Lahden leiri - negatiiviset jutut

Näin kahden viikon jälkeen pystyn ehkä järkevään analyysiin. Ehkä.

Lahden leirillä 31.8.-1.9. oli kouluttaja poliisikoiranohjaaja Miikka Ounila, joka olikin meille tuttu kahden vuoden takaa. Tiedettiin etukäteen, että hän vetää hyvin erityyppisiä treenejä kuin nosevalmentajat. Olin miettinyt, onkohan järkevää mennä tällaiseen koulutukseen viikkoa ennen SM:ia ja oli kyllä ihan validi kysymys. Tällä kertaa Miikka kysyi ennakkotiedot, ja kerroin siinä SM:ista ja että haluan painottaa itsevarmuutta. Olin valmistautunut siihen, että saatan joutua sanomaan vastaan tai kieltäytyä tekemästä jotain treeniä. Miikka sen kyllä kuunteli ja huomioi, joten ehkä muidenkin olisi kannattanut esittää sama kysymys 😅 Koko ryhmälle pisteet siitä, että tällä kertaa kyseltiin tosi paljon!

Alkupalaverissa kerroin, että meillä on joskus haasteena, ettei Just työstä kerrasta hajupilveä loppuun alueen ekalla kätköllä. Miikka sanoi, että hänellä on tähän harjoitus, ja olin ihan innoissani, että jes, päästään heti käymään tätä asiaa läpi huippuammattilaisen kanssa. Noh, toisin kävi. Tai siis kyseinen harjoitus esiteltiin sunnuntaina viimeisenä. 

Disclaimerina pitää mainita, että mulla oli ihan valtavat onnistumisenpaineet SM:in takia. Oli "pakko saada hyvä treeni". Kun tämä ei toteutunut lauantain aamutreeneissä, mulle tuli niin paha asenneongelma, etten saanut mitään oppimisen asennetta esille. Onneksi meillä on niin ihana ryhmä, että kun koko maanantaipäivä puitiin leiriä wa-ryhmässä, niin sieltä sai kerättyä hyviä oppeja ja vinkkejä jatkoon. Sain myös paljon pohtia sitä, millainen nosekouluttaja minä haluan olla, mikä onkin tärkeä asia miettiä.

Lauantain aamutreenit alkoi 4 minuutin sokkoalueella, josta moni ei löytänyt yhtään tai sitten löytyi yksi. Hajupilvet kyllä leijailivat jossain, mutta mulle jäi fiilis, että ne eivät johtaneet mihinkään. Ilmastointi ehkä myös vaikutti asiaan tai sitten hydrolaatti oli vanha. Just teki tällä alueella yhden löydön (yläkuvassa oikea nurkka). Sen lisäksi mieleen jäi sen eka reaktio vasemmassa takanurkassa olevaan tuoliin, jonka jalassa oli kätkö ja päällä esim. kengät. Kengät ois ollut kiva kätköpaikka, mutta koska Just haisteli ne eikä jäänyt työstämään, oletin, että kyseessä oli reaktio häiriöön. 

Tokassa kuvassa olevan tuolin alla taas oli kätkö ovistopparissa. Tätä pohdiskeltiin paljonkin: Haju oli levinnyt tuoliin mutta ei paikantunut toppariin. Kun tokan kierroksen aikana sai käydä itsenäisesti ottamassa ekan alueen kätköt uudelleen, Just, Halla ja Hyyde ainakin haisteli suoraan stopparin päältä. Omasta koirasta voin sanoa, että ei minkäänlaista lamppua syttynyt siinä kohdalla eli ei ollut vahvin haju siinä, ei mitään kysyvää katsetta tai kulmien kurtistusta, mikä olisi ilmentänyt epävarmuutta vastauksen lukitsemisesta. Eli kyse ei ollut siitä, että koira ei olisi osannut tai uskaltanut tunkeutua tuolin alle. 

Tokalla alueella sama meininki jatkui mutta vähän enemmän tuli löytöjä. Muistaakseni alkupään koirat tekivät vähemmän löytöjä. Tälläkin alueella oli tärkeä huomio ensimmäisestä reaktiosta: Just meni suoraan ovelta haistelemaan tuota jatkojohtoa. Näytti jo siltä, että menee sitä pitkin suoraan kätkölle mutta sitten "eksyi" eikä löytänyt, vaikka ohjasinkin haistelemaan tikkaita ympäri. Yhden toisen koiran suorituksesta mulle jäi sellainen kuva, että koira ilmaisi, kun löysi siirrännäisen, ei vahvinta hajua. Toki koskaan ei voi tietää. Tämän nähtyäni päätin, että me ei mennä enää 2. tilaan uudestaan, en halua yhtään vahvistaa tällaista.

Just teki siis tämän alueen alussa ja löysi yhden saavuttamattoman kätkön, ja senkin löytö-ilmoituksessa meillä oli epäselvyyksiä. Alueella oli kai 5 kätköä. Kaikki siis etsivät annetun ajan ja sitten ulos eli kuten kolmosluokassa, vaikka koira olisi ollut lähelläkin hajupilveä. (Toki ei nyt kohdennuksesta vedetty pois.) Jälkeenpäin sitten sai kuulla, mitä kaikkea on mokailtu. 

Tässä vaiheessa oli lounastauko ja mua alkoi ärsyttää ja paljon. Tuollainen hajupilvien jättäminen oli viimeistä, mitä oisin halunnut koiralleni vahvistaa etenkään tässä kohtaa. "Täällä on jotain epämääräisiä hajupilviä, ei löytynyt, hieno homma, mennään syömään palkkaa." 

Tähän valkkukaverini nostivat pointin, että tämä on tärkeä tieto, jos sulla on virkakoira. Miikka sanoi, että  jos koira ei saa tarkennettua (vaikka reagoi ja yrittää tarkentaa), niin ohjaa 2 kertaa eri suunnista ohi. Jos ei löydy, niin voi voi 🤷‍♀️ Tähän lisäsi vielä sen, että menee muualle haistelemaan välissä ja sitten palaa vielä tarkistamaan kohteen. Tää ei tosiaan ole nosekontekstiin millään lailla toivottavaa. Ja jos alueella 7 koiraa löytää kukin 0-1 kätköä, niin jotain pitäisi muuttaa. Ei ole motivoivaa kenellekään etsiä 4 minuuttia tilaa, jossa on hajupilviä mutta ei tule löytöjä eli ei käy tyhjän etsintäharjoituksestakaan. Ei koira siitä ainakaan mitään toivottavaa opi, todennäköisesti vain toteaa, että ei osaa mitään eikä koskaan onnistu. Oon yrittänyt ajatella, että jokainen treeni merkitsee. Mitä koira oppi tästä treenistä? Jos sillä ei vahvisteta toivottua asiaa, niin voi kysyä, vahvistettiinko väärää asiaa. Sitäkään en todellakaan ymmärtänyt, että kaikille koirille (mölli-3-lk) tehtiin samat treenit ihan samalla tavalla juuri mitenkään muokkaamatta, selvisi koirat siitä tai ei. Esim. vaikka yhdelle koiralle tuli enemmän valeita kuin oikeita ilmaisuja, he jatkoivat silti ihan samaan tyyliin koko viikonlopun läpi. Kuinka paljon yhdessä viikonlopussa olisi ollut potentiaalia, kun se kaikki olisi saatu vahvistamaan oikeita asioita!

Vaihtoehtona olisi voinut olla esimerkiksi keskustelu:

Kouluttaja: "Missä koirasi reagoi?"

Ohjaaja: "tuolla ja tuolla ja tuolla"

K: "Hyvä, no menkääpä yhteen noista ja mieti, missä se ei ole haistellut." / "Seisotko mahdollisesti kätkön edessä?"

Saadaan homma maaliin ja lopetetaan löytöön. Esim jos ohjaaja on seissyt kätkön edessä, on tosi avartavaa nähdä se ero heti eikä kahden tunnin päästä kuulla, että näin kävi. Mä oisin tarvinnut siitä välittömämpää palautetta, mä opin sillä parhaiten. Tää on itse asiassa varmaan aika iso kulttuuriero. Miikalla oli siis periaate, että etsinnän aikana ei pölistä vaan keskitytään seuraamaan koiraa ja sen reaktioita. Tämä on tietysti tosi hyvä, jos ohjaaja höpisee turhia ja häiritsee omaa ja koiran keskittymistä sillä - näitä on nähty! Mä taas oon muissa harrastuslajeissani aina tottunut, että joko saan välitöntä palautetta tai sitten isomman suorituksen jälkeen saan palautteen ja pääsen heti kokeilemaan uudestaan korjata pieleen mennyttä kohtaa /asiaa. Verrattuna siihen, että yrittäisi korjata seuraavaan 15 min sokkoetsintään, jossa on eri piilot. Kyllähän sitä oppimista näinkin tapahtui, joillain enemmän, joillain vähemmän, ja asenneongelmaisella varmasti vähiten. Moni ohjaaja nappaili edellisistä etsinnöistä hyviä pointteja ja hyödynsi niitä seuraavissa 💪 

Ymmärrän, että ekat treenit on vaikeat, jotta nähdään, mitä koirat osaavat ja eivät. Mutta olisin odottanut, että ekan, viimeistään tokan treenin jälkeen oltaisiin pureuduttu näihin kysymyksiin ja tehty enemmän tekniikkatreeniä esim. hankalasti ilmaistaviin kätköihin. Miikka jokaisessa keskustelussa painotti, että koiraa opetetaan pieninä paloina. Koko viikonlopun odotin näitä paloja 😂 Lähes kaikki oli ohjaajan treeniä, mikä sekin on tietysti tärkeää. Leiri on kuitenkin kokonaisuus, ja mun mielestä parhaissa leireissä on ollut tasapainoisesti etsintää, koiran treenejä ja ohjaajan treenejä. 

Kolmas alue oli tosi iso puutyöpaja, johon aikaa 15 min. Lounaan päättyessä sanoin sitten, että en halua tehdä kolmatta treeniä tuohon tyyliin. Tehtiin sitten niin, että Miikka vinkkasi meidät eteenpäin, jos meinattiin jäädä liian pitkäksi aikaa hilloamaan häiriöhajuja. Myös strategia- ja ajankäyttösuunnitelmaa piti miettiä, mutta mun päässä ei ollut kapasiteettia siihen, kun olin niin tiloissa. Lisäksi hydrolaatti vaihdettiin. Lopetettiin myös aikaisemmin, reilun 10 minuutin kohdalla, kun Just oikein taisteli itsensä kätkölle, joka oli kuvassa näkyvässä nurkassa ritilän alla. 

Tää menikin paremmin. Tai siis taas löydettiin alle puolet kätköistä mutta ei harmittanut. Aika vaikea löytää, jos ei käy sielläpäinkään 🙃 tai jos juoksee ohi. Just sai myös extrapitkän palkkauksen, kun sai hakea namipalloa sata kertaa meidän palaverin aikana.

Viimeisenä tehtiin sitten pikakierros yhtä kätköä, joka oli kuvassa näkyvän taulun takana korkea. Just reagoi todella voimakkaasti punaiseen pömpeliin ja etenkin sen astinlautaan. Käytiin läpi tosi tarkkaan sen ympäristö ja seinusta, osasin myös ohjata Justin taulun alla oleville työkalupakeille. Mutta kätkölle päästäkseen olisi pitänyt kiivetä pakkien päälle, mihin Just ei lähtenyt ja mitä itse pidin vähän riskaabelina, joten annettiin sen olla. Tätä ei ollut kukaan löytänyt. Käännyttiin ympäri ja lähdettiin pöydän reunoja pitkin kohti kuvanottopaikkaa, josta Just nappasi välittömästi matalan kätkön kipon alta.

Yksi tärkeä lauantaina tapahtunut asia oli oma hajoaminen lounasaikaan. Olin tosiaan kuukauden verran valmistautunut sanomaan vastaan, sitten keräsin puoli tuntia rohkeutta sanoakseni sen, minkä jälkeen pari tuntia keräilin itseäni. Kävin ensin 45 minuuttia kävelemässä metsässä, sitten marisin kavereille, lopulta kävelin yksin parkkipaikalla pää sauhuten. Se, mikä mut veti pinnalle, oli Justin kysyvä katse. Ymmärsin, että en voi ottaa Justia autosta tällaisessa mielentilassa. Ei ole Justin syytä, Just ei saa joutua kokemaan painetta tästä. Sitten kun otin Justin autosta, ja mentiin lämppäalueelle, koiran iloinen tekeminen sai mut taas järkiini. Kuunteluoppilas-Sanna sanoi jopa, että musta ei yhtään näkynyt, että olin parikymmentä minuuttia aiemmin ollut täysin pois tolaltani. Eli aika hyvin pystyin ulospäin esittämään olevani ihan toiminta-alueella. 

On kyllä hämmentävää, miten oma mieli toimii. Ja kun tässähän ei ollut kyse mistään muusta kuin siitä, että en saanut koiralleni hyvää treeniä, vahvistettiin ihan vääriä asioita. Veti vertoja Pornaisten kokeen väärän löydön aiheuttamaan aivomyrskyyn.  En pysty yhtään käsittelemään sitä, että koen olleeni epäreilu koiralleni.