaisena. Ensin suora luoksari putken läpi ja vauhdikkaasta sivulletulosta palkaksi sai mennä uudestaan putkeen. Sitten ultimaattinen kuunteluharjoitus eli tule - seis ennen putkea - putki - sivulle. Pysähtyi! 😍 Lopuksi vielä vähän rallyjuttuja, pujottelua ja spiraalia kumminkin päin. Sitten vielä näytin Hannalle, miten Just tekee minkäkin puolenvaihdon, mutta tässä vaiheessa Just alkoi olla jo vähän väsynyt, niin ei enää ollut ihan satasella mukana.



perjantai 2. helmikuuta 2024

Ninan toko

 Sunnuntaina Ninan treenit. Oltiin Hannan kanssa varattu edeltävä vapaavuoro, jolla oli tarkoitus treenata Joku Pikaisesti. Yllättävän sairastumisen takia ohjatusta ryhmästä vapautuikin paikka, joten hetken mielijohteesta ostin sen Jokulle. Siispä Pika sai suurimman osan vapaavuoron treeniajasta ja Joku vain viimeiset 5 min. Olin pyytänyt, että Hanna tulee sitten Jokun vuorolla Hulan kanssa halliin ja mahdollisimman ryminällä. Mä juttelin sillä aikaa Ninan kanssa kysymyksenä, miten treenata hallissa riistaviettiasiaa. Aika paljon selitystä vaatikin ja miljoona ideaa, mutta sieltä löytyikin muutama helmi.

Jokun kanssa on jäänyt tekemättä "koira pitää silmällä ohjaajaa" -periaate. Kukaan mun koirista ei koskaan ole hätääntynyt, kun häviän näkyvistä, kyllähän ne aina tietää, missä mä olen. Mutta esim. Justin kanssa tehtiin sen ollessa nuorempi paljonkin sellaista, että olin juoksulenkillä metsässä ja joka risteyksestä käännyin eri suuntaan, jolloin se joutui koko ajan juoksemaan mua kiinni. Jokun kanssa ei tällaista ole tehty, koska se on mulla aina vetovyössä. Mutta voisihan senkin kanssa vastaavaa tehdä liinassa. Tähän saatiin myös aivan häkellyttävä oivallus hallissa. Jos Joku lähtee haistelemaan, sanon "jätä" ja se tulee pois. Tämähän on hieno juttu. Mutta kuitenkin tässäkin minä pidän huolta siitä, että Joku pysyy yhteistyössä, Joku ei itse tee sitä. Tällä kokeiltiin kuitenkin sellaista, että kun Joku lähti haistelemaan, mä menin leikkimään Hulan kanssa. Ekan kerran Joku ei heti huomannut, tokan kerran tuli heti. Tätähän voisi käyttää myös metsälenkeillä, kun ollaan kaverin kanssa. Eli jos Joku sinkoaa johonkin eikä kuuntele, menen lällyttämään ja palkkaamaan kaverikoiraa oikein teatraalisesti. Toinen idea, jonka Nina heitti kaverilenkeille, oli se, että kaveri jäisi pitämään liinasta ja mä poistuisin johonkin, kun Joku meinaa häipyä johonkin. Eli jos se meinaa hylätä mut, mä hylkään sen. Sitten kun se palaa takaisin, mä kutsun ja sitten ollaan taas yhdessä.

Treenin jälkeen Jokulla seisoi silmät päässä
Mietittiin myös palkkausta. Koko treenin ajan Jokun leikki-into ei laantunut yhtään, mutta metsässähän sitä huvittaa leikkiä max 2 kertaa, vaikka olisi lempparilelu mukana. Olin sattumalta löytänyt kaapista lelun, jossa on karvapäällyste ja tarratasku. Jos sinne laittaisi jonkun superhyvän puruherkun, esim. jäniksenkorvan tai jotain muuta vastaavaa, niin voisi olla parempi kuin pelkkä lelu tai pelkkä nami tai edes namipallo, kun joutuisi oikein taistelemaan saadakseen herkkunsa. 

Treenin loppupuolella lisättiin haastetta sillä, että Hanna ja Hula riehuivat oikein kunnolla ja Hulan annettiin juosta Jokun luo. Tämä oli ihan turvallista, koska ne on hyvät kaverit. Joku kääntyi joka kerta pois kutsusta ja valitsi mut 😍 Tähän myös sellainen vinkki, että kun koira on tulossa kohti kutsusta ihan täysillä ja käymässä leluun kiinni, niin kutsusanan voisi vielä toistaa, mikä toivottavasti vahvistaisi mielikuvaa, että tää on ihan parasta.

Justin kanssa tehtiin ensin pikkujuttuja reunalla Saaran & Helvin vuorolla. Otettiin kaukoja sillä läpyskällä, jolla aloitettiin maanantaina. Mun mielestä aika puhtaat vaihdot - oiskohan tyyliin yhdessä liikkunut pari senttiä. Lisäksi otettiin kapulan palautusta oikealta eli takaa kiertäen ihan tavallisella puukapulalla. Kahden toiston jälkeen ei tarvinnut enää muistuttaa, että on tarkoitus kiertää takakautta. Sen jälkeen otin palautuksen vasemmalta suoraan sivulle ja taas oikealta takaa kiertäen ja hyvin muistui mieleen.

Kouluttajallinen treeni aloitettiin ruudulla. Ninan mielestä mun ei kannattaisi juosta kutsuessani ja olen kyllä itsekin vähän samoilla linjoilla. No, kokeiluhan tää vain oli. Mun on vähän vaikea hahmottaa, miten Just oikein tulee - pitäisi varmaan pyytää kaveria videoimaan. Ehkä teen taas ongelman siitä, missä ongelmaa ei ole. Tai siis että vika on mun päässä. 

Päivän pääaihe oli ohjattu tarkoituksena tehdä haastavammalla taustalla - ruutu oli kapuloiden takana vasemmalla. En edes oikein tajua, mitä sillä ekalla kerralla tapahtui. Just taisi lähteä väärään suuntaan ja sitten korjauksesta meni ruutuun tai jotain. Hauskinta oli se, että Just itsekin tajusi, että ei tässä kyllä ruutuun pitänyt mennä ja lähti tulemaan sieltä takaisin. Ei kyllä napannut kapulaa tullessaan. Tässä kohtaa meillä tais olla vähän kommunikaatiokatkosta Ninan kanssa, mutta seuraava toisto onnistui kuitenkin. 

Mietittiin hetki ohjauksia. Nina kysyi ensin, haluanko mä, että Just katsoo liikkuria vai mua kapuloiden aikana. Mutisin ensin, että en mä oo varma mutta seuraavalla toistolla muistin, miksi on parempi, että se katsoo mua: jos se katsoo liikkuria, se vinkuu. Käsimerkeistä kokeiltiin vastakättä ja "sylkkäriohjausta". Sylkkärin Just luki joka kerta pyörähdyksenä ja rupesi myös tekemään sellaisia piruetteja, että homma rupesi näyttämään vähän riskaabelilta. Vastakäsi taas sai sen hämilleen. Olipa hyvä testata nää kaikki vaihtoehdot, niin varmistui, että oma tapa toimia on sopivin. Otettiin sitten vielä yksi, jossa palkkasin ensin seuraamisesta ja sitten vakaasta seisomisesta ja sen jälkeen haettiin oikea kapula. Tää oli kaikin puolin hyvä. Sitten kerroin Ninalle mun ideasta, että voisko loppuosaa treenata heittämällä sorvattua kapulaa vähän kuin saalisnoutona. Näytin ideani käytännössä ja ihan kivaltahan se näytti. Nina kertoi kuitenkin toisen idean, joka oli mulle ihan uusi. Että palautuksen jälkeen tehdään jännite ja sitten lähdetään yhdessä juoksemaan, mistä vasta palkataan koira. Kokeiltiin tätä sitten näin: Kapula paikallaan, mä paikallani, Just kapulan takana. Käskystä Just lähti tuomaan kapulaa ja palautti selän takaa. Justin pitäessä kapulaa mun sivulla tein pienen jännitteen ja sitten lähdettiin yhdessä iloisesti juoksemaan, ja siitä vasta vapautin leluun. Ai että Justilla oli ihana ilme siinä jännitteen aikana 😍 Tää näytti ihan tosi potentiaaliselta ja tuli jälkeenpäin mieleen, että voiskohan samaa soveltaa myös ruudusta kutsuun!

Viimeisenä juttuna seuraamisen peruutusta. Varmasti suurin syy siihen, että homma räjähtää 3 askeleen jälkeen on se, että mä kävelen kierossa kuin katkarapu. Se jo vähän helpotti, että mä seisoin suorana ja katsoin peiliin. Sitten Justia auttoi myös se, että toistin "sivu"-käskyn kolmannen askeleen kohdalla. Nina heitti perusvinkit seinän vieressä treenaamisesta ja speedbumpeista ohjureina mutta sitten tuli tän päivän "miksen mä oo keksinyt tätä?!" -hetki: peruuttaminen targetille. Tätähän me käytettiin, kun edessä peruutukseen piti saada lisää matkaa. Eipä oo tullut mieleen käyttää tätä sivulla peruutukseen. Toki siinä on se riski, että koira peruuttaa sinne yksin mutta voihan sitä pitää kriteerinä, että jalan vieressä pitää pysyä. Myös luopuminen namikupista ja vieressä kävelevän kaverin kädessä olevasta namista tuli jälkikäteen mieleen. Aina pitää mennä kouluttajalle, että itse keksii jotain!

Yksilövuorojen jälkeen paikkikset molemmille. Just teki voittajan tasoisen paikkiksen. Namipankki oli tällä kertaa n 7 metrin päässä Justista. Kävin välillä piilossa ja vissiin yhteensä neljä kertaa kävin tekemässä talletuksia namipankkiin. Rivissä oli yhteensä neljä koiraa, joista 2 teki alopaikkiksen, Just & Penni voi-paikkiksen. Alo-koirat vapautettiin minuutin jälkeen ja sen jälkeen Nina käveli Justin ja Pennin kapeasta välistä. Kävin lisäämässä namia häiriökäskyjen ja alo-koirien poistumisen kohdalla sekä kerran-kaksi ekan minuutin aikana, kun tulin piilosta tai muussa rivissä tapahtui jotain. Just teki ihan superhienosti! Ei yhtään mennyt muiden käskyihin, vaikka Nina imitoikin mun ääntä tosi taitavasti. Meni kuitenkin omista käskyistä ekalla maahan ja ekalla ylös. Paikkiksen aikana ei yhtään vinkunut eikä haistellut. Toi namipankki on kyllä lisännyt sen itsevarmuutta. Nyt vain pidennetään mun piilossaoloaikaa ja lisätään etäisyyttä namipankkiin ja tavoitteena säilyttää koiran itsevarmuus korkealla tasolla. 

Joku teki paikkaistumisen Iken ja Helvin kanssa. Sillä oli taas etupalkka ihan etujalkojen edessä ja se kyllä istui kuin tatti, kun luopui niin tehokkaasti. Hauskaa, miten se on niin varma tässä! Sillekin voisi lisätä jo vähän vaikeusastetta, vaikka niin taisin kirjoittaa jo viime treeneistä.