Loman alkaessa mietin, että liian vähän menoja, pitää keksiä enemmän treenejä, että lopetan dopingasiassa vellomisen ja saan kiinni siitä kuuluisasta koiraurheilun ilosta. Sainkin irtopaikan virkakoiraohjaaja Tero Väänäsen nosevalkkuun Heiluville Hännille Porvooseen. Olikin erityisen kiva ryhmä, kun mukana oli ammattivalmentaja ja tuomari Miira, tuomariharjoittelija Lasse sekä yksi tavisharrastaja. Saatiin tosi hyvät ja monipuoliset keskustelut aikaan, kun oli monenlaista näkökulmaa. Tero oli mukava ja huumorintajuinen kouluttaja ja kunnioitti ohjaajan mielipiteitä ja asiantuntijuutta oman koiransa suhteen.
Mä otin teemaksi korkeat kätköt. Esitin taas saman asian eli pitäisikö Justille olla eri ilmaisu yli 120 korkeille kätköille. Sanoin, että haluan sille mahdollisimman pienen toistomäärän hyppyjä ja nousemisia, että voidaan turvallisesti harrastaa vielä, vaikka selkä on mikä on ja ikää tulee lisää.
Ensin Tero teki pari erilaista kätköä ihan siinä mielessä, että katsottiin, miten Just normaalisti toimii. Ekasta kuononkorkuisesta otti hajun suoraan lähtöstä mutta ilmaisussa tuli kieli, jonka itsekin huomasin. Just tarjosi uuden ilmaisun nätisti ja sitten palkkasin. Toinen kätkö oli hyllykössä ja tää oli varmaan 120 korkea. Just kiipesi ihan superhienosti ja varmasti mutta laskeutuessaan istumaan sotkeutui alemmalla hyllyllä olevaan naruun, joten ei tehnyt istumista loppuun asti. Pelastin sen sitten narusta ja ilmoitin, missä kätkö oli. Kolmas kätkö jäi löytymättä! Tää oli kuulemma matala. Mun mielestä Just oli etsinyt koko alueen tosi hyvin, sekä ylhäältä että alhaalta, enkä keksinyt, mihin sitä olisi vielä ohjannut. Siispä todettiin alue tyhjäksi ja otettiin tauko. Tero totesi tähän, että huomaa Justin olevan kokenut nosekoira: sillä on tietyt odotusarvot siitä, minkälaisista kohdista kätköjä kannattaa etsiä. Tämä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta kannattaa välillä laittaa kätköjä esim. tyhjälle seinälle tai sellaiseen paikkaan, että koira todella seuraa nenäänsä eikä tutki vain kohteita yms.
Tokalle kierrokselle Tero oli tehnyt kaksi kätköä viereiseen huoneeseen. Eka oli saavuttamaton kopiokoneen tasolla, korkeutta oli vähän yli metri. Just reagoi hyvin kopiokoneeseen, oikeaoppisesti yritti joka puolelta lähemmäs kätköä ja kun ei ylettynyt, lukitsi vastauksen ja ilmaisi. Tästä purkkipalkka. Toinen kätkö oli hyllykössä ehkä 135 sentissä eli Just ei enää ylettynyt. Se haki kätköä yhtä hyllyä alempaa eli siitä, mihin vielä ylettyi. Ei tehnyt mitään selkeää ylöspäin hyppimistä tai pyrkimistä ennen kuin ilmaisi mutta toisaalta ei myöskään ilmaissut mitään tarkkaa alemman hyllyn kohdetta. En ole ihan varma, olisinko osannut tarkasti sanoa, millä hyllyllä kätkö oli.
Päivän aikana palattiin perusasioihin: mikä mun kriteeri on. Tero, kuten Ounilan Miikka viime vuonna leirillä, olisi tykännyt enemmän siitä, että kun Just ilmaisee, se olisi jäänyt katsomaan kätköä eikä mua. Sain sanottua ihan reippaasti, että olen tyytyväinen Justin ilmaisuun, mun mielestä se on selkeää, että kun se on tarkentanut loppuun asti, niin se kääntää katseen minuun, vaikka olisi jo mennyt maahan sekunnin aiemmin. Mainitsin myös, että ollaan näin pitkälle koeuraa päästy ilman yhtään väärää löytöä kokeessa. (Tiedostan kyllä, että jonain päivänä tääkin tulee.) Tämän Tero hyväksyi oitis eikä tarvinnut jäädä vääntämään tai puolustelemaan omaa näkemystä.
Kysymys siitä, mitä mä haluan Justin tekevän korkeilla kätköillä, olikin vaikeampi. Periaatteessa kaava on yksinkertainen: Saavutettavilla tarkenna - kohdenna - istu /maahan. Saavuttamattomilla kokeile eri puolilta päästä lähemmäs - kun olet mahdollisimman lähellä istu /maahan. Korkeillahan tämä toimisi periaatteessa samoin eli max 120 korkeilla tarkenna - kohdenna - istu /maahan. Yli 120 korkeilla pyri mahdollisimman lähelle nenä oikeaan suuntaan - kun olet mahdollisimman lähellä istu /maahan. No, koska en halua terveyssyistä Justin pomppivan yhtään ylimääräistä kertaa pyrkiäkseen mahdollisimman lähelle yli 120 korkeaa, niin tämä ei toimi tällaisenaan. Ja kuuluisa totuus: jos en itse tiedä, mitä haluan, niin miten voin selittää koiralle, mitä haluan?
Tässä vaiheessa keskustelu alkoi rönsyillä ja palattiin lähtöruutuun eli siihen, pitäisikö ilmaisua tai treenitapaa korkeilla muuttaa. Jossain kohtaa mulle esitettiin todella hätkähdyttävä kysymys: montako kertaa on kokeessa jäänyt kätkö löytymättä korkeuden takia? Osasin heti vastata, että ainakin siellä Askolassa lähes 140 korkea... mutta entäs muita kertoja??!! Yhden kerran oli 1-luokassa missattu korkea kätkö, mutta sinne olisi päässyt kiipeämällä ja haju oli liikkunut niin käsittämättömällä tavalla, että tätä pidän ihan vain huonona tuurina eikä korkeuden takia missattuna. Tämän sanottuani mietin itsekin, että onko tässä mitään ongelmaa... oonkohan mä vain (taas kerran) suurennellut tätä asiaa omassa päässä ja tehnyt ongelman sellaisesta, joka on ihan marginaalinen juttu, yksi kätkötyyppi muiden joukossa? Eihän meillä oikeasti 2-luokassa ole edes ollut kuin vissiin kerran noin korkea kätkö. Tarkemmin ajateltuna useammin on matala jäänyt löytymättä kuin korkea! Miksi en sitten niistä ole tehnyt numeroa? Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä.
Oli myös todella ihanaa ja vapauttavaa kuulla tällaiselta "raadilta" Justin nousevan seiniä vasten tosi rauhallisesti ja tarkoituksenmukaisesti, ei "karmit kaulassa" eikä hypi ylimääräistä. Miira kertoi, ettei voi enää oman vanhimman koiransa tehdä korkeita ollenkaan, kun se käy niin kuumana, ettei yhtään varo. Tässä tuli taas se, että kun niin vähän näkee muita koiria, niin en aina osaa suhteuttaa oman koiran haasteita. Justin tekeminen ei näytä kuulemma yhtään hasardilta!
Ryhmässä aloittelevat treenasivat tuijotusilmaisua namipallolla, ja mä kysyin, pitäisikö munkin ottaa namipallo palkaksi esim. hyllylle ja ilmaisusta heittää se Justille suoraan sieltä hyllyltä. Olin myös jessannut Justia jo pyrkimyksestä ylöspäin sekä ilmaisupäätöksestä eli siitä, kun se lähti ylhäältä alaspäin kohti istumista. Nämä kaikki etsinnät ja ilmaisut nähtyään Tero sanoi, että älä ota mitään namipalloja. Tehdään koiralle selkeäksi, että riittävän läheltä ilmaisu on palkan arvoinen suoritus. Eli ei muutella kriteerejä ja palkata milloin mistäkin. Tällöin ei koirakaan ala oikoa tai sekoittaa toimintatapaansa. Jos namipalloa olisi alkanut käyttää, sen konsepti etsinnässä olisi kannattanut aloittaa matalammilla peruskätköillä eikä sekoittaa korkeita siihen, ettei muuta kahta asiaa kerralla.
Mä kyllä tykkään ajatuksesta, että ilmaisu on koiran vastuulla ja mun ei tarvii arvuutella, oliko tuo nyt ilmaisu vai jotain muuta. Tero muistutti asiasta kysymällä, mikä on ilmaisun tarkoitus. Vastasin, että koira kertoo ohjaajalle, missä kätkö on. Johon Tero jatkoi, että sitten ohjaaja kertoo tuomarille, missä kätkö on. Näinhän se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Toki nosessa voi tulla tilanteita ja kätköjä, joissa esim. maahanmenoilmaisu on mahdoton tehdä; näitä nähtiin esim. Rovaniemen leirillä. Sellaisten varalla pitää olla joustava ilmaisu, jonka voi koiralta hyväksyä ilman että koira ahdistuu tai jättää kätkön epävarmuuden takia. Mutta jos kyseessä on kätkö, jonka koira pystyy ilmaisemaan sille opetetulla tavalla, niin silloin palkataan siitä ilmaisuketjun viimeisestä osasta eli Justin tapauksessa istuu/makaa ja on kääntänyt katseensa muhun.
Toimintasuunnitelma: Korkeilla kätköillä ilmaisusta luotan koiraan ja ilmoitan löydön. Jos koira ilmaisee epätarkasti treeneissä, niin peli seis ja mietitään, mikä on syynä, onko piilossa vikaa. Jos Just alkaa välttää nousemista, niin sitten ei tehdä enää yhtään korkeaa ennen seuraavaa fyssarikäyntiä. Sitten kun tulee aika, ettei se halua enää nousta seinille eikä syynä ole hoidettavat jumit, niin sitten tiedetään, että on aika lopettaa korkeiden treenaus ja kisaaminen. Kaikkein vapauttavinta oli kuitenkin ajatus, että jos joskus jää kokeessa kätkö löytymättä korkeuden takia, niin sitten jää. Samoin jos joskus ei tarkkuus riitä eikä tuomari hyväksy löytöä, niin ei voi mitään. Ei niitä tosi korkeita ole kokeissa niin usein 2-luokassakaan. Haluaisin voida tulla kokeesta täysin tyytyväisenä, että tosi hyvin meni, vain yksi kätkö missattiin, se sattui olemaan tänään Justille liian korkea ja se on ihan ok, ei ongelma.
Treeneissä taas pidetään huoli, että pohja hyvä ja taso/seinä, jolle noustaan, on pitävä ja tassujen alla mukava. Terolla oli myös erinomainen pointti siinä, että treenaisi tilassa, jossa tietää, että haju kulkeutuu alaspäin ja on näin ollen koiralle mahdollinen napata ja lähteä tarkentamaan ylöspäin. Kuten saavuttamattomissakin, suhteen pitää olla huomattavasti useammin saavutettavia kuin saavuttamattomia. Käytännössä varmaankin ei kannata laittaa samaan treeniin useampia yli 120 korkeita vaan että koira ylttää lähes kaikkiin. Lisäksi korkeutta olisi hyvä lisätä pikkuhiljaa eli esim. 3-5 senttiä kerrallaan eikä niin, että muuten on aina alle 120 ja sitten yhtäkkiä täräyttää kätkön 140:een, kuten valitettavan monta kertaa on tehty. 🙈
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti