Hyppärillä, viime hetken valssi. Kuva: Sporttirakki
Kaikesta kriiseilystä huolimatta lopulta päästiin osallistumaan agilityn SM:iin. Yksilöihin ei toki päästy, kun saikun takia ei saatu nollia kerättyä. Vähän harmitti kesällä, kun saatiin kisalupa, mutta tiesin, että on liian myöhäistä yrittää kasata viittä nollaa. Voin sanoa, että ei harmita enää.
Finaalista, valssi melkein ajoissa eiku... Kuva: Outi Puhakka
Tässä lasken epätoivoisesti, tuleeko Just oikein ulos kepeiltä Kuva: Outi Puhakka
Osallistuttiin siis joukkuekisaan pikkumakseissa Lappalaiskoirat ry:n joukkueessa, jossa oli meidän lisäksi Kati & Halti, Sari & Lilja sekä Katja & Ruska. Mitään tavoitteita meillä ei ollut, olin vain niin onnellinen, että pääsin Justin kanssa kisaamaan. Jari Suomalaisen karsintarata oli päivällä ja oli aika lämmin, mutta onneksi Just ei kärsi niin paljon kuumasta kuin Lyyti ja kisapaikalla oli hyvät viilennysmahdollisuudet. Neljä rataa yhtaikaa ja kisapaikan meteli ei Justia haitanneet. Kävi sillee hyvä tuuri, että oltiin aiemmassa tutustumisryhmässä mutta suoritettiin rata seuraavan ryhmän jälkeen ekana joukkueena eli saatiin rauhassa valmistautua muiden tutustuessa. Just oli joukkueen eka koira ja päästiin aivan erinomaisella fiiliksellä lähtöön. Alku meni tosi hyvin ja Just sai mut heti kiinni ja valssi pituuden jälkeen tuli tehtyä ihan viime hetkellä. Sitten putkelle Just ei mitenkään erityisesti kiihdyttänyt mutta sen sijaan kaarre sen jälkeen oli tosi pieni. Kepeille vähän jännittäen mutta Just hoiti homman. Takakaarre meni hyvin, putkelle olin suunnitellut lähettäväni kauempaa mutta juoksinpa sitten kuitenkin lähempää ja taas viime hetkellä valssaamassa muurille. Sen jälkeinen kaarre meni taas hyvin ja viimeinen putken jälkeinen takaaleikkaus oli onnistunut ohjausvalinta. Maalissa oltiin nollilla! Aika oli -4,50, sijoitus 40/147 ja oma etenemäennätys 4,44 m/s. Just ei ollut nopeimmillaan mutta eipä mitään ylimääräistäkään tullut tehtyä eli aikaa ois saanut pois vain kiihdytyksistä. Sari ja Lilja sekä Katja ja Ruska tekivät myös nollat, joten joukkueen tulos oli 0.56 ja sijoituttiin karsintaradalla toiseksi!
Eikä olla koiran tiellä... Kuva: Outi Puhakka
Joukkueen tuuletus. Kuva: Outi Puhakka
Ennen finaalia oli neljä tuntia aikaa, joten mentiin kotiin väliajaksi ja kutsuttiin Kati ja Haltikin mukaan. Just sai tosi hyvin levättyä ja kun tultiin takaisin Myyrmäkeen, Just oli ihan sikahyvällä fiiliksellä ja oli ihanaa viritellä sitä isolla kentällä, kun muut radat oli jo purettu ja tilaa oli tosi paljon, ilma oli myös viilennyt iltaa kohden. Samoin itellä oli ihan huikea fiilis, kun finaalirata näytti ihan "meidän radalta"; tutustumiseen mennessä vaan tärisin ja pompin enkä meinannut pysyä nahoissani 😂. Tällä kertaa en osannut laskea verkka-aikaa sopivasti mutta toki mieluummin ajoissa paikalla kuin liian myöhään. Jännitys näkyi siinä, että rata meni aika varmisteluksi, mutta ehkä tämä oli vuoden ainoa kisa, jossa varmistelu on vähän sallittua... Ohjaukset eivät siis olleet ihan tismalleen ajoissa. Just oli ihan luottokoira ja kuunteli ohjausta tosi tarkasti. Kepeille mennessä katsoin, että Just meni väärin sisään! En kuitenkaan voinut olla varma ja nopeasti vain ajattelin, että pakko katsoa, miten tulee ulos. No oikeinhan se oli mennyt ja oikein tuli myös ulos, joten siihen pikavalssi ja matka jatkui. Onneksi en lähtenyt korjaamaan virhettä, jota ei tapahtunut!!! Kontaktit meni hyvin ja ihan loppuun asti juostiin rataa tarkasti ja nolla napsahti taas! Aika oli -2,04, sijoitus 12/40 ja etenemä 3,93 m/s.
Tää fiilis ei unohdu. Kuva: Outi Puhakka
"Just, sä voitit Suomen mestaruuden!"
Sitten jännittämään joukkuekavereiden suorituksia. Haltille kymppi, Liljalle nolla ja Ruskalle myös nolla eli meidän joukkue vetäisi finaalin ainoana kolme nollaa! Viimeisellä joukkueella oli vielä mahdollisuus voittoon mutta heille tuli yksi vitonen lisää tuloksiin. Siinä sitten odoteltiin virallisia tuloksia, koska ei voitu uskoa, että me oltaisiin voitu voittaa. Mutta niin siinä vain kävi! Tässä vaiheessa alettiin olla jo aika hysteerisiä, itkettiin ja naurettiin yhtaikaa ja kuvissakin jopa hymyiltiin! 😁 Miten voi olla mahdollista voittaa porokoirajoukkueella Suomen mestaruus??? Mitalit kaulassa juostiin kunniakierrosta ja voi kaikkia kavereita, jotka tulivat onnittelemaan paikan päällä tai somessa aidosti onnellisina meidän puolesta 😍 Vielä seuraavana aamunakin oli vaikea uskoa todeksi ja piti ottaa mitsku töihin mukaan että pystyi aina välilä tarkistamaan, että onhan tämä totta 😂
Ja kuten aiemminkin on käynyt, kun mun jännitys laukeaa ja Just ymmärtää, että se on ollut super, se oli ihan mahtavalla tuulella monta päivää. Sitten voi miettiä, kuinka paljon yleistä tekemiistä latistaa se, kun saadaan vaikka yliaikanolla, vaikka on tehty parhaamme. Kyllä Just ymmärtää, oliko suoritus ihan ok vai super.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti