Treffailtiin viikko sitten Justin sulhoa Pihlajamäen Onnimannia, mutta ei tullut munaa eikä poikasia. Perjantai (13. juoksupäivä) oli selvästi liian aikaisin. Lauantai oli välipäivä; illalla rupesi touhu kotona näyttämään siltä, että tärpit olisi käsillä. Sunnuntaina iltapäivästä ajeltiin taas Lahteen Onnin luo. Yritystä oli mutta viimeinen silaus puuttui. Otin sitten Onnin kyytiin ja kokeiltiin vielä meillä kotona, ulkona ja ma-aamuna porukoilla pihalla. Sama meininki jatkui kaikkialla. Maanantai-iltana antoi jo hammasta, eli tärpit alkoi olla ohi (16. juoksupäivä). Progeja ei otettu mutta eiköhän me ihan oikeina päivinä oltu liikenteessä. Joku tässä siis mätti. Eikö poikaystävä sitten ollut tarpeeksi Justin mieleen tai esittikö luonto vastalauseensa. Joka tapauksessa nyt vuoden tuumaustauko ja 2018 viimeinen yritys ehkä kaksoisastutuksella. Viime viikonloppuna harmitti ja suretti ja vitutti ja kaikkee, mutta aika nopeasti rauhoituin ja näin lykkääntymisen hyvät puolet.
Oon kuitenkin tyytyväinen, että yritettiin jo nyt. Ei ollut musta kiinni epäonnistuminen vaan koirista, ne teki päätöksen mun puolesta. Parhaani kuitenkin yritin; jos oltais jätetty ensi vuoteen, niin eka yritys ois ollut myös vika ja luultavasti ois jäänyt jossiteltavaa epäonnistumisen sattuessa. Tuntuu, että olen kuitenkin taas vähän viisaampi ens kertaa ajatellen. Ainakin täsmentyi noi tärppipäivät ja toisaalta uroksen tuominen meille ei tainnut olla hyvä idea. Just ei tykkää, kun meillä on hoitokoira ja niin huokui dominanssia, ettei Onni herrasmiehenä uskaltanut tehdä mitään "meidän reviirillä". Eli ens kerralla sit joko uroksen luona tai puolueettomalla maaperällä. Ja koska tää mun narttulinja ei ole ollut mikään maailman helpoin lisääntymään, käydään jossain vaiheessa tätä vuotta vielä lääkärintarkastuksessa. Jos Justissa on esim. jotain rakenteellista vikaa, niin turha ees yrittää enää. Ja sit taas jos mitään vikaa ei ole, voitaneen todeta, että kemiat eivät vain Just kohdanneet Onnin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti