#vittujenkevät2020

Meille kuuluu parempaa kuin helmikuussa mutta juhlan aihetta ei ole. Just on toipunut välilevynpullisumasta hyvin, ja kesäkuun alusta lopetettiin lääkitys kokonaan. On lenkkeillyt jo pisimpiä retkiä vaille normaalisti ja treenannut tokoa, rallya ja uutena juttuna nose workia, josta on tosi innostunut. Lyyti sai pysyvän kortisonilääkityksen, joka on auttanut sekä hengitys- että mahavaivoihin. Lyyti piristyi myös mukavasti, paitsi kuumasta kärsii yhä paljon enemmän kuin nuoremmat. Joku pomputtelee edelleen oikeaa takajalkaa, kun vasempaan kylkeen tuulee 🙈 Aika monta asiaa on jo poissuljettu ja ensi viikolla mennään mahatutkimuksiin vierasesineiden, kystien yms. varalta. Kaukaa haettua, mutta pakko hakea kaukaa, koska kaikki todennäköiset vaihtoehdot on jo tutkittu. Joku syö vielä Neurontinia, mutta se lopetetaan viikon sisään, koska siitä ei ole ollut vaikutusta. Molemmat hevoset on myös saikulla; Eppu pysyvästi, Viskin pitäisi kuntoutua kevyeen käyttöön.

Olen yleensä yrittänyt ajatella, että jos ei saa tehdä sitä ja tätä, niin mitä SAA tehdä. Mutta tänä keväänä en ole oikeastaan jaksanut. Saikkuilu, eläinlääkärissä ja hoidoissa ramppaaminen, epätietoisuus ja koiran pahan olon katseleminen väsyttää ja masentaa. Sitten kun ei koskaan tehdä mitään, niin koiratkin "alistuvat kohtaloonsa" eivätkä tule ehdottamaankaan mitään, koska ei kuitenkaan koskaan tehdä mitään. (No toki lääkkeetkin väsyttää.) Hetkittäin tuntui myös, että Jokun pompottelu paheni, mitä tahansa teinkin sen kanssa, esim. jos treenasin odottamista olohuoneessa. Lopulta en uskaltanut edes koskea siihen.

Koronakevät perui kaikki ryhmätreenit ja iso osa ihmisistä jäi kotiin etätöihin tai lomautettuna. Yhtäkkiä kaikilla oli kauheasti aikaa. Onneksi mulle sattui enemmän töitä kuin ikinä maalis-huhtikuussa, ja tein useita 50-tuntisia työviikkoja. Jos olisin joutunut lomautetuksi, olisin varmasti jo ajat sitten mielenterveyspalveluiden asiakas. Elämästä puuttui kaikki, mikä yleensä tuottaa iloa.

Maalis-huhtikuussa onneksi saatiin alkaa käydä pitemmillä metsälenkeillä ja kelitkin paranivat sopivasti. Metsälenkit paransivat kummasti meidän kaikkien elämänlaatua. Just sai luvan treenata kevyitä tasamaalajeja 31.3. mutta meni vielä kuukauden päivät, ennen kuin aloitettiin. Huhtikuussa ATD ilmoitti nettirallykurssista, josta varasin yhden paikan, että tulisi tehtyä edes jotain. Kun oltiin ekan kerran treenattu yhdessä, Annika totesi: "Mikä tässä nyt oli taas niin vaikeeta?" Niinpä. Sovittiin treenit ja mentiin ja sit oli tosi kivaa. Toukokuussa ilmoittauduin myös nettirallykisaan Justin ja Lyytin kanssa, joten toukokuussa tuli treenattua rallya ihan useammankin kerran. Joku pääsi tekemään kahdesti nettikurssin harjoituksia.

Toukokuun edetessä paikallistin vihdoin, että Joku todella pompottaa vain silloin, kun tuulee vasemmalta. Tämä on tietysti aivan pähkähullu ajatus, jolle on vaikea keksiä mitään loogista selitystä, mutta toisaalta se on myös helpottavaa: "pahat päivät" huhti-toukokuussa ainakin ovat olleet sattumaa. Eli se yksittäinen hepuli muun lauman kanssa tai pikkuinen rallytreeni ei ole pahentanut asiaa, vaan pahempi pomputtelu seuraavana päivänä on ollut tuulisen sään vaikutusta.

Kesäkuun alusta alkoi taas ryhmätreenit, mikä on ihan mahtavaa. Mulla on paikat rallyn valmennusryhmään ja kimppatreeniin, ohjattuun nose workiin ja Sailan toko-/tanssi-/temppukurssiin. Näistä kolme ensimmäistä on jo alkanut ja ollaan jo vähän päästy säännöllisen treenaamisen makuun. Suurin intohimoni eli agility tietysti vielä puuttuu. Jokulla on kesäksi treenipaikka, mutta myin sen kesäkuun treenit, kun ei Neurontin-kuurilla viitsi agilitya treenata. Katsotaan nyt, löytyykö ensi tiistain tutkimuksissa mitään. Justin osalta kaikki on auki. Muut lajit on kivaa vaihtelua mutta vain yksi on intohimo. Vaikea on tehdä päätös agilityn lopettamisesta. Tai hetkittäin olen jo varma, että lopetetaan, ja sitten tulee taas pieni ääni, että mitä jos sittenkin.

Jos olisin viime vuonna tiennyt, että menestyksen hinta on tällainen painajainen, olisin mielelläni jättänyt Suomenmestaruuden saavuttamatta ja elänyt ihan tavallista arkea terveiden eläinten kanssa.