Ratakierroksen jälkeen treenattiin vähän tuota alkua. Nyt jätin Jokun istumaan lähtöhypyn taakse ja siitä sitten kutsuin sellaisesta paikasta, että sain hyvän sijoittumisen inniä varten. Hanna palkkasi namipallolla. Ja sitten taidettiin ottaa tuo loppu niin, että Hanna oli putken 18 takana palkan kanssa. Näin saatiin hyvä irtoaminen.
Porukat lähtivät isojen koirien kanssa loppuviikoksi mökille, joten oltiin Jokun kanssa ihan kahdestaan to-la. Se oli tosi vaisu ja huonovointisen oloinen - perjantaina oli melkoinen ripulikin. Syy selvisi lauantaiaamuna: Joku oksensi 7 cm pituisen fleecelelun palasen, jonka oli siis niellyt viikkoa aiemmin! Ei ihme, että olisi ollut useana päivänä ripulilla ja huonovointinen, kun tuollainen on pyörinyt mahassa ja suolistossa... Joku päivä se vielä tappaa itsensä suolitukokseen...
Seuraavalla viikolla joukkuetreenien lisäksi lähinnä huoltojen hoitamista ennen lomaa. Keskiviikkona Jokun Librela-pistos, jonka yhteydessä pikkunoset. Ensin Justille töissä laatikkoetsintä samantyylisellä asetelmalla kuin kesäkuun alussa (kuva) mutta tällä kertaa kätkö oli lähimpänä takaovea vasemmalla. Just kävi ensin läpi koko oikeanpuoleisen rivin haistellen tarkemmin viimeistä laatikkoa (kätkölaatikon viereinen). Sitten tuli takaisin oikeanpuoleisen rivin ja haisteli lähinnä etuovea olevat laatikot. Sitten kävi vielä kerran läpi oikeanpuoleisen rivin ja vähän tuntui jo ihmettelevän, että missä se kätkö oikein on, kunnes bongasi loput laatikot vasemmanpuoleisella rivillä ja löysi heti oikean. Hienosti malttoi eikä turhautunut!
Viimeinen kätkö oli puisen roskakatoksen seinän raossa. Täältäkin tuli haju tosi huonosti! Lyytille ja Jokulle rajasin alueen 1-2 seinään, Just sai etsiä koko pömpelin ympäri. Nenän piti osua ihan kohdalle, että koira löysi. Joku muistaakseni ei löytänyt tätä ollenkaan, kun hetken aikaa etsittyään luovutti ja otti ohikulkijoista häiriötä.
Torstaina Jokulla ja Justilla jäsenkorjaaja, joten ei treenattu agilitya. Kouluttamisen jälkeen autokätkö meidän auton etulokarin kolosta. Koulutettavieni autot otettiin myös mukaan etsintään, joten saatiin kolmen henkilöauton ajoneuvoetsintä. Meidän auto oli viimeisenä eli lähetin Justin etsimään kaksi muuta ensin. Se kyllä kuittasi ne hyvin nopeasti ja jäi pyörimään omaa autoa ympäri. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko koko ajan hajupilvessä vai arvasiko, että kätkö on omassa autossa! Tarkennus aiheutti kyllä haastetta. Just sai selvästi hajun auton alta toiselta puolelta mutta kätkölle ei meinannut mitenkään osua. Mikaela otti aikaa ja lopullinen aika oli n. 2 minuuttia. Nyt on kaikki etsintämuodot kerrattu onnistuneesti ja näillä eväillä lauantain kokeeseen!
Kotiin tultua oli vielä energiaa, joten otettiin vielä yksi sisäkätkö rapussa naapurin rollaattorissa. Just etsi ylimalkaisesti rapun läpi ja paikallisti kätkön aika kivasti, mutta nyt tuli selvä nuolaisu. Kun sanoin, että pitäisi näyttää nätisti, se tuijotti mua hetken pöyristyneen näköisenä, että hänen korkeuttaan kehdataan arvostella! Mutta sitten painoi suunsa kiinni ja tökkäsi kuonolla hajua tosi varovaisesti, niin pääsin palkkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti