Kolin vaellus

Menomatkalla junassa

😂Juhannuksen jälkeen koetti odotettu päivä, kun lähdettiin Annun, Jokun ja Justin kanssa Kolille vaeltamaan Herajärven kierrosta. Mentiin junalla Joensuuhun ja sieltä kimppataksilla Kolin luontokeskukselle. Jokun eka pitkä junamatka meni tosi hyvin, ja koirat nukkuivat melkein koko matkan. Kolilla tietysti mentiin heti ekana maisemapaikalle ja sitten käveltiin ensimmäinen 6 kilometrin taipale ekalle leirintäpaikalle Myllypuroon. Heti ekana iltana kaaduin kahdesti, kun nilkka kääntyi enkä rinkan painon alla pystynyt pitämään tasapainoa. Toisena päivänä laitoin nilkkatuen jalkaan ja sen jälkeen pysyin pystyssä.

Maanantaina Ukko-Kolilla

Tiistai oli reissun rankin päivä. Myllypurosta Ryläykselle oli kuutisen kilometriä ja korkeuserot olivat melkoiset. Viimeinen polku ylös (Ryläyksen korkeus on 325 m) oli jyrkkä ja kivikkoinen ja tuntui kyllä rankalta rinkan kanssa. Ryläyksen kodalla syötiin lounasta ja käytiin maisemapaikalla ilman rinkkoja ja sitten lähdettiin jatkamaan. Tässä vaiheessa sateli jonkun verran mutta ei häiritsevästi. Seuraavaan yöpymispaikkaan eli Kiviniemeen oli matkaa vielä 10,7 kilometriä ja tuntui, ettei olla ikinä perillä. Kun luultiin, että matkaa olisi max. pari kilsaa, tuli viitta: Kiviniemi 4,4. Tässä vaiheessa meinasi epätoivo iskeä - ja ei kun pikamarssi päälle. Onneksi loppumatka oli jo vähän helpompaa maastoa.

Kiviniemessä leiriydyimme rannalle, jossa oli aivan järkyttävä hyttysten ja mäkäräisten suurhyökkäys. Tuntuikin päivän parhaalta hetkeltä, kun pääsi telttaan ja siellä ei ollut hyttysiä 😂

Lisää kuvateksti

Myllypuro tiistaiaamuna

Keskiviikkoaamuna otettiin rennosti, nukuttiin pidempään, käytettiin koirat uimassa ja uitiin itsekin. Oli lämpimin päivä ja ihana oli kuivatella rannalla ilman hyttysten alituista seuraa. Vesipullojen täytön jälkeen ostettiin Kiviniemen kahvilasta jätskit ja lähdettiin taas jumalattoman painavien rinkkojen kanssa matkaan. Kävely sujui kuitenkin jo paremmin, maasto oli tasaisempaa ja kroppa alkoi tottua painoon. Sen sijaan Joku protestoi reppuaan ja vapautinkin sen siitä päivän kuumimmaksi ajaksi. Lounaspaikalla Ahvenlammella käytin taas koirat uimassa ja siitä sitten matka jatkui taas. Jokukin kantoi reppua reippaasti, kun oli viileämpi. Seuraavan tauon eli Eteläpään jälkeen päätettiin huijata vähän ja oikaista jyrkin osuus tien kautta. Se tie nousi myös jatkuvana todella jyrkkänä vaaran ylös asti mutta oli sitä silti helpompi kävellä kuin kivikkoista polkua. Kello alkoi olla aika paljon, kun lähestyttiin Suopeltoa, jossa kartan mukaan oli laavu mutta ei telttailupaikkaa.

Just Ryläyksen kodassa

Yllättäen siellä kuitenkin oli aivan loistav
a telttailupaikka pellon laidassa, johon me sitten jäätiin. Keskiviikkona ei aamun jälkeen nähty ketään muita ja oli oikein erämaavaellusfiilis. 13 kilometriä tuli keskiviikkona taivallettua.

Torstaina lounaspaikka oli Rykiniemen ranta. Aamusta asti oli sadellut enemmän ja vähemmän ja lounaan aikaan iski oikein kaatosade. Syötiin sitten lounas liiterissä, kun se oli ainoa sateensuoja!

Näkymä Ryläykseltä

Joku Ryläyksen kodassa

Syömisen jälkeen matka jatkoi pienessä sateessa. Jokulle iski taas reppuahdistus, varmaan se oli ällöttävä selässä, kun se oli litimärkä. Vapautin sen siis taas kantamuksista tieosuuden ajaksi. Edessä oli Herajoen ylittävä kahluuvaijeri, jonka olin kartasta huomannut mutta en ajatellut sen tarkemmin. Päätettiin mieluummin kiertää se kuin yrittää valmiiksi märkinä koirien kanssa yli. Tässä tuli sitten takaisin edellisen päivän oikaistut kilometrit! Torstaina ei paljon taukoiltu, kun ötökät innostuivat sateesta niin, että joka pysähdyksellä iski suurhyökkäys. Osattiin myös lukea karttaa sen verran, että haettiin vesitäydennys Seppälän kaivolta. Seuraava yöpaikka oli Ylä-Murhissa ja taas seurasi nopeusennätys teltan pystytyksessä mäkäräisten tunkiessa hyttyshatun alle, silmiin ja kulmakarvoihin.

Ylä-Murhissa oli neljä muutakin naista yöpymässä. Siellä oli yksi autio rakennus, johon kaikki ripusti märkiä kamppeita kuivumaan. Yksi naisista sanoi, että tuskin ketään haittaa nää kamat täällä, johon minä totesin: "Tuskin tänne aamulla ensimmäiseks tulee Metsähallituksen tarkastajat." Nainen hymisteli hetken ja sanoi: "Noh, oikeastaan kaks meistä ON Metsähallituksen tarkastajia..." 😂 Kilometrejä torstaina 18. Illallisen jälkeen Annu varovaisesti sanoi, että vähän niin kun tekisi mieli suklaata. Avaamaton levy oli nimittäin vielä rinkassa. Mä sanoin ajatelleeni juuri samaa ja melekosen reippaasti hilpastiin telttaan ja vedettiin 2/3 levyä kerralla.

Just meni joka maisemapaikalla tähystämään

Perjantaina herättiin ajoissa ja lähdettiin jo kymmeneltä kävelemään. Kolille oli matkaa 10 kilometriä ja kyyti lähtisi 16.40. Matkanteko tuntui tosi kevyeltä, rinkka painoi jo viitisen kiloa vähemmän ja alkumatka oli helppoa maastoa. Luulin lounaspaikan olevan 2-3 kilometriä lähtöpaikasta mutta oltiinkin jo melkein puolessavälissä. Ukko-Koli läheni ja läheni ja oikeastaan ainoa haastavampi vaara matkalla oli Mäkrävaara. Ei muistettukaan, kuinka leveä polku Ukko-Kolille oli  - sehän on kuin pieni tie! Että vaikka korkeusero olikin isoin, ei tuntunut yhtään rankalta. Ja kun päästiin Ukko-Kolin laelle, oli aivan huikea voittajafiilis! Me tosiaan tehtiin se! Kuitenkin eka vaellus kummallakin kyseessä, ei tehty mitään kardinaalimunauksia, ei sairastuttu tai loukkaannuttu, ruoka tai vesi ei loppuneet, eikä edes hermostuttu toisiimme kertaakaan! Reittisuunnitelma ja yöpymispaikat onnistui keskiviikon ja torstain muutoksilla, ja sekin oli hyvä, ettei tarvinnut ajaa enää perjantaina kotiin vaan Valtion Rautatiet toi Pukinmäkeen asti.

Joku Juurimestari hommissa

Ukko-Kolin laella Annu ehdotti, että tarjoaisi jätskit hotellin kahvilassa. En tietysti pistänyt hanttiin mutta muistin, että kahvilan nimi on Kahpitsa eli sieltä saa myös pizzaa! Ei muuta kuin rinkat selkään ja viimeinen puoli kilometriä lähes juostiin, kun pizzankuvat kiilui silmissä!

Keskiviikkoaamu Kiviniemen rannalla

Viimeisissä portaissa oli 4 mummoa yläpäässä, kun Just yhtäkkiä pelmahti siihen flexinpäässä. Käytiin tällainen keskustelu:
Mummo 1: Päästetään nopeemmat edelle.
Minä: 64 kilometriä on kävelty, koiralla on vielä virtaa.
Mummo 2: Mitä se sano?
Mummo 1: Että 64 kilometriä on kävelty, vielä on virtaa.
Mummo 2: Nuorena jaksaa...

Ei varmasti jää viimeiseksi vaellukseksi; junassa jo mietittiin, mihis sit mentäis. Rinkkaa jos saisi kevennettyä ja ötököitä vähennettyä, niin ois täydellistä.

Keskiviikon lounaspaikka Ahvenlampi

Just oli ihan täydellinen vaelluskoira. Ei haukkunut yhtään turhaan, käytti kaikki tauot lepäämiseen ja oli heti valmiina jatkamaan matkaa, kun noustiin ylös. Joku malttoi kanssa tauoilla paremmin kuin vielä Nuuksion retkellä mutta pöhisi jonkin verran. Toivottavasti toi jää iän myötä pois.

Just ei kyllä ollut laihtunut yhtään vaelluksen aikana, että hihnakävelyllä on kyllä vaikea laihduttaa peruskuntoista koiraa.

Torstain lounaspaikka Rykiniemi

Märät murrit torstai-iltana

Väsyneet matkustajat paluumatkalla