Viime lauantaina osallistuttiin nose workin ulkoetsintäkokeeseen Espoossa. Tuomarina oli Miira Hellsten ja paikkana Rudus-turvapuisto Ämmässuolla. Kuvat alueista otti Ansku Nuuhkuista.
Meillä oli heti eka suoritusvuoro. Alueet tehtiin kaksi kerrallaan. Eka oli pienehkö alue, joka näytti helpolta ja oli myös sitä - lähes kaikki löysivät ja suurin osa nopeasti. Just käveli melko suoraviivaisesti tuonne työmaakontin seinän luokse, jossa tarkensi rautaportaikon kulmaan ja ilmaisi siitä. Ilmoitin löydön ajassa 0:10.6 ja siitä tuli meidän koehistorian nopein löytö! Tämän alueen nopein koira löysi yhdeksässä sekunnissa ja Just oli 3. Maksimiaika oli 1:30.Lupaavasti alkanut koe tyssäsikin heti toiselle alueelle. Just aloitti sinisen työmaakopin kauemmasta nurkasta ja veti alareunaa pitkin alueen ulkopuolelle kohti näkösuojana ollutta autoa. Jatkettiin siitä muu alue, josta ei juurikaan reaktioita. Maksimiaika oli tässäkin 1:30 ja puolen minuutin varoitus tuli aivan liian aikaisin. Ohjasin Justin haistamaan vielä nuo kaikki maassa olleet kamat sekä oikealla olevan työmaa-aidan molemmin puolin. Just kuuliaisesti haistoi kaikkialta, mistä pyysin, mutta mistään se ei ollut yhtään kiinnostunut. Multa loppui aivotoiminta ja samaan aikaan loppui myös aika. Kätkö oli työmaakopin Ramirent-kyltin alareunassa. Ei siis kovin korkealla (ehkä 50 cm), mutta koiran olisi pitänyt kuitenkin nostaa nenä ylös paikantaakseen sen. Annoin Justin löytää kätkö itse, ohjasin vaan haistamaan seinää, kuten olin ohjannut haistamaan muitakin paikkoja. Tämä osoittautui kokeen vaikeimmaksi alueeksi; vain neljä koiraa sekä nollakoira selvittivät tämän.
Tämä oli aika lailla Lohjan kokeen viimeisen alueen toisinto, joskin siellä oli paljon isompi alue. Taas Justilla tuli jostain kohtaa reaktio, ja 30 sek varoituksen kohdalla olisi kannattanut mennä sinne ja pyytää etsimään ylempää. En taaskaan ollut ajatellut tuota mahdollisena kätköpaikkana, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna oli ihan selkeä. Kuinkahan monta koetta vielä menee, että opin?!
Tauon jälkeen 3. alue, jossa maksimiaika 2 minuuttia. Just aloitti tuo nukkeheebon kohdalta, sitten sai jonkun tosi hyvän hajun telineiden alta ja kiipesi sinne - epäilen pupunpapanaa... Tuomari sanoi, ettei sinne tarvitse mennä ja kutsuin Justin pois. Melkein heti sen jälkeen se osuikin hajupilveen ja tarkensi telineiden kulmaan, mistä ilmaisu ajassa 40.3 sekuntia! Tämän kätkön löysivät myös melkein kaikki ja Justin aika oli 7. nopein. Tässä ilmaisussa Just käytti kieltä ulkona, mistä saatiin huomautus, mutta ykkösluokassa ei vielä virhettä.
Vasemmalla näkyvä peräkärry ei kuulunut alueeseen. Just meni lähdöstä sinne ja edettiin sitten ensimmäinen kierros reunoja pitkin ilman muita reaktioita. Sinisen kontin kohdalla muhun iski jo lannistunut ajatus - aika loppuu ihan varmasti. Lähdettiin sitten uudelle kierrokselle ja Just sai hajun tuosta kuvan etualalla näkyvästi keltaisesta metallijutusta, tarkensi ja ilmaisi. Häkeltyneenä ilmoitin löydön ajassa 53 sekuntia eli edes varoitusta ei ehtinyt tulla. Tässä Justin aika oli hyvää keskitasoa. Tää oli erinomainen opetus sille, ettei pidä tuomita etukäteen mitään aluetta liian vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Kätkö voi kuitenkin olla ihan tehtävissä tai jopa helpohko.
Yhteissaldo siis 75 pistettä. Sanoin ennen koetta Justille: "Otetaanko sellainen työnjako, että sä teet parhaasi ja mä mokaan?" ja niinhän se meni 😂 Se jäi harmittamaan, että toistin ihan saman virheen kuin viime kerralla. Nyt on ihan pakko jo oppia tästä! Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin nopeimpiin etsintöihin ikinä kokeissa! Mehän ollaan vähän haettu nopeutta, että Just jäisi heti tarkentamaan, kun pääsee hajupilveen, ja nyt se onnistui joka kerta. Tämä olisi kyllä pitänyt huomioida palkkauksessa ja siitä 1. alueen rakettietsinnästä antaa superpalkka.
Vaikka kesällä tuntui, ettei ikinä päästä yhteenkään kokeeseen, niin loppujen lopuksi ollaan syksyn aikana päästy peräti viiteen kokeeseen. Kokonaissaldona 100 p (kek), 100 p (ajoneuvot), 75 p (kek) ja 2x75 p (ulkoetsinnät). Mun mielestä aika hyvä saldo, kun vasta ollaan tää harrastus aloitettu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti