Viime viikon maanantaina eka kerta Päivin tokoa + Nellin nosea. Otin Jokun tokoilemaan ja aloitettiin seuraamisella. Joku oli iloinen ja pomppivainen mutta sivuetäisyyttä liikaa. Otettiin namia käteen ja palkkasin, kun se oli tiiviisti. Mun mielestä lähti jo vähän parantamaan, mutta sitten tapahtui jotain, Jokun ilme muuttui ahdistuneeksi eikä se halunnut tehdä. Otin lelun taskusta ja se vähän kuin innostui uudestaan. Ei tehty enää seuraamista vaan leluruutua. Kyllä Joku sinne juoksi mutta sellaista hölkyttelylaukkaa, ei normaalia rakettivauhtia. Jotain ihan selvästi vialla. Pidettiin tauko, käytiin ulkona, Joku kävi pissalla ja liikkui ihan puhtaasti. Tultiin uudestaan halliin, se taas vähän niin kuin innostui mutta sitten oli niin ahdistunut, että halusi pois kentältä. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut; halli on aina ollut sen suosikkipaikka eikä se ikinä ole tullut omasta aloitteestaan pois kentältä.
Huolestuneella fiiliksellä Justin nosetreeneihin. Nekin meni ihan surkeasti. Ekalla kierroksella (haju ämpärin kahvassa maan tasossa) Just teki ensin valeilmaisuja, jotka ilmoitinkin vielä, eli lähdin itse ihan liikaa "soitellen sotaan". Toiselle kierrokselle (haju tuolissa) otin askeleen taaksepäin ja odotin vahvempaa ilmaisua, jonka sainkin. Ja olihan se ihan erinäköinen kuin ekan kierroksen ilmaisut. Nelli vaihtoi vielä piilon paikkaa ja tuolien järjestystä. Saatiin hyvät naurut, kun Just oli menossa ilmaisemaan samaa kohtaa, jossa äsken oli ollut haju, ja sitten se ihan silmät pyöreinä haisteli ja haisteli, että mihin ihmeeseen se haju hävisi. Tässä jouduttiin aika pitkään työstämään, että haju löytyi mutta löytyihän se viimein ja ilmaisukin oli hyvä.
Piti kyllä oikein mennä kunnolla itseeni näiden treenien jälkeen. Ensinnäkin liiallinen itsevarmuus kostautui. Olin ajatellut, että totta kai Just etsii yhtä hyvin näissä treeneissä kuin kesällä Marin treeneissä, mutta nythän etsinnät oli ekaa kertaa hallissa, jossa ollaan aina tehty vain muita lajeja; tietysti se on Justille uusi tilanne! Myös ekaa kertaa uuden kouluttajan eteen mennessä on tietynlainen paine "näyttää oma tasonsa", joten sekin varmaan vaikutti sekä myös mun huono fiilis Jokun takia. Lisäksi pitää muistaa, että Justilla oli sitä edellisenä päivänä ollut tokokoe ja edellisenä päivänä rally-SM-viimeistelyt, että ihan oikeesti sillä oli varmaan aivokapasiteetti ollut aika lailla käytetty. Ensi kerralle täytyy lähteä huomattavasti alemmilla odotuksilla.
Keskiviikkona Jokun agitreenit, jonne mennessä aika paljon jännitti, toistuuko maanantain ahdistus. Ei toistunut! 15 minuutin treeniaika, Joku teki koko ajan tosi innostuneesti eikä olisi halunnut lopettaa ollenkaan 💖 Tehtiin keppejä kahdella portilla, jotka meni ihan ok, mutta muutama virhekin tuli. Lisäksi tehtiin keinua, jonka toisen pään alle Hanna laittoi tuolin. Tää tuntui toimivan tosi hyvin ja Just tarjosi keinun alastuloa tosi aktiivisesti ja innokkaasti.
Tän viikon maanantaina Caritan rally, jonne otin Jokun, koska Just huilasi SM:in jälkeen. Ehdittiin ehkä treenata 2 minuuttia, kun taas ahdistus iski ja Joku hiippaili ulos kentältä hallin ovelle 😢 Kun ei päässyt ulos, meni yksin häkkiin makaamaan. Tässä vaiheessa oli mieli matalalla; ei se olisi selvemmin voinut osoittaa, ettei halua treenata. Pari ideaa kuitenkin näistäkin treeneistä tarttui ja kirjaan ne tähän: Kun teen yhden askeleen seuraamisia, voisin tehdä niitä vähän oikealle etuviistoon, niin Joku ajattelisi enemmän, että pitää tulla lähelle. Toinen idea tuli Jennyn ja Messin treenistä (pitkä ohjaaja, pieni koira). Koiraa voisi palkata perusasennossa siitä, että se katsoo ylöspäin, vaikka se ei näkisikään ohjaajan kasvoja. Tätä kannattaa harjoitella kaverin tai peilin kanssa. Koiralla pitäisi olla varma olo siitä, että ylöspäin katsominen on se tavoite, vaikka kasvoja ei näkisikään. Pieni koira helposti valuu eteen ja ulos tavoitellessaan täydellistä katsekontaktia.
Tiistaiaamuna kriisipuhelu Hannalle, että pitäisikö Joku jättää kaikista treeneistä tauolle joksikin aikaa vai ottaa kuitenkin ke agilityyn. Hanna oli sitä mieltä, että katsotaan keskiviikon treeni ja ystävällisesti luovutti meille Pikan vuoron. Kun tultiin lämppälenkiltä, Joku karkasi kentälle, vaikka siellä oli vielä edellinen koira vuorossa. Sitten oman vuoron tultua se ryntäsi kentälle taas ihan normaaliin tapaan ja boing boing oli ihan liekeissä hommiin. Tehtiin taas keppejä ja nyt molempia portteja oli käännetty jo jonkin verran ja tehtiin kaikista kulmista. Ei yhtään virhettä! Sitten ehdotin, että harjoiteltaisiin maassa olevan puomin alastulolla kävelemistä. Ihan että se lankku tulisi Jokulle tutuksi, kun sehän joskus vähän jännittää alustoja. Sillä aikaa, kun Hanna viritti lankkua, Jokun ilmeessä käväisi häivähdys epävarmuutta, mutta heti kun sanoin, että jatketaan, niin ahdistuksesta ei ollut tietoakaan. En ehtinyt tehdä mitään, kun Joku jo kiipesi lankulle ja meni sitä pitkin. Parin toiston jälkeen ei enää jännittänyt yhtään ja otettiin vauhtikin mukaan. Hannan mielestä näytti niin reippaalta ja varmalta, että laitettiin mattokin sinne. Ja meni tosi hienosti! Oiskohan tyyliin yksi stiplu tullut. Olin tosi iloinen tästä, kun namimaatin kanssa on tuntunut, että junnataan ihan paikallaan, eikä Joku oo ollut mitenkään erityisen liekeissä siitä. Nyt samalla kertaa nostettiin reilusti vaikeustasoa ja intoakin tuli yhtä paljon lisää.
Taaskaan Joku ei olisi halunnut lopettaa 15 minuutin treeniajan jälkeen. Taas teki mieli itkeä, tällä kertaa onnesta, mutta kyllä tuo on mysteeri tuo koira. Miten maanantaisin ahdistaa mutta keskiviikkoisin ei? Oon miettinyt pääni puhki, mikä ahdistuksen voisi laukaista, mikä treeneissä eroaa niin paljon. Ainoa, minkä keksin, on sivulla istuminen ylöspäin katsoen. Ja toinen juttu, josta en usko, että voisi vaikuttaa niin paljon, on edellinen yö ilman back on trackia. Huomenna mennään näillä näkymin hallille kaveritreeneihin tekemään tokoa ilman perusasentoja, niin katsotaan, onko eroa. Toivottavasti en enää ikinä joudu näkemään, kun pentuni hiippailee mieluummin yksin häkkiin nukkumaan kuin treenaa. 💔
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti