Tällä kertaa kesäleiri oli Korpilahden Surkeejärvellä, 30 km (45 min ajo) meidän mökiltä, joten käytiin päiväseltään. Meidän loma koki traagisia käänteitä, kun Sunny meni niin huonoon kuntoon, että ehdin monta kertaa epäillä sen pääsevän enää kotiin. No, sunnuntaina kaikki oli vielä hyvin: lajina oli hakua, jota Lyyti on treenannut viimeksi 2 vuotta sitten leirillä ja Just ei ollenkaan. Molemmille tehtiin "viistokävely" eli maalimies lähti keskilinjalta viistosti, me käveltiin sillä aikaa keskilinjaa eteenpäin ja koira lähetettiin kohtisuoraan piiloa päin. Helppo aloitus siis. Justilla kolme maalimiestä, ekalla ja tokalla palkkana purkki. Kolmannella (Maija) oli palkkana lelu ja meni ihan juosten näkölähdöllä. Lyyti meni ekalle vähän jälkeä pitkin, vaan eipä tuo mua haittaa. Toka oli sellaisen myllerretyn aukean toisella puolella, Lyyti ensin ylitti myllätyn maan, sitten pysähtyi nenä ylhäällä tarkentamaan ja sitten löysi. Kolmas taisi olla myös juoksulähtö. Lyyti oli viimeisenä koirana vuorossa ja kun treenit kesti 5½ tuntia, se kävi jo aika kuumana metsään päästessään. Selvästi kyllä muisti, mikä tän homman nimi on :-)
Maanantaina otin vain isot koirat mukaan. Sunny sai osallistua vepeen ja Lyyti rally-tokoon. Ajateltiin ensin tehdä köyden vientiä/tuontia, Sunnyhan ui ja osaa viedä ja hakea. Se oli kuitenkin eri mieltä ja halusi vain veneeseen; lopulta ui venettä ympäri yrittäen löytää kohtaa, josta pääsisi kyytiin. Köyteen ei halunnut koskeakaan :D Luovutettiin sitten ja tehtiin, mitä se halusi eli veneeseen ja pois hyppäämistä rantavedessä. Viimeisellä kerralla hyppäsi sukellukseen asti. Toista kierrosta ei enää otettu.
Lyytin kanssa kokeiltiin ekan kerran rally-tokoa. Käytiin läpi melkoinen määrä niitä mystisiä kylttejä ja niiden vielä mystisempiä merkityksiä. Koin jonkinlaisia hahmotusongelmia ;-) Treenin alussa Lyyti ei oikein keskittynyt, kun kenttä oli täynnä lappalaiskoiria! Paljon isompi häiriö kuin muun rotuiset! Mutta sitten yhteistyö alkoi löytyä, ja Lyyti jaksoi tsempata kuumuudesta välittämättä. Pari harjoitusrataa meni ihan kivasti ja alokasluokka vaikuttaa tosi helpolta. Katotaan nyt, jos tuota kokeilisi enemmänkin.
Mökille tullessa Sunny oli vielä normaali mutta siitä hetken päästä alkoi mennä huonompaan kuntoon. Tiistaina oli ihan apaattinen, ei syönyt, ei juonut, ei reagoinut mihinkään. Lähdin taas Surkeelle mutta hakutreenit meni siinä, että soittelin isälle mökille, Mirvalle, Heidille ym. luottoihmisille. Mirva varasikin meille eläinlääkäriajan illaksi. Kaikenlaisia mahdollisia vaivoja ajateltiin: lämpöhalvaus, sinilevämyrkytys, vatsalaukun kiertymä, vettä keuhkoissa jne jne. Iltaa odotellessa hakutreeneissä Justille 2 maalimiestä viistokävelynä. Ekalla purkki, tokalla (Maija) purkki + lelu, jota Just jo osasi odottaa syötyään jauhelihat. Lyytille kaksi maalimiestä, jotka molemmat lähti eri puolille yhtä aikaa (viuhka). Ekalle ei ongelmia. Toka oli hirveän ryteikön takana, Lyyti pysähtyi siihen ryteikön reunaan taas tarkentamaan ja hajun saatuaan änki itsensä oksien läpi maalimiehelle :-) Eli jos ei olisi paniikkia vanhasta koirasta, niin ois ollu tosi kivat treenit. Iltapäiväksi olin ilmoittautunut FH-jälkitreeneihin, mutta se jätettiin väliin, kun lähin suoraan takas mökille. Siellä makasi mummokoira, joka ei edes haukkunut, kun ajoin pihaan :-(
Lääkärissäkään Sunny ei reagoinut mihinkään, ei paineluihin eikä edes kuumemittariin. Tiputus aloitettiin saman tien ja lisäksi siitä otettiin verikokeet (ok) ja pari röntgenkuvaa. Keskellä selkärankaa näkyi nikama, jossa oli inhottavan näköiset luupiikit kasvamassa ja keuhkoissa vähän tiivistymää. Kaikki muut arvelut tuli suljettua pois ja jäljelle jäi vaan voimakas kiputila. Saatiin Tramalia ja Antepsinia ja lepoa. Illalla Sunny olikin vähän pirteämpi, haukkui ja kerjäsi vähän.
Keskiviikkona ajettiin viimeisen kerran Surkeelle, vuorossa leirinäyttely. Lyyti sai mennä Maijan kanssa, koska kaikki mustat oli yhtaikaa kehässä. Niiden yhteistyö sujuikin kivasti :-) Justin esiintyminen oli ihan mitä sattuu. Kumpikaan tytöistä ei sijoittunut, mutta Just sai erityispalkinnon "Tuomarille mieleen jäänyt narttu". Näyttelyn jälkeen käytiin vielä Mirvan ja Maijan ja poikien sekä Viivin kanssa rannassa uittamassa ja kuvaamassa. Just oppi ekaa kertaa uimaan! Jostain syystä se tykästyi lumpeenlehtiin ja ui niiden perässä tosi kauas. Tästä on tulossa kuvia joskus.
Keskiviikkona Sunny oli taas yhtä huono kuin tiistaiaamuna (paitsi että söi), joten torstaina ensimmäisenä varattiin uusi lääkäriaika. Siitä otettiin vielä 2 röntgenkuvaa ja lisäksi vatsa ultrattiin. Nyt se reagoi selän paineluun, vaikka oli aamulla saanut sekä Metacamia että Tramalia. Oli myös sitä mieltä, että kuumemittari on (kirjaimellisesti) perseestä, mutta kuitenkin antoi ottaa kuvat ja ultrat ilman rauhoitusta eli oli edelleen kaukana omasta itsestään. Tältä keikalta saatiin vielä antibiootit ja nesteenpoistolääkitykset keuhkokuumeen varalta ja lisäksi Levolacia. Ja tieto siitä, että jos ei nyt ala ihan parin päivän sisällä mennä parempaan, niin se on sitten siinä.
No, jo torstai-iltana alkoi näkyä pieniä merkkejä paremmasta. Santeri haukkui reippaasti ja näytti vähän siltä, kuin olisi halunnut lähteä meidän kanssa iltalenkille. Meni sen sijaan oma-aloitteisesti rannalle iskän kanssa kalastamaan. Perjantaiaamuna heräsin tosi pontevaan haukkumiseen. Kun lähdin pikkukoirien kanssa soutamaan, se tuli rannalle haukkumaan tosi loukkaantuneena ja halusi tulla mukaan! Perjantain aikana se kiipesi rantaan ja takaisin neljä kertaa, mikä on enemmän kuin koko viikolla sitä ennen. Illalla ajeltiin kotiin ja tänään on jo tehnyt (mini)lenkkejä mielellään, rähjännyt ohikulkijoille ja kerjännyt pöydästä. Että nyt vaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn, ettei uutta romahdusta tule.
Lyyti ja Just -porokoiratyttöjen kuulumisia kotoa ja treeneistä. Muistoissa, ikuisesti Sunny
lauantai 26. heinäkuuta 2014
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Lomatreeniä
Meikäläisen loma on kuin DNA:n mainoksesta. Koirat on ainakin saaneet aktiviteettiä. Tiistaina talleilun jälkeen tokoa Annikan kanssa. Periaatteessa itsellä ihan hyvä fiilis mutta ei ehkä paras kuitenkaan, kun väsytti kahden ratsastustunnin pitämisen jälkeen. Lyyti sai aloittaa ja teki ensin luoksetuloja. En ole kyllä ihan varma, kuinka hyvin se nyt edistyy. Tulee kyllä lyhyeltäkin matkalta, että ehkä se pitäisi laskea hyväksi. Sitten ruutua, jossa parin kerran jälkeen otettiin kosketusalusta pois. Matka oli niillä kerroilla aika lyhyt. Tuli ihan hyviä toistoa, välillä vähän epävarmuutta, joutui selvästi miettimään. Mutta ihan hyvä treeni varmaan kokonaisuutena. Sitten vielä samanlainen kävelytreeni kuin viimeksi. Lyyti ei ollut niin liekeissä kuin edellisellä kerralla, tuli kyllä aina nätisti seuraamaan mutta ei kovin vauhdikkaasti. Kisamaisesti vielä liikkeestä seisominen + tunnarikapulan pito. Nää ei menny kuin Römssöössä, seisomisessa just kompastui, kun annoin käskyn ja siksi pysähdys valui, takas tullessa kääntyi. Tunnarikapulan ottamiseen tarvitsi kolme käskyä, itse pito kyllä ihan ok.
Jos Lyyti ei ollut liekeissä, niin tyttärensä oli sitäkin enemmän. Kun laskin Justin narusta, se juoksi merki kautta ruutuun :D Huvittavasti se aina jähmettyy sinne tuijottamaan poispäin, kun odottaa palloa. Sille myös keskikohdan hakemista tyhjään ruutuun, oli mun silmään aika jees! Sitten otettiin vähän seuraamista ja lopuksi alokkaan luoksari (odotti itse, autoin sivulle).
Keskiviikkoaamuna käytiin eläinlääkärissä, Justilla rokotukset ja Sunnylla vanhan koiran tarkastus. Justin huulessa olevalle syylälle ei tehdä mitään muuta kuin että odotetaan sen putoamista pois. Sunnyn sydän ja keuhkot ok, hampaat hyvät ja rinnassa oleva patti on rasvapatti. Lääkärin sanoin oikein hyväkuntoinen ikäisekseen :-) Helpotus!
Tällä viikolla sattui agilitytreenit sekä keskiviikolle että torstaille, kun sain Justille paikan Maijun ryhmästä ke. Kiva päästä pitkästä aikaa Maijun treeneihin :-) Rimat oli 20-25 cm. Tehtiin ensin takaaleikkauksia, jotka Justilta sujuu tosi hienosti! Mä tarviin vaan itse niihin varmuutta. Tämän kertainen yllätys oli se, kuinka aikaisin mä voin alkaa kääntää juoksulinjaa uuteen suuntaan, suorastaan ajamaan päälle. Toisena juttuna radan alkua, jossa piti lähettää koira takaakiertoon esteelle nro 3 ja sieltä kipittää tekemään persjättö 4-5 väliin. Se olikin aika hupaisaa, oli vähän kiire :D Tää treeni oli kyllä tosi tärkeä jatkon kannalta, koska tajusin, kuinka pitkältä voin Justin lähettää takaakiertoon. Sitähän mä paasaan koulutettavillenikin, että pitää laittaa koira suorittamaan edellistä tehtävää, jotta voi itse jo sijoittua seuraavaa varten.
Torstaina Outin sijaisena Hanna, jota myös oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa :-) Meitä oli vain 2 koirakkoa, joten tehtiin kahdessa pätkässä. Rimat taas 20-25 cm. Aloitettiin vauhtisuorasta, joka ei ollut ihan suora vaan koira joutui hakemaan esteitä. No Justhan hakee, varsinkin kun suoran päässä on Hanna ja pallo. Tehtiin sitten niin, että Hanna otti salaa toisen pallon ja seisoskeli sivummalla muina naisina, kun mä leikitin Justin lähtöön toisen pallon kanssa. Suora meni ihan yhtä hienosti, Just kääntyi kattomaan mua vasta viimeisen esteen jälkeen ja Just eikä melkein sillä hetkellä sai Hannalta lentäneen pallon nenän eteen! Radassa oli myös hyvä kohta harjoitella saksalaista, joten tehtiin pari toistoa sitä. Se yllättäen sujui - huomioksi palkan paikka. Eli jos haluan vahvistaa merkkaavaa kättä, pudotan vaan pallon siitä enkä heitä eri suuntaan kuin olen itse juoksemassa :D Toisessa setissä puomia. Aina kun oltiin menossa ekaa kertaa jostain suunnasta, Just aina hyppäsi ties mistä ja meni kontaktille ties mistä. No, hetken neuvonpidon jälkeen todettiin, että sehän tekee vain niin kuin se on puomin oppinut. Joten nyt pitää muuttaa sen mielikuva puomista. Ensin jätin istumaan ja kävin itse taputtamassa puomin ylösmenoa. Meni hienosti. Seuraavalla toistolla Hanna kävi taputtamassa puomin ylösmenoa ja sitten alkoi koiran fokus oikeasti olla puomilla, se nimittäin lähti aika räjähtämällä sinne. Tällä kertaa jatkettiin myös rataa puomin jälkeen ja mentiin sama loppusuora, joka myös pelitti hyvin. Aika nappitreenit kaiken kaikkiaan!

perjantai 11. heinäkuuta 2014
Vähän joka lajia

Pätkis sen sijaan oli tosi rauhallinen ja malttoi hölkytellä lampaiden perässä niiden vauhtia! Toki se väsyessään tsiigaili vähän muutakin mutta enimmäkseen tuli kivoja pätkiä. Ja tuli pois aina yhdestä käskystä. Sit kun oltiin lopettamassa, yksi pieni karitsa jäi vähän muusta laumasta. Just katsoi mua, että ei me vielä voida lopettaa, kun karitsa jäi. Sitten otti pari askelta eteenpäin, niin että karitsa siirtyi laumaan, ja sitten tuli pois. Pieni <3
Viikonloppuna mökillä sain aikaiseksi tehdä tytöille jäljet. Lyytin jälki oli vanhentunut tunnin, maasto oli nousevaa kangasmetsää, jossa oli kiviä ja puunrunkoja. On se kyllä tosi pätevä tossa hommassa. Ja näyttää siltä kuin voisi jäljestää vaikka kuinka kauan. Justin jäljellä oli vähän nameja ja ne tuntuu vain häiritsevän. Menee aina niistä yli ja sit palaa takaisin. Seuraavalla kerralla laitan sillekin purkkeja.
Tää viikko ollaan oltu kaupungissa. Siispä keskiviikkona pitkästä aikaa tokotreenit Annikan kanssa. Hellepäivän ilta mutta ei menoa haitannut. Annikalla oli uusi este, joten aloitettiin Justin kanssa siitä. Ensin annoin sen vaan tarjota sitä, esitti kyllä kaikenlaista. Välillä hyppäsi, välillä yritti virittää takajalkoja sen päälle ;-) Sit laitettiin kosketusalusta ja siitä sai sit varmuutta. Toisena juttuna lähtötilanteita. Haluaisin siis, että sen lähdöt olisi räjähtäviä eli tulisi vapautuksesta ihan täysii. Välillä kävin palkkaamassa taaksepäin, välillä vapautin ja heitin pallon eteenpäin. Justkin sai tehdä palkattomuustreeniä: lähtöjättö, pari maahanmenoa ja pari askelta seuraamista. Kyllä se nykyään palkkautuu kehuista :-)
Lyyti oli aivan liekeissä. Ei oo pitkään aikaan ollut ihan noin villinä, sanoinkin Annikalle, että täytyy nyt treenata yhdessä, kun kerran Lyyti on niin onnellinen <3 Lyyti aloitti perusasennon tarjoamisesta, meni ihan kivasti. Sit sellaista, että heitin sille namin taaksepäin ja lähdin hissukseen kävelemään poispäin. Palkka, kun oli seuraamassa. Aluksi tuli sellaista kyytiä, ettei jarrut pitäneet :D Vielä pari kertaa meni, kun epäröi vähän. Mutta sit alkoi saada jutun juonesta kiinni ja paransi koko ajan, viimeiset kaksi kertaa oli jo tosi hyviä. Tätä lisää! Sitten hyppyä kosketusalustan kanssa. Oli tosi innokas ja lähti varmasti joka kerta. Viimeiset kaksi kertaa ilman alustaa meni myös hienosti. Palkkasin suoraan vaan lähdöstä ilman loppuosaa. Sit piti näyttää Annikalle, miten se on oppinut pitämään tunnarikapulaa. Olikin helppo antaa se sille, kun se läähätti. Aluksi halusi ottaa vain istualtaan mutta lopuksi onnistui ottamaan seisoaltaan ja istumaan siitä. Kerrankin kaukalo oli tyhjä, joten otettiin kisamaiset siellä. Tällä kertaa otin palkkapurkin kehän ulkopuolelle ja tuntui toimivan tosi hyvin! Miksiköhän en oo käyttänyt ennen?! Otettiin kehääntulo+liikkeestä maahanmeno + siirtymä +seuraamiseen lähtö ja siitä lennosta palkalle. Vire oli aika hyvä! Vähän Lyyti perusasennossa katteli muualle mutta otti kuitenkin käskystä kontaktin. Maahanmenon jälkeen ehdotti palkalle lähtemistä mutta kääntyi heti takaisin käskystä ;-) Haukkuja tuli kyllä aika paljon liikkeiden välissä. Sellainen muutos oli myös, että en vastannut enää nyökkäämällä "oletko valmis" -kysymykseen vaan sanoin iloisella äänellä "joo". Tarkoituksena saada Lyytille vielä yksi ylimääräinen "kehu" just ennen liikettä. Tosi hyvät treenit!
Justin eilistenn agilitytreenien selostukseen tarvitaan ratakuva:
Tehtiin pätkiä 7-11 ja 1-5+11. Ensin 7-9, Outi palkkasi ysin takana. Sitten lisättiin kymppi, Outi hengasi edelleen oik. yläreunassa mutta mä heitin pallon ite. Ja sitten lisättiin vielä putki. Tää meni aivan upeasti! Ei minkäänlaista pienintäkään ongelmaa layeröinnissä ja mieletön vauhti.
Juomatauon jälkeen toinen pätkä. Aloitettiin 2-4, heitin pallon vastakädestä. Kolmosen ja nelosen väli oli aika pitkä, ehkä siksi siinä ei tullut mitään ongelmaa, vaikka tollaiset kohdat muuten on meille haastavia. Sitten lisättiin vitonen ja takaaleikkaus --> palkka, sitten siirrettiin palkka tulemaan putken jälkeen. Outi sanoi, että nelosen jälkeen Just vilkaisi sitä, mutta siinähän vilkuilee, kunhan jatkaa töitä. Takaaleikkaus meni myös kivasti, ihan kuin tehtäis niitä useinkin ;-) Sit otettiin pari kertaa 1-2 pakkovalssilla. Ekalla kerralla meni pieleen, kun mulla oli pallo kädessä. Pallo taskussa onnistui hyvin. Lopuksi koko pätkä 1-5+11, joka onnistui sekin. Kummasti tulee onnistumisia, kun paloittelee treenin tarpeeksi pieneksi. Viimeisenä juttuna pari kertaa puomia, jossa tuli nyt ensimmäistä kertaa ongelmia, Just hyppäsi ylösmenolta pois. Tämä tuli vain yhdestä suunnasta ja yhdeltä puolelta ohjattuna. Muut puolet ok. En tiedä, hämäsikö alla oleva putki vai oliks tää vaan se pakollinen takapakki.
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Just do it!
Se, joka sanoo, ettei valittaminen auta, on väärässä. Pari viikkoa sitten inisin lapikkaassa, että junnataan vaan samoja juttuja Justin kanssa ja toistetaan samoja virheitä. Kaverit sitten vähän potki persuksille, että jonkinlaista suunnitelmallisuuttakin voisi harrastaa. Kiitoksia vaan Ainolle ja Lauralle! Ja ei kun tuumasta toimeen. 1,5 viikkoa sitten torstaina Outin treeneissä tehtiin eka vain L:n muotoista vauhtipätkää suora putki -hyppy-suora putki -hyppy. Se meni tosi kivasti. Sitten Just sai ihan ekaa kertaa mennä kokonaista puomia. Ensin hihnassa ja pari namia puomilla, lopuksi jo ihan ilman apuja. Taisi omistajaa jännittää enemmän kuin koiraa ;-) En vielä hetsannut vauhtia lisää, mutta tässä vaiheessa kontakti pysyi hienosti.
Perjantaina 27.6. oli pitkästä aikaa Ninan valmennus, tällä kertaa Ojangossa. Just oli ihana, kun mentiin sinne kentälle, ihan uuteen paikkaan, niin se hetken katteli, että jaa missäs ollaan. Sitten bongasi putken ja sujahti sinne <3 Tästä on videokin:
Ekalla vedolla liike lähti jo poispäin ja käsi huitas ties minne, ja Just meni hypystä ohi. Tokalla alun valssi myöhässä. Ja ennen ekaa putkea oleva hyppy kaipasi rytmitystä. Mulla oli siis kiire väärässä paikassa. Toisessa setissä valssin ajoitusta. Joka oli aaaaika haastavaa. Joko olin liian lähellä tai liian kaukana hypyistä, tai sitten ohjaus ei ollut päällä tokalle hypylle. Sitten Nina uhkaili mua, että koira ei kohta enää jaksa, niin oli pakko tsempata, että saatiin onnistuminen ;-) Täytyis aina ajatella noin. Videosta puuttuu mutta tehtiin vielä lopuksi pätkää, jossa oli lähetys hypylle - muuri - 90 asteen käännös hypylle, josta käännös renkaalle. Se meni ihan ok paitsi että annoin tilaa persjätössä ihan liikaa ja rengas ei vielä sujunut radan osana. Pitää siis opettaa Just lukemaan persjätöt tiukasti. Tää oli niin motivoiva treeni, meillä oli huippukivaa, vaikken mitään osannutkaan. Erityisesti mieltä lämmitti Ninan sanat, että Just on kehittynyt tosi paljon. Varsinkin ton kriisin jälkeen ;-)
Viime viikon maanantaina pikatreenit Lyytin tokotreenien perään. Lämmittelyksi edellisviikon putkirallia kaukaa lähetettynä. Oli aika makee. Pääasiana korkeuden arviointia yhdellä hypyllä. Korkeus 20-25-30-15. Videokamera oli mukana mutta muistikortti oli unohtunut tietokoneeseen, joten en saanut videolle. ARGH.
Viime torstaina teemana poispäinkäännökset, joita kumpikaan meistä ei osaa yhtään. Eka tuli hyppy- pussi -rengas -suoran jälkeen. Siinä ei oikeestaan juuri muita vaihtoehtoja ollut, en olisi millään ehtinyt tökkäämään takaakiertoon toiselta puolelta. Aattelin, että Just on ehkä väsynyt aamun paimennustreenien jälkeen, mutta ei se ehkä ollut, kun oli jo palkalla, kun mä olin vasta pussilla ;-) Tässä suoralla rengas meni radan osana hienosti, otettiin toki ensin erikseen pari kertaa. Yritettiin tehdä myös poispäinkääntöä erikseen, tuloksena paljon naurua ja pari vahinko-onnistumista ;-) Esim. kerran Just kävi hyppäämässä n. viiden metrin päässä olevan hypyn... Toisessa kohdassa samanlainen kohta hypyillä. Ja lopuksi vielä pari puomia.
Eilen oli taas valmennus, tällä kertaa Kivikossa. Hellepäivä, mutta onneksi meidän vuoro oli vasta klo 21 aikoihin. Tästäkin on viteota:
Aluksi taas vauhtipätkää, jossa taas juoksin vaan enkä ohjannut. Ja Justkin juoksi vaan eikä sihdannut. Toisella yrityksellä sain sen äänellä tulemaan Just ja Just esteet, mutta Nina osuvasti totesi tähän, että voishan sitä ohjatakin. Sitten valssipätkää, joka sekin meni pari estettä kerrallaan. Esteellä kaksi ei tarvinnut seistä pakkovalssityyliin vaan saattoi aloittaa ihan hyvin oikealla kädellä. Jos kolmosella en rytmittänyt ja Just teki pitkän kaarroksen, meni 4-5-linja pieleen ja se haki vitosen takaakiertona. Tai jos lähdin vaan juoksemaan katsomatta koiraa, se jatkoi kaarrostaan nelosen ohi. Ja aina ja ikuisesti, valssi ei saa valua esteen taakse!!! Vikalla yrityksellä yritin oikein kovasti olla valuttamatta ja kyllähän ne kaarteet on siinä pienemmät.
Toisessa vedossa 270 asteen käännöstä (jonka videota en jaksanut laittaa nettiin), ensin saksalaisella. Vasta sitä tehdessä muistin, ettei Just vielä osaa sitä :D Ja munkin saksalaiset taidot on ruostuneet puhki. Erikseen treeniä siis tohon. Sitten samaa kohtaa pakkovalssilla. Ensin piti muistaa, ettei ekalle hypylle pitänyt lähettää kuin mihinkin eteenmenoon vaan pikkuaskelilla, jolloin koira ei lähtenyt kiertoradalle. Just vastaa tohon niiiiin hyvin ja mä osaan tehdä sen niiin huonosti. Just näin. Sen jälkeen pätkässä oli S-kurvi, jonka yritin tehdä persjätöillä. Just alkoi olla tässä vaiheessa jo aika väsynyt ja mäkin vissiin. Yllättävää kyllä, kun vein kunnolla hypyn ennen persjättöä, käänsin katseen heti vaihdettuani puolta ja etenin määrätietoisesti, koirakin tuli. On aina yhtä ihmeellistä, että koira pelittää, kun itse keskittyy ohjaukseen.
Perjantaina 27.6. oli pitkästä aikaa Ninan valmennus, tällä kertaa Ojangossa. Just oli ihana, kun mentiin sinne kentälle, ihan uuteen paikkaan, niin se hetken katteli, että jaa missäs ollaan. Sitten bongasi putken ja sujahti sinne <3 Tästä on videokin:
Viime viikon maanantaina pikatreenit Lyytin tokotreenien perään. Lämmittelyksi edellisviikon putkirallia kaukaa lähetettynä. Oli aika makee. Pääasiana korkeuden arviointia yhdellä hypyllä. Korkeus 20-25-30-15. Videokamera oli mukana mutta muistikortti oli unohtunut tietokoneeseen, joten en saanut videolle. ARGH.
Viime torstaina teemana poispäinkäännökset, joita kumpikaan meistä ei osaa yhtään. Eka tuli hyppy- pussi -rengas -suoran jälkeen. Siinä ei oikeestaan juuri muita vaihtoehtoja ollut, en olisi millään ehtinyt tökkäämään takaakiertoon toiselta puolelta. Aattelin, että Just on ehkä väsynyt aamun paimennustreenien jälkeen, mutta ei se ehkä ollut, kun oli jo palkalla, kun mä olin vasta pussilla ;-) Tässä suoralla rengas meni radan osana hienosti, otettiin toki ensin erikseen pari kertaa. Yritettiin tehdä myös poispäinkääntöä erikseen, tuloksena paljon naurua ja pari vahinko-onnistumista ;-) Esim. kerran Just kävi hyppäämässä n. viiden metrin päässä olevan hypyn... Toisessa kohdassa samanlainen kohta hypyillä. Ja lopuksi vielä pari puomia.
Eilen oli taas valmennus, tällä kertaa Kivikossa. Hellepäivä, mutta onneksi meidän vuoro oli vasta klo 21 aikoihin. Tästäkin on viteota:
Toisessa vedossa 270 asteen käännöstä (jonka videota en jaksanut laittaa nettiin), ensin saksalaisella. Vasta sitä tehdessä muistin, ettei Just vielä osaa sitä :D Ja munkin saksalaiset taidot on ruostuneet puhki. Erikseen treeniä siis tohon. Sitten samaa kohtaa pakkovalssilla. Ensin piti muistaa, ettei ekalle hypylle pitänyt lähettää kuin mihinkin eteenmenoon vaan pikkuaskelilla, jolloin koira ei lähtenyt kiertoradalle. Just vastaa tohon niiiiin hyvin ja mä osaan tehdä sen niiin huonosti. Just näin. Sen jälkeen pätkässä oli S-kurvi, jonka yritin tehdä persjätöillä. Just alkoi olla tässä vaiheessa jo aika väsynyt ja mäkin vissiin. Yllättävää kyllä, kun vein kunnolla hypyn ennen persjättöä, käänsin katseen heti vaihdettuani puolta ja etenin määrätietoisesti, koirakin tuli. On aina yhtä ihmeellistä, että koira pelittää, kun itse keskittyy ohjaukseen.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Tokonpilkahduksia
Viime viikon maanantaina Lyytillä alkoi ohjattu tokokurssi, jossa kouluttajana Katri. Aihe oli kovin ajankohtainen eli kehääntulot (ja siitä jatkettiin siirtymillä). Kun musta tuntuu, että Lyyti on treenatessa ihan liekeissä mutta heti kun on jotain kisa(maist)a, niin alkaa epävarmuus. Ja nyt tuntuu, että otettiin askel eteenpäin. Kuten oikealle käännöksissä jo todettiin, Lyytille on todella tärkeetä, että mun kontakti siihen ei katkea. Näin ollen kun katson, mihin liikkuri ohjaa, yhteys Lyytiin katkeaa. Kehusta kontakti paranee. Joten homma lähti paranemaan, kun katsoin liikkuria vain syrjäsilmällä, pidin kontaktia Lyytin kanssa ja kehuin. Myös siirtymät lähti sujumaan, kun tein ne iloisesti liikkuen ja kehuen :D Ekalla kerralla tuli kyl aika monta haukkua mutta tokalla kerralla vain yksi pieni vuh! Lopputreenissä tehtiin vähän luoksaria ja kaukoja sekä paikkamakuu, joka meni ihan kivasti.
Juhannus vietettiin mökillä ja heti perjantaina treenailtiin Mirvan kanssa Saalahdella. Lyytin kanssa tehtiin puhdas kehääntulo- ja siirtymätreeni: 1. kehääntulo, 2. kehääntulo + siirtymä, 3. kehääntulo + pieni pätkä seuraamista + siirtymä, 4. kehääntulo + pieni pätkä seuraamista + liikkeestä maahanmeno. Meni tosi kivasti! Hyvä vire koko ajan ja liikkeetkin meni nappiin. Just teki luoksetuloja (koira tulee sivulle, en minä!) ja liikkeestä seisomista (jos vaik eka sanois käskyn ja sit vasta heittäis palkan, niin koira vois ehtiä reagoidakin...)
Lauantaina treenailtiin Mirvan lähellä Palokassa. Just teki ruutua ensin kosketusalustalle ja sit sai hakea keskikohtaa tyhjään pari kertaa, aika kivasti yritti! Toisena juttuna seuraamispätkiä, joissa oli vähän takana (!), kunnes Mirva merkkas mulle palkkaushetken, niin sit alkoi kummasti toimia. Lyyti oli jotenkin hidas, ja sen ruututreeni oli ihme nihkeilyä eikä luoksetulossakaan saatu juuri edistystä. Pidempi seuraamispätkä meni ihan kivasti. Loppuun vielä paikkamakuu kaikki 5 koiraa rinnakkain. Just nousi kerran mielistelemään Urhoa mutta huomautuksen jälkeen makasi hienosti. Lyyti piippasi, se ei oikeen kestä tota, että mä oon Justin luona.
Keskiviikkona treenailtiin Savelassa Nooran & Veikon & Keken kanssa. Ensin Just ja Keke yhtaikaa pentuhommissa. Just hienosti pystyy keskittymään kaverin lähellä - ja se on myös alkanut palkkautua kehuista! Otettiin pieni palkattomuuspätkä: seuraamista, pari maahanmenoa ja paikalla istuminen, jonka aikana fudispallo lensi vierestä ja Pätkis pysyi! Lyytille ensin alokkaan kisamaiset seuraamiset. Hihnaseuraaminen meni aika hyvin, ainoastaan yhdessä kohdassa vähän epävarmuutta. Vapaana seuraaminen menikin sitten jo aika paljon huonommin, siinä kohtaa rupesi ahistamaan. Huomautuksesta ja kehusta paransi ja sitten loppu meni ihan kivasti. Jatkossa pitää muistaa ohjeistaa liikkuria suunnittelemaan kaavio tosi hyvin. Selkeesti meitä häiritsee, jos kävellään mihin sattuu ;-) Vaikka kai siihenkin pitäisi tottua. Ja sitten kun Lyyti niin hyvin vastaa huomautukseen ja kehuun, niin nyt täytyy tarkasti kertoa sille, mitä mä haluan. Koska sehän kyllä asian toteuttaa, kunhan vain ymmärtää ja pystyy. Sitten tehtiin kaukoja, jotka meni superhienosti ja pidemmältä kuin ennen. Luoksarissa ei edistystä.
Seuraava kysymys: alkaako kehuminen siirtymissä jossain vaiheessa haitata seuraamista liikkeenä, kun siinä ei tuu kehua?

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Kuvia kasvateista
Ensin Naava (P. Juhannuslupaus)
Sitten Kiteen leiriltä kuvattuna koilapelhe eli Usma, Rurik, Lyyti ja Just:
Ja vielä pari kuvaa Joikasta (P. Juhannustonttu):
torstai 29. toukokuuta 2014
Leireilyä Taivaannastassa
Viime viikonloppu vietettiin Kiteellä, jossa oli Taivaannastan kennelin kaikille avoimet kasvattajapäivät. Sää oli helteinen koko viikonlopun, mikä aiheutti kyllä vähän päänvaivaa koirien kanssa touhuamiseen (viilennysloimet, nesteytykset ym). Perjantaina ei vielä ollut mitään ohjelmaa. Lauantaina meillä alkoi treenit vasta klo 14, joten treenailtiin sitten vähän keskenämme Tiinan, Maijan ja Leenan kanssa. Lyytin kanssa katottiin niitä seuraamisen käännöksiä ja nyt tuntuu, että tajusin, miksi se jähmeilee niissä. Käännän aina pään oikealle "valmistavana eleenä" mutta Lyytikin kääntää päänsä pois musta eli meidän yhteys katkeaa. Kokeiltiin aika montaa eri tapaa mutta toimivin niistä oli sivu-käskyn toistaminen käännöksessä. Tätä tehdään nyt sitten kuuri. Toisena juttuna tunnarikapulan pitoa. Lyyti oli ensin vähän huolimaton ja kapula putoili mutta sitten skarppasi. Nyt kun ollaan saatu pito ylipäätään johonkin pisteeseen, täytyy alkaa pitää kriteereistä kiinni. Vain irrotuskäskystä saa irrottaa. Mustavalkoisuutta siis peliin. Sitten vaihtelevuutta eli välillä irrotus ja palkka vain kapulan ottamisesta suuhun, välillä pidemmästä pidosta, välillä mun käsi kiinni kapulassa. Ja sitten jossain vaiheessa pitäis saada Lyyti liikkumaan kapula suussa, tällä hetkellä se pystyy just ja just käymään istumaan :D Otin Justin myös tekemään, mutta jotenkin ei ollut yhtään fiilistä, joten annoin olla.
Iltapäivällä Justin agilitytreenit. Viretila oli aika kaukana optimaalisesta, päivän kuumin aika ja se oli ollut jo koko aamun mukana hengailemassa, koska sisällä huoneessa oli niin kuuma. Eka setti meni kuitenkin tosi hienosti. Tokalla alkoi toistaa perinteistä virhettään (hyppäsi esteen takaa vaikka ohjasin miten) ja sit menikin säädöksi eikä edes loppusuoralta löytynyt vauhtia. Agin jälkeen oli Lyytin varsinaiset tokotreenit. Ensin paikkamakuu, jossa se vähän nukkui, mikä ei mua kyllä oikeastaan haittaa. Sitten hyppyä, joka menee kosketusalustalla tosi hienosti kokonaankin. Tehtiin myös monta toistoa ilman, nekin meni hyvin mutta alkoi sitten vähän tulla epävarmuutta. Kouluttaja oli sitä mieltä, että käsiapu ois parempi mutta mä olen vähän eri mieltä. Jos koiralle tulee hyvä fiilis alustasta, niin käytän mieluummin sitä. Apujahan ne on molemmat ja niistä pitää päästä eroon. Eli nyt sitten vaan vaihtelevasti hyppyä alustalla ja ilman.
Sunnuntaina Lyytin tokotreenit oli heti aamusta. Oltiin kyllä molemmat ihan pystyynkuolleita... :D Katottiin luoksaria.Lyyti teki oikeastaan aika monta kisapituista luoksaria ihan ok vauhdilla vain kiinnipitoavulla. Sitten vaan alkoi taas uusi ajatus tästä: Olisiko sen sitten helpompi kiertää takakautta sivulle? Silloinhan se ei joutuisi ollenkaan tulemaan mua kohti eikä sovittelemaan itseään sivulle. Mä en tykkää siitä tavasta, mutta eihän sillä oo väliä, jos se sopii koiralle. Tätä pitää nyt alkaa testailla. Toisessa setissä otettiin ruutua, ja Lyyti oli paljon innostuneempi :o) Ensin pari lähetystä alustalle, ne meni hyvin paitsi että kerran Lyyti jäi seisomaan tiellä olleelle merkille :D Myös maahanmeno ok. Sitten aloiteltiin loppuosaa eli koira maahan, kävelin poispäin ja kutsuin seuraamaan. Tota täytyy nyt alkaa tehdä, ja ehkä aluksi voisin mennä poispäin juosten, että tulis enemmän vauhtia.
Tän jälkeen oli toiset Justin agitreenit. Ekassa setissä putkihässäkkää, joka meni ihme säädöksi, Just haki keppejä, vaikka ei ole niitä koskaan ikinä mennyt! Toiseen settiin otin näyttelystä ostamani uuden lelun ja johan alko Lyytin lapsi kirjottaa! Meni, irtos, kaarratti ja tuntui siltä, miltä pitääkin. Treenin jälkeen kaatui maahan nukkumaan ja myöhemmin huoneessa ollessaan heilutti vaan häntää sängyn alta, kun tulin hakemaan jotain, eikä viitsinyt edes nousta :D
Iltapäivällä vielä saatiin kaivattuja vieraita, nimittäin Heidi tuli poikien + Rurikin + Usman kanssa käymään. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Usma on mahdottoman söpö, tosi pikkanen (n. 43 cm) mutta todella vahvaluustoinen ja hyvin kulmautunut. Istuskeltiin sitten siinä ja noi oli oikea koiraperhe, kaikki makoili vierekkäin ja tuli tosi hyvin juttuun. Pari kuvaakin saatiin, laitan ne jossain vaiheessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)