FI AVA Just

Viime lauantaina kolmen startin kisat Ojangossa. Molemmat tuomarit uusia tuttavuuksia; ensin oli Markku Kaukisen hyppäri ja agirata, sitten Jessi Landenin agirata. Kaikilla radoilla rimat 50 cm ja oltiin lähtövuorossa viimeisinä. Eka rata tuntui tutustumisessa hyvältä, joskin oli vähän haastavaa valita sopivat ohjaukset. Hyvä rata siis, kun on paljon vaihtoehtoja. Ei ollut selkeitä riskinottopaikkoja, joten keskityin oikea-aikaisiin ja oikein suuntautuneisiin ohjauksiin. Alkuun olisin ehkä voinut tehdä valssin, kun persjätöllä Just hyppäsi aika pitkälle. Pyörityksessä onnistuin kohtuullisen hyvin. Putki-hyppy-putki-kohdassa olin tutustumisessa tarkkaan miettinyt, että ei saa peruuttaa valssissa vaan pitää liikkua kohti seuraavaa estettä. Tämä onnistuikin mutta sen sijaan seuraavassa takaakierrossa tein jotain ihmeellisiä askelkuvioita, jotka ei onneksi haitanneet menoa. Kepit ok, sen jälkeinen kuvio meni Just nappiin ja sitten olikin enää loppusuora jäljellä ja niistähän me tykätään! Luokka tosiaan loppui siihen, joten hetken päästä sain kuulla, että aika oli riittänyt voittoon! Tässä vaiheessa rupesin jo pillittämään, että Justista tuli AVA, kunnes mua muistutettiin, että tämä tosiaan oli hyppäri 😂 Eli ensimmäinen hyppysertihän sieltä napsahti. Tulos oli -3,93 ja etenemä 4,38 m/s. Varmasti yksi meidän parhaita ratoja. Linjat viimeisen päälle, ei mitään ylimääräistä ja vauhti pysyi hyvänä.

Tokana agilityrata. Alussa tiukka valssi onnistui kohtuullisesti ja pituudelta Just kääntyi tosi hienosti! Sitten onnistunut japanilainen ja puomilta nopea vapautus. Kepit myös hyvät, mutta niiden jälkeisellä putkella mulle tuli ajoitusvirhe. Oli tarkoitus ottaa askel Justia päin, kun se on putkessa, ja sitten lähteä jyrkästi kiihdyttämään toiseen suuntaan, mutta se ehtikin jo ulostulolle, jolloin mun yksi askel vei sitä väärään suuntaan. Sain kuitenkin pelastettua oikealle esteelle, mutta huomasin siinä mennessäkin, kuinka sekunnit kuluivat. Ehdin jo ajatella, että nyt ei varmaan ehditä aikaan, mutta toisin kävi! Aika oli -1,71 ja etenemä tasan 4 m/s. Hetken päästä tulostaulu päivittyi ja siellä Justin nimi komeili ykkösenä. Onneksi en ollut katsonut, miten muilla menee - jos olisin tiennyt, ettei muita nollia ole, ois iskenyt taas hirveät tulospaineet ja nehän ei mulle sovi. Niin siinä sitten kävi, että Justista tuli Suomen Agilityvalio vielä tänä vuonna. Toka serti saatiin helmikuussa, joten on se sillee ollut vain ajan kysymys, mutta kun tähän on mahtunut väliin katastrofikisoja, saikku, varmisteluja ja kaikenlaista, niin on tullut todettua, että viimeisen metsästys on melkoinen homma.

Valiojuhlahuuruissa kolmannen radan tutustumiseen. Alkoi lupaavasti: huomasin kisaa katsoessani, että olen tutustunut väärin ja unohtanut hypyn nro 17 välistä. Tämäkin rata oli ihanan vauhdikas. Just tuntui alkusuoralla hitaammalta mutta videolta katsottuna ei näytä siltä. Loikkaa puomin kontaktin ja mä sanon vapautussanan 🙈 Sitten hyvä pätkä, kunnes Just ei oikein tuu japanilaiseen. Saadaan se kuitenkin pelastettua, mutta sitten hetken päästä tuli keppivirhe, kun Just oli menossa takana olevaan putkeen. Varmaan meinas, että kun ollaan treenattu putki-kepit-erottelua, niin tässä kuitenkin pitää mennä putkeen 😂 Keppien jälkeen onnistunut päällejuoksu/persjättö! Vitsit se on makeeta! Tältä radalta Just otti myös uransa ensimmäisen A:n kontaktivirheen. Loppurata meni kuitenkin hyvin. Tulokseksi 18,01 etenemällä 3,72 m/s. Tää on nyt jännä efekti, kun vauhti oli suunnilleen samanlainen tälläkin radalla mutta Just ei enää tuu niin hyvin ohjauksiin eli ei enää keskity yhtä hyvin vikalla radalla. Ollaan kyllä joskus tehty onnistuneita kolmansia ratoja, joten uskon, että kyllä nekin alkaa sujua, kun kisataan vaan.

AVA-arvon saavuttaminen merkitsee kyllä mulle tosi paljon. Sunnyn ja Lyytin kanssa isojen maksien aikaan en siitä uskaltanut edes haaveilla. Kun pikkumaksiluokka tuli, AVAsta tuli unelma. Ekan sertin myötä siitä tuli tavoite, joka toteutui 20 kk myöhemmin. Se, että Just on mun oma kasvatti, lisää vielä saavutuksen tunnearvoa. Justin keväinen saikku oli mulle tosi kova paikka. Koska Lyyti oli joutunut lopettamaan agilityn pentujen jälkeen, ajattelin, että sama toistuu Justinkin kohdalla. Myös avoimeksi jäänyt diagnoosi turhautti. Mutta ei - kyllä munkin koiralla voi olla ihan "tavallinen venähdys", josta sen saa taas kuntoutettua, ei kaikki ole aina lopullista ja toivotonta. Mikään ei himmennä SM-kullan arvoa, mutta jotenkin mahtavaa, että ollaan edetty sen jälkeenkin niin paljon ja löydetty se fiilis, jota olen hakenut. Ja astuttu aimo harppaus varmistelun vähentämisessä.